Loukomiehen koulu

Loukomiehen koulu - Osa 8 - Paavo Häikiö


Listen Later

Paavo Häikiö Shownotes
Tällä kertaa vieraana on todellinen puhetyön ammattilainen. Radio Suomen ja YLE:n toimittaja Paavo Häikiö, joka on tehnyt noin 3500 henkilöhaastattelua sekä radioon että televisioon. Paavon tapa oppia on tekeminen. Hän on vankasta koulutustaustasta huolimatta käytännön tekemisen kannattaja oppimiseen liittyen. Hän kertoo mm. oppineensa neljä kieltä paikan päällä puhumalla, ei niinkään koulussa.
Mitä sinä voit oppia siitä, mitä Paavo kertoi? Ensinnäkin kiinnittäisin huomiota siihen, kuinka Paavo oppi toimittajan hommat käytännössä kesätoimittajana paikallisradiossa. Tekemällä kaikkea maan ja taivaan väliltä, sitoutumalla ja pitämällä hauskaa. Kuulostaa motivaation viisastenkiveltä.
Toiseksi Paavo suhtautui melko kriittisesti koulun digitalisoitumiseen ja lasten pelaamiseen. Hän oli melko “old School” isä tietotekniikan suhteen. Toisaalta hänellä oli hyvät perustelut omalle kannalleen.
Kolmanneksi löysimme Paavon kanssa oppimisen taustatekijäksi pohjattoman uteliaisuuden ja halun kyseenalaistaa ja epäillä valmiita totuuksia. On niin, että oikea oppiminen ja luovuuskin syntyvät näistä ominaisuuksista: Jos et ole utelias, et opi. Jos et kyseenalaista, et luo koskaan mitään uutta.
Palaa Loukomiehen koulun syyskauden pariin, mahtavia vieraita luvassa! Tilaa myös pieni tervehdys minulta, joka saapuu joka keskiviikko. Saat sen jättämällä mailisi osoitteeseen www.loukomies.fi . Jos pidät jutuistani, jaa podcastia ja blogia eteenpäin ja vinkkaa kavereille! Olisin nöyrästi kiitollinen. Kasvatetaan oppimisesta kiinnostuneista oma heimomme! Moni on jo liittynyt. Kiitos teille.
Oppimisterveisin
Tuomo Loukomies
Oppimisvalmentaja
...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

Loukomiehen kouluBy Tuomo Loukomies