Osa linnuista muuttaa säännöllisesti Suomesta etelämmäksi talvehtimaan. Joillain linnuilla liikehdintä taas on epäsäännöllistä. Joinain vuosina esimerkiksi pähkinähakkeja, nakkeleita, taviokuurnia, käpylintuja, tikkoja ja närhiä on runsaasti liikkeellä ja joinain syksyinä niitä näkee vain vähän, jos lainkaan. Tänä syksynä kuusitiaisia on havaittu ennätysmäärin.
Luonto-Suomessa puhutaan vaelluslinnuista. Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että joinain vuosina lintumassat lähtevät liikkeelle, ja mikä on niiden merkitys eliöyhteisölle?
Kysy vaelluslinnuista tai kerro parhaat havaintosi. Studiossa asiantuntijana vastaamassa kysymyksiin on ornitologi Heikki Kolunen. Toimittajina ovat Juha Laaksonen ja Markus Turunen.
Kuva: Juha Laaksonen / Yle