Luontoretki

Luontoretki.: Vuorijuoksija Sulander treenaa Nuuksiossa


Listen Later

Talviolympialaisten kunniaksi Luontoretki vietettiin urheilun merkeissä. Vuorijuoksija Tommi Sulander harjoittelee Kirkkonummella Nuuksiossa, talvisen kansallispuiston maisemissa tulevaa koitostaan varten. Sulanderin tarkoituksena on toukokuussa juosta yksin ilman huoltojoukkoja Iso-Britannian vanhimman, kuuluisimman ja joidenkin mielestä vaativimman vaellusreitin the Pennine Wayn kuudessa päivässä. Reitti on 429 km pitkä ja sen aikana noustaan yli 13 000 vertikaalista metriä. Juoksu yksinäisyyttä vastaan- projektilla kerätään varoja yksinäisyyden ja syrjäytymisen vastaiseen työhön.
Harjoittelu Nuuksiossa on vaativaa, mutta silti Sulanderilla on aikaa tehdä luontohavaintoja ja ihailla maisemia. Vuosia kestäneen harrastuksen aikana on tullut nähtyä ja koettua luonnossa kaikenlaisia elämyksiä ja ennen kaikkea tullut juostua vaihtelevissa olosuhteissa sateessa, pakkasessa ja paisteessa, yön pimeydessä, hämärässä kesäyössä ja tietenkin nyt kauniina talviaamuna. Retkikaverina Haukkalammen maastossa oli Juha Laaksonen. Kuva: Juha Laaksonen / Yle
...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

LuontoretkiBy Yle Areena