Mitä aika on ja miten aika on? Voiko edes sanoa, että aika on. Ainakin voi kysyä: miten aikaa jäljitetään, koetaan, viivytetään ja paetaan?

Jaksossa esitetään neljä tapaa ajatella aikaa Aristoteleen, Heideggerin, Derridan, Bergsonin ja Deleuzen pohjalta. Sisällysluetteloa:

- kaksi suurta perinnettä ajan ajatteluun länsimaisessa filosofiassa: Aristoteles & luonnontieteen valtavirta (aika liikkeen lukuna) vs. Augustinus ja eksistentiaalifilosofian perinne (aika koettuna menneisyytenä, nykyisyytenä ja tulevaisuutena)

- ongelma: kumpikin perinne esittää itsensä ensisijaisena

- "objektiivista" aikaa ei voi perustaa ilman että viitataan aina johonkin toiseen rytmiseen viitekehykseen mitattavan asian ulkopuolella

- aika omiin tarpeisiin luotuna konstruktiona ja nykyfysiikan popularisointien kantoja tähän

- Heidegger: inhimillinen oleminen ajallistavana ja ekstaattisena

- mikä on ajan ja materian suhde?

- Bergson: aika viiveenä ja sitkeänä, itsepäisenä, itsestään eroavana kestona

- Deleuze: Kronos-aika ja Aion-aika

- vauvan nauru, puiden lehdet hiirenkorvalla toukokuussa, oluen ensimmäinen puraisu kielellä, Pentti Saarikosken lauseenrytmi, räppäreiden flow ja painotus

Luettavaa:

Hans Ruin: Time as Ek-stasis and Trace of the Other

Jakso jatkaa edellistä jaksoa (Materialismin riittämättömyys ja liiallisuus) mutta toimii myös itsenäisesti.