Mahadura & Özberkan tekevät odotetun paluun taajuudelle!
Paluujakson teemana on ensimmäisyys. Millaista oli olla ruskea tai musta suomalainen julkisuuden henkilö 1990-luvulla?
Lola Odusoga nousi julkisuuteen vuonna 1996, kun hän voitti Miss Suomi-tittelin. Ihonväriin liittynyt mediamyllytys oli jotain, mihin 18-vuotias Lola ei mitenkään osannut valmistautua. Nuoruusvuosia leimasi halu kuulua joukkoon ja ulkopuolisuuden tunne seuraa häntä edelleen.
Amira Khalifa on työskennellyt suomalaisen tv-, elokuva- ja teatteritaiteen kentällä viimeiset kaksikymmentä vuotta. Hän kertoo haastattelussa kokemuksistaan Teatterikorkeakoulussa, roolituksiin liittyvistä stereotypioista sekä unelmistaan elokuva-alalla.
Jaksossa kuullaan myös ääniviesti Tino Singhiltä, joka sai kokea suursuosion Passi ja hammasharja -ohjelman myötä.