Z-studio esittää Venäjän valtiontelevision dokumenttielokuvan Sanna Marinista ”Sateenkaari-Sanna eli Mannerheimin irvistys”. Se on kertomus tunkioiden tytöstä, joka iskee miehiä baareissa ja maailmanpolitiikassa, nousee länsimaisen politiikan rappion huipulle ja levittää omassa maassaan köyhyyttä ja turvattomuutta. Poliitikkona Marin on yhtä valheellinen kuin hänen avioliittonsakin: hän vihaa kysymyksiä ja keskustelua, ajaa LGBT-diktatuuria ja Venäjä-vihaa ja katsoo, että lesboperheessä kasvaminen pätevöitti hänet pääministeriksi. Globalistimarionetti Sanna Marin on kulissi, jonka suojassa Suomi avattiin USA:n tukikohdille kansalta mitään kysymättä. Nyt suomalaiset ovat panttivankeja aidatussa vankilassaan, jossa vaalivilppi on korvannut demokratian ja Marinin uho sananvapauden. Suomalaisten elintason tuhoaminen ja maan vetäminen Natoon noudattavat etukäteen suunniteltua käsikirjoitusta. Venäläiset psykologit ja profiloijat ovat huolestuneita Marinin kasvavasta aggressiivisuudesta: hän ei viihdy tehtävässään, kokee vastaavansa vain ulkomaisille toimeksiantajilleen ja matkustaa mieluiten USA:han palkkiomatkoilleen. Eniten Sanna Marin rakastaa aseita, joita hän lähettää yhä enemmän Ukrainaan, jotta sadat tuhannet kuolisivat, koska Ukrainan on voitettava, ja myös Krim on vapautettava venäläisistä, maksoi mitä maksoi. Venäläisten psykologien mukaan Sanna Marin käyttäytyy kuin ihminen, joka ei ole koskaan saanut äidinrakkautta tai huomioita. Sanna Marin on kuin Ernst Thompson Setonin kertomus kulkukissasta: sitä pestään ja harjataan näyttelyyn, mutta aina se karkaa takaisin tunkiolleen raatoja kaivelemaan. Varmaa on, että suomalaisten tuleville polville Sanna Marin on satumaisen kallis näytelmä.