Mama Mojo
Download on the App Store

Mama Mojo episodes

  • Jenni – Auki elämälle
    Jenni on 39-vuotias neljän lapsen äiti. Hän tiesi jo varhain haluavansa perheen, ja kumppania valitessa olikin tärkeää, että toinen jakaisi saman haaveen. 22-vuotiaana Jenni masentui raskausaikana ja siitä lähtien masennus on ollut osa elämää vaihtelevissa määrin. Perheen pyörittämiseen ja parisuhteeseen on vaikuttanut myös puolison työkuormitus. Pariterapiassa on käyty parisuhteen riitojen vuoksi, ja erityisesti koronaepidemian aikana pinna on ollut kireällä. Oma aika on ollut kortilla, eikä paineita ole päässyt purkamaan itsetyydytyksen avulla, kun joku on koko ajan kotona. Jatkuva kotoilu on kuitenkin tuonut lisää lempeyttä ja hyväksyntää omaa kehoa kohtaan. Jenni antaa nykyään karvojensa kasvaa rauhassa, vaikka on pitkään suhtautunut ristiriitaisesti tummiin säärikarvoihinsa. Jenni ei enää välitä muiden ajatuksista, vaan haluaa elää täyttä elämää ja pitää hauskaa kehonsa kanssa.
    Podcast jää parin kuukauden tauolle!
    43 min
  • Reetta – Joka solulla
    Reetta on alle kolmekymppinen kahden lapsen äiti ja yhden naisen vaimo. Hän kääntyi teini-ikäisenä muslimiksi ja meni nuorena naimisiin. Lopulta pari erosi, ja Reetasta tuli etä-äiti hänen muutettuaan toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Opintojen parista löytyi ihminen, johon Reetta kiintyi syvästi. Tunteita alkoi nousta pintaan, mutta Reetta ajatteli, että eihän näin voi käydä muslimille. Hän kuitenkin seurasi sydäntään, vaikka menetti sen myötä myös ystäviä. Aluksi hän juoksi pesulle seksin jälkeen koska tunsi olonsa likaiseksi, mutta nykyään hän jää hyvillä mielin vaimonsa kainaloon. Sosiaalisen median avulla hän on myös löytänyt vertaisiaan eikä enää näe ristiriitaa uskontonsa ja identiteettinsä välillä. Reetta ajattelee, että ei itse muuttunut, vaan löysi vihdoin itsensä, ja sen myötä myös ihan uudenlaisen nautinnon tason.
    42 min
  • Suvituuli – Iso kyllä
    Suvituuli on neljääkymppiä lähestyvä kahden lapsen äiti. Hän löysi kehon nautinnot jo hyvin nuorella iällä, mutta väkivaltaisessa kodissa suhtauduttiin hyvin kielteisesti seksuaalisuuteen. Nuorena ja aikuisena Suvituulella on ollut satoja seksikumppaneita – sekä aivan upeita kohtaamisia että myös kokemuksia omien rajojen rikkoutumisesta. Ensimmäinen synnytys jälkikomplikaatioineen oli traumaattinen, toinen synnytys upea korjaava kokemus. Näiden välissä Suvituuli sai keskenmenoja, ja seksiin liittyi myös surua ja haikeutta. Nyt Suvituuli tuntee omat rajansa, ja seksin pitää olla sellaista, jolle sanoo isosti kyllä – hänen sängyssään ei pakkopullaa tarjoilla. Elämän suvantovaiheisiin Suvituuli saa piristystä ystävistä, itsehoivasta ja kosketuksen vastaanottamisesta.
    1 hr 1 min
  • Sofia – Nuori suurperheellinen
    Sofia tuli äidiksi 17-vuotiaana ja sai kuudessa vuodessa viisi lasta. Vauvavuodet olivat helppoja ja lapset hyviä nukkumaan, joten puolisoille on jäänyt iltaisin hyvin aikaa seksiin, ja toista huomioidaan myös päivän mittaan. Kasvu vanhoillislestadiolaisessa perheessä tarkoitti puhumattomuutta seksuaalisuudesta sekä häpeää, mutta Sofian suoruus on paikannut asioita aikuisuudessa. Aikuisiällä hän on alkanut tutustua itsetyydytykseen, ottanut käyttöön ensimmäisen seksilelunsa ja katsonut pornoa. Sofia tykkää myös ystäviensä kanssa puhua parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ja irrottaakin perhearjesta säännöllisesti aikaa ystävilleen.
    48 min
  • Johanna – Peppusuruja ja -iloja
    Johanna on 36-vuotias kahden lapsen äiti. Ex-puoliso tutustutti Johannan aikanaan anaaliseksiin, ja se onkin ollut hänelle suuri nautinto. Esikoisen synnytyksessä yhdeksän vuotta sitten Johanna sai pahoja vaurioita peräaukon alueelle, mikä vaikutti pitkään hänen päivittäiseen elämäänsä ja myös seksiin. Lopulta vuosi sitten Johanna vihdoin sai apua vaivaansa ja voi taas nauttia peppuseksistä sekä eron jälkeisestä elämästä, jossa hän opettelee sanoittamaan tarpeitaan ja halujaan, ja saa tuntea itsensä haluttavaksi.
    53 min
  • Greta – Elämäni paras vuosi
    Greta on kolmekymppinen neljän lapsen äiti. Jo nuorena Greta haaveili elokuvien naistähdistä, mutta kasvuympäristö viesti selvästi, että seksi kuuluu miehen ja naisen välille. Hän päätyikin nuorena heteroavioliittoon ja sai neljä lasta. Ennen neljättä lastaan Greta alkoi myötäillä jo nuorena heränneille tuntemuksille ja ajatteli olevansa biseksuaali. Lopulta neljännen lapsen synnyttyä käynnistyi sisäinen ravistelu, jonka myötä Greta ymmärsi olevansa lesbo. Koronavuosi on ollut hänen elämänsä paras vuosi – sen lisäksi että Greta löysi itsensä, hän löysi myös tyttöystävän.
    49 min
  • Kirsi – Nautinto edellä
    Kirsi on melkein neljäkymppinen kolmen lapsen äiti, jolla on takana kolme hyvin erilaista synnytyskokemusta. Ensimmäisen lapsen syntymä sai Kirsin kyseenalaistamaan kaiken suorittamisen ja yhteiskunnan odotusten mukaisesti elämisen ja toisen lapsen synnytys nosti hänet omaan voimaansa. Äitiyden myötä Kirsillä meni kaikki uusiksi – hän vaihtoi alaa ja aloitti uudet harrastukset sekä ymmärsi olevansa biseksuaali. Kirsille seksuaalisuus on energiaa ja eteenpäin vievää voimaa, ja hän pitää arjessa huolen siitä, että oma nautinto ja päivittäiset orgasmit ovat prioriteettilistan kärjessä.
    45 min
  • Reeta – Syvää ja kovaa
    Reeta on keski-ikää lähestyvä kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti ja erityislapsen omaishoitaja. Päästyään pois väkivaltaisesta avioliitosta Reeta aloitti suhteen, joka oli kaikin puolin turvallinen, mutta jossa hän joutui tukahduttamaan itsestään ison osan, jo nuorena heränneen kiinnostuksen kinkyyn. Kun kolmannen lapsen syntymästä oli kulunut muutama vuosi, Reeta erosi kumppanistaan ja lähti etsimään itseään uudelleen. Hän löysi niin itsensä kuin merkityksellisen suhteen, jossa pääsee syvemmälle kuin koskaan aiemmin. Jaksossa käydään syvissä vesissä, mutta myös nauretaan korkealta ja kovaa.
    54 min
  • Elsa – Orgasmeja etsimässä
    Kolmen lapsen äiti Elsa kokee anatomiansa muuttuneen niin, etteivät orgasmit enää tule samalla tavalla kuin aiemmin. Kotikasvatuksen vuoksi itsetyydytys on tuntunut jotenkin kielletyltä ja toisaalta teini-ikäisestä lähtien nautintoa on saanut hyvin kumppaneiden kanssa. Voisiko itsetyydytyksestä kuitenkin olla apua, kun omaan kehoon ja sen reaktioihin pitää tutustua uudelleen kolmen raskauden ja synnytyksen jälkeen. Jaksossa pohditaan myös, kuinka voisi saada takaisin vanhan seksidraivin, kun omat halut tuntuvat hautautuvan väsymyksen alle. Joskus haluja voi herätellä vaikka kalenteroidulla seksillä, kunhan molemmat sitä haluavat.
    50 min
  • Mama Mojo – esittelyjakso
    Ensimmäisessä jaksossa selviää, kuka on Mama Mojo -podcastin takana ja kuinka syntyi idea podcastiin. Miten äiti nähdään yhteiskunnassa ja mitä häneltä odotetaan? Millaisia muutoksia äitiys tuo ihmisen seksuaalisuuteen ja saako äiti ilmaista seksuaalisuuttaan? Tervetuloa kuuntelemaan podcastin esittelyjaksoa.
    25 min

About Mama Mojo

From the publisher's feed

Mama Mojo on podcast äitien seksuaalisuudesta. Näitä keskusteluja et todennäköisesti kuule hiekkalaatikolla, vanhempainyhdistyksen kahveilla tai sukujuhlissa. Doula ja seksologi Anna-Riitta Kässi…