Tämän viikon jaksossa astumme siihen vaiheeseen, jossa vanha identiteetti on jo liian ahdas, mutta uusi ei ole vielä hahmottunut. Siihen epämukavaan välitilaan, jota useimmat välttelevät — vaikka juuri siellä muutos todella alkaa. Siellä, missä et näe kuin yhden askeleen kerrallaan, ja silti jokin sinussa tietää jatkaa.
Keskustelemme siitä, miltä tuntuu kantaa yksinäisyyttä, epävarmuutta, väsymystä ja hetkittäistä näkymättömyyttä — tunteita, jotka eivät kerro epäonnistumisesta, vaan siitä, että olet matkalla seuraavaan versioosi. Ja siitä, miksi joskus on pakko päästää irti ihmisistä, rooleista ja odotuksista, jotka näkevät sinut vain entisenäsi.
Mukana kulkee myös perhosen matka: ennen kuin se voi lentää, sen täytyy kirjaimellisesti hajota geelimäiseksi massaksi, menettää muotonsa ja luottaa siihen, että uusi rakenne syntyy kokonaan sisältä käsin. Se on luonnon muistutus siitä, että sinun ei tarvitse nähdä koko reittiä — riittää, että otat yhden askeleen kerrallaan ja uskot, että seuraava askel tulee näkyviin juuri silloin kun sitä tarvitset.
Muistamme samalla Michelle Obaman ajatuksen siitä, että becoming ei ole koskaan valmis; elämä aukeaa kerros kerrokselta niille, jotka uskaltavat seurata sitä. Tämä jakso on sinulle, joka olet keskellä sumua, taukoa tai oudon painavaa välitilaa — vaihetta, jossa ulospäin mikään ei liiku, vaikka sisälläsi kaikki järjestyy uudelleen.
Et ole jäljessä — olet matkalla.
Et ole hajoamassa — olet rakentumassa.
Et ole eksyksissä — olet vasta aloittamassa.
Nauti siitä, että olet vasta tulossa.