Hylättyihin tai kadonneisiin verkkoihin ja rysiin jäävät kiinni kalat, merilinnut ja -nisäkkäät sekä tietysti myös perämoottorit ja peräsimet. Miten näistä merien surmanloukuista tuli ikuisia, ja miksi niitä katoaa Itämereen Suomessakin vuosittain noin 2000 kappaletta? Hylättyjen verkkojen mysteereitä selvittää kala-asiantuntija Ari Saura.  

Itämerellä sukeltanut ja melonut Tom Nylund on kohdannut niin muovisia haamuverkkoja kuin haamuverkkoon kuolleen hylkeen.  

Muovin voittokulkua siivittivät amerikkalainen biljardimania ja maailmansodat. Nyt muovia on kaikkialla, eikä vähiten merissä. Maailman merillä seilaa muovilauttoja, joiden on vastikään todettu tuottavan kasvihuonekaasuja, jotka lämmittävät ilmastoa. Muovi muuttaa ekosysteemejä, silakan ja ihmisen hormonitoimintaa ja ajaa lajeja sukupuuttoon.

Vaikuttaja ja Roskapostia Hangosta -sometilin pitäjä Inkeri Pekkanen on viimeisen kymmenen vuoden ajan nähnyt rannoilla ja saaristossa sen, kuinka monenlaista muovia ihminen jälkeensä jättää. Muoviin perehtynyt meribiologi Rasmus Boman johdattaa Säteen, Maijan ja sinut 1800-luvun lopun biljardipöydältä 2020-luvun muovikuorrutettuun arkeen.

Valokuvaaja Pekka Tuuri on tallentanut vedenalaista maailmaa kamerallaan kymmeniä vuosia ja nähnyt, miltä kuollut merenpohja näyttää. 

Viimeisen sadan vuoden aikana Itämeren kansat ovat ylilannoittaneet maansa. Ihmiset saatiin ruokittua, mutta samalla onnistuttiin luomaan Itämeren pohjaan Tanskan kokoinen kuollut, hapeton alue.

Maatalousekonomisti ja tutkimusprofessori Heikki Lehtonen kertaa suomalaisen maatalouspolitiikan käänteitä ja avaa sitä, kuinka onnistuimme valuttamaan järisyttävän määrän ylimääräisiä ravinteita mereen ja samalla luomaan monimuotoisuutta uhkaavan ihmeen. 

Maailmansotien jälkeen niin Itämeren valtioissa kuin muuallakin haluttiin päästä eroon kemiallisista aseista. Poissa silmistä on poissa mielestä, joten ongelma ratkaistiin upottamalla aseet mereen. Nyt ne vuotavat pohjassa. Kemiallisten aseiden tutkija Paula Vanninen raottaa toisen maailmansodan synkkää varjoa pinnan alla. 
 
Samaan aikaan kemikaalit uhkaavat meriluontoa pinnan päältä käsin: niitä pääsee mereen varjolaivaston tankkerista ja kemikaalialuksen pesuvesistä. Rajavartiolaitoksen meriturvallisuusasiantuntija Petteri Salli havainnollistaa sitä, mitä tapahtuu, kun öljyä pääsee mereen. 

Oli kyseessä sitten styreeni, sinappikaasu tai raakaöljy, aikapommi tikittää. 

Pinnan alla huojuvat meriajokasniityt ovat biomassoiltaan suurimpia eliöitä Itämeressä ja elintärkeitä hiilinieluja valtamerissä. Niiden tulevaisuus on uhattuna niin täällä kuin globaalisti. Meriniityllä kävellyt tietokirjailija Juha Kauppinen avaa merten salaisuuksia ja ihmisen pakkomiellettä entistä suurempaan terassiin.  

Itämerennorppa on uhanalaisuusluokituksen mukaan silmälläpidettävä laji, joka on silti suomalaisten pyssyn tähtäimessä. Suurin uhka norpalle on kuitenkin ihmisen lämmittämä ilmasto ja meri, joka ei jäädy. Miksi ihminen ja norppa tarvitsevat jäätä? Tähän vastaa jäätutkija Sohvi Kangasluoma, joka teki oman pesän jäihin.

Merikotkan säilyminen Itämerellä oli untuvan varassa. Ympäristömyrkyt, metsästys ja vaino olivat nujertaa merikotkapopulaation, mutta puhdas ruoka ja pesien suojelu saivat merikotkan siivilleen. Ihmisen kemikaalimaniaa ja saaliskateutta valottaa Syken erikoistutkija Seppo Knuuttila. 

Kaksi lajia, sama nimi. Norjasta rahdataan kasvatettua lohta suomalaisten ruokapöytiin samalla, kun oma lohemme törmää rehevöityneeseen mereen ja kotijokeen rakennettuun patoon. Syy löytyy Suomen energia-, maa- ja metsätalouspolitiikasta sekä sotienjälkeisistä päätöksistä. Vaelluskalojen puolestapuhuja ja kalastaja Mikko "Peltsi" Peltola etsii onnellista loppua kuningaskalan tarinaan. 

Mikä aiheuttaa ihmisessä niin paljon pelkoa ja vihaa, että se vainoaa lintulajin paikalliseen sukupuuttoon? Miksi media edelleen ylläpitää tarinaa rantojen merirosvosta? Ihmisen luontosuhdetta tutkinut kulttuurihistorijoitsija Otto Latva avaa vainon syitä ja ihmisen suhdetta merimetsoon läpi vuosisatojen.  

Ihminen ajoi Stellerin merilehmän sukupuuttoon alle 30 vuodessa siitä, kun se löydettiin. 1700-luvun mokia voi perustella sillä, ettei ihminen vielä tiennyt mitä teki. Mutta entä nyt, kun aiheutamme luontokatoa tiedosta huolimatta? Jaksossa pohditaan, mitä Stellerin merilehmän tarina kertoo ihmisestä – lajista, joka on uteliaana valloittajana ja ristiretkeilijänä yksin pystynyt aiheuttamaan kuudennen sukupuuttoaallon.