
Sign up to save your podcasts
Or


Mitä ihmettä jutella juhlissa, joissa ei tunne ketään? Miten päästä työkaverin kanssa kuulumisten vaihtamisesta vähän syvemmälle?
Vastaus voi olla yllättävän yksinkertainen: kysy!
Tutkimusten mukaan kysymyksiä esittävistä ihmisistä myös pidetään enemmän. Mutta ihan mikä tahansa kysymys ei välttämättä toimi, eikä hyvä keskustelu synny loputtomasta kysymystulvasta. Olennaista on, mitä kysyy, miten kysyy ja milloin kannattaa kysyä lisää.
Tässä jaksossa pureudutaan kysymisen taitoon arkisten tilanteiden kautta. Miten kysymyksillä voi selvitä small talkista ja tutustua uusiin ihmisiin? Millaiset kysymykset syventävät keskustelua ja auttavat ymmärtämään toista paremmin? Ja miten erilaisilla kysymysmuodoilla voi ohjata keskustelua aivan eri suuntiin?
Kysymyksillä voi toki tehdä muutakin kuin osoittaa kiinnostusta. Niillä voi esimerkiksi kiertää hankalan kysymyksen, siirtää huomion muualle tai väistää vastuuta. Tästä poliitikoilla, ja ehkä joskus psykologeillakin, on omat niksinsä!
Miksi meille on niin tärkeää, mitä muut meistä ajattelevat? Miksi pienikin torjutuksi tulemisen kokemus voi satuttaa, vaikka järjellä ymmärtäisimme, ettei tilanteessa ollut mitään henkilökohtaista?
Hyväksynnän tarve näkyy arjessamme monin tavoin. Saatamme suostua asioihin, joihin emme oikeasti haluaisi, vältellä ristiriitoja, piilotella omia tarpeitamme tai vaatia itseltämme jatkuvasti enemmän. Joku yrittää varmistaa kelpaamisensa miellyttämällä muita, toinen suorittamalla mahdollisimman hyvin ja kolmas vetäytymällä tilanteista, joissa voisi tulla torjutuksi.
Tässä jaksossa keskustelen sosiaalipsykologi Aliisa Holkon kanssa siitä mistä riittämättömyyden tunne ja hylätyksi tulemisen pelko kumpuavat ja miksi muiden hyväksyntä on meille niin perustavanlaatuisen tärkeää. Pohdimme myös, miten aiemmat kokemuksemme muovaavat käsitystä omasta kelpaamisestamme ja miksi pelkkä järkeily tai neuvo ”älä välitä siitä, mitä muut ajattelevat” ei välttämättä auta.
Entä mistä tunnistaa, että hyväksynnän tarve alkaa rajoittaa omaa elämää? Miten opittuja suojautumisen tapoja voi tunnistaa ja muuttaa?
Keskustelun pohjana on Holkon kirja Kunpa he pitäisivät minusta.
”Ole oma itsesi” on usein ihan surkea neuvo!
Jos sua pyydetään vaikka pitämään puhe, tekemään video, vetämään ensimmäinen koulutus, kirjoittamaan LinkedIn-postaus, pitämään työhaastattelu tai tekemään oikeastaan mitä tahansa sulle uutta, miten ihmeessä voisit heti tehdä sen ”omalla tavallasi”? Eihän sulla vielä edes ole omaa tapaa tehdä sitä.
Onneksi tähän on yksi erinomainen ratkaisu: matkiminen.
Matkiminen on täysin aliarvostettu tapa oppia ja tehdä uusia asioita. Sen sijaan, että yrittäisit heti keksiä, mikä on juuri sinun tapasi, voit katsoa, miten muut tekevät. Lainata, kokeilla ja matkia. Huomata, mikä toimii sulle ja mikä ei. Matkiminen kunniaan!
Mitä meidän kannattaa enää opetella itse, kun tekoälyltä saa vastauksen lähes kaikkeen? Entä milloin tekoäly tukee omaa ajatteluamme ja milloin se alkaa tehdä ajattelun puolestamme?
Vieraana on Howspacen perustaja Ilkka Mäkitalo, joka on työskennellyt pitkään oppimisen, fasilitoinnin ja organisaatioiden kehittämisen parissa. Keskustelemme siitä, mitä Howspacen rakentaminen on opettanut siitä, miten ihmiset oikeasti oppivat ja mitä tekoäly nyt muuttaa.
Pohdimme myös, miksi tarvitsemme edelleen muita ihmisiä oppiaksemme ja mitä sellaista yhdessä ajattelu antaa mitä tekoäly ei anna.
Voit olla todella hyvä siinä, mitä teet ja silti yksi puuttuva taito voi estää sinua käyttämästä kaikkea muuta osaamistasi. Englannin kieli voi estää osallistumisen kansainväliseen keskusteluun, myyntitaidot yrittäjää saamasta osaamistaan kaupaksi ja esiintymistaidot asiantuntijaa saamasta ajatuksiaan kuuluviin.
Tässä jaksossa puhun portinvartijataidoista: taidoista, jotka eivät välttämättä ole ydinosaamistamme, mutta jotka ratkaisevat, pääsemmekö käyttämään sitä.
Pohdin myös vaikeampaa kysymystä: mistä tietää, milloin pitää vielä harjoitella ja milloin pitäisi vain uskaltaa mennä tekemään?
Kerron myös oman, varsin raadollisen kokemukseni englanninkielisestä asiantuntijakeskustelusta Nordic Business Forumissa ja siitä, miten oli todella syvältä olla huono.
Mitä työnohjauksessa oikeastaan tapahtuu ja mitä hyötyä yksilötyönohjauksesta on? Miten työnohjaus voi auttaa tunnistamaan omia toimintatapoja, käsittelemään haastavia työtilanteita ja kehittymään omassa työssä?
Tässä Oppimisen psykologia -podcastin jaksossa keskustelen yksilötyönohjauksesta psykologi, organisaatiotutkija, työnohjaaja ja työnohjaajien kouluttaja Risto Puution kanssa.
Tutkimme, mitä omassa tavassamme tehdä työtä voi olla vaikea huomata itse. Miksi esimerkiksi vastuu, rajat, riittämättömyys tai muut tutut toimintamallit voivat nousta työelämässä vastaan yhä uudelleen? Mistä voi tunnistaa, mikä haastavassa työtilanteessa liittyy omaan toimintaan ja mikä työyhteisöön, organisaatioon tai laajempaan systeemiin?
Puhumme myös työnohjaussuhteesta ja ammatillisesta kasvusta. Miten työnohjaaja auttaa ajattelemaan ilman valmiiden neuvojen antamista? Mikä merkitys on kysymyksillä, haastamisella, havainnoilla ja joskus myös hiljaisuudella? Entä mitä omasta työstä ja itsestä työntekijänä voi oppia, kun omaa työtä pysähtyy tarkastelemaan yhdessä toisen ihmisen kanssa?
Mitä jos muut huomaavat, etten oikeasti osaa tarpeeksi? Miksi minut edes palkattiin tähän? Entä jos kaikki muut ovat täällä minua pätevämpiä?
Huijariajatukset/huijarisyndrooma voivat saada epäilemään omaa osaamista silloinkin, kun ympärillä olisi paljon näyttöä siitä, että pärjäämme hyvin.
Tässä jaksossa pureudutaan siihen, miksi omaa osaamista voi olla niin vaikea nähdä realistisesti. Miksi vertaamme itseämme helposti muihin epäedullisella tavalla? Miksi onnistumiset eivät aina vahvista luottamusta omaan osaamiseen? Ja miten huijariajattelua voivat ruokkia myös ympäristön käsitykset siitä, millainen koulutus, kokemus tai urapolku näyttää “oikealta” asiantuntijuudelta?
Mukana on kuulijoiden kokemuksia sekä erään ihmisen tarina uudesta työstä, jossa hän pelkäsi paljastuvansa osaamattomaksi. Käänteentekeväksi muodostui keskustelu esihenkilön kanssa: hänen puutteensa kyllä nähtiin, mutta niin nähtiin myös hänen potentiaalinsa.
Jaksossa kuulet myös, millainen huijarikehä voi syntyä ylivalmistautumisesta ja onnistumisten selittämisestä pois sekä konkreettisia keinoja oman osaamisen tarkempaan tunnistamiseen.
---
Kaipaatko enemmän tukea oman osaamisesi tunnistamiseen ja sanoittamiseen? Tunnista osaamisesi -verkkokurssini sisältää käytännön harjoituksia, joiden avulla tunnistat osaamistasi, sanoitat sitä selkeämmin ja opit hyödyntämään sitä esimerkiksi työnhaussa ja urasuunnittelussa.
✨ Nyt 10 ensimmäistä saa verkkokurssin lisäksi 45 minuutin henkilökohtaisen sparrauksen kanssani. Sparrauksessa saat ulkopuolista näkökulmaa juuri sinun osaamiseesi ja tukea sen sanoittamiseen. Tutustu verkkokurssiin täältä.
Ihmissuhteet ovat meille tärkeitä ja samalla ne saavat meissä esiin puolia, joita emme välttämättä muuten huomaisi. Miksi juuri läheisen ihmisen vetäytyminen voi tuntua niin voimakkaalta? Miksi samat riidat ja toimintamallit toistuvat? Ja mitä nämä tilanteet voivat opettaa meistä itsestämme?
Tässä jaksossa vieraana on psykologi, pari- ja perhepsykoterapeutti sekä tunnekeskeisen pariterapian kouluttajaterapeutti Eira Eklund-Mikola. Puhumme tunneyhteydestä, kiintymyssuhteista ja niistä mielensisäisistä kartoista, joiden kanssa tulemme ihmissuhteisiin. Pohdimme myös, mitä konfliktien pinnan alla tapahtuu, miksi ajaudumme tuttuihin kehiin ja miten näitä kehiä voi alkaa muuttaa.
Entä mistä tunnistaa hyvän tunneyhteyden? Ja mitä tarkoittaa kokemus siitä, että toinen pitää minut mielessään?
Millaisia myyttejä ja harhakuvia hyvään itsetuntoon liittyy? Mitä meta-analyysit ovat paljastaneet itsetunnon merkityksestä hyvinvoinnille ja menestykselle?
Tässä jaksossa keskustelen kouluttajapsykoterapeutti Arto Pietikäisen kanssa siitä, miten itsetuntoa voi kehittää. Kuinka omiin omiin ajatuksiin ja tunteisiin opitaan suhtautumaan niin, että niiden kanssa on helpompi tulla toimeen ja saadaan aikaiseksi itselle tärkeitä asioita.
Arto Pietikäinen on psykologi, kouluttajapsykoterapeutti ja tietokirjailija. Artolta on hiljattain ilmestynyt kirja Joustava mieli ja hyvän itsetunnon ABC.
Jakso on uusinta ja on tullut ensimmäisen kerran ulos 22.3.2022.
Kävin viime viikolla ystäväni kanssa lounaalla, jolla oli ongelma. Hän kertoi, että kaipaisi uutta suuntaa työhönsä, muttei oikein tiedä mitä se olisi.
Miten keksiä uusia ideoita oman osaamisen ja oppimisen suunnaksi? Mitä seuraavaksi voisi alkaa työelämässä tekemään? Löytyisikö nykyisessä työtehtävässä jotain uutta oppimishaastetta vai olisiko edessä työpaikan vaihdos?
Tein tämän jakson, koska ystäväni ei suinkaan ole ainoa, joka painiskelee asian parissa. Annan tässä jaksossa konkreettisen tehtävän, joka auttaa löytämään uusia ideoita uraliikkeen tekemiseen. Kerron myös ideoinnin psykologiasta mielenkiintoista teoriaa ja sen lisäksi on yksi ihminen, johon haluan, että tutustut. Koska häneltä, jos keltä, voimme oppia miten itsensä voi luoda uudelleen työelämässä.
Jakso on uusinta ja se on julkaistu ensimmäisen kerran 19.9.2022.
From the publisher's feed

8 Listeners

8 Listeners

207 Listeners

3 Listeners

1 Listeners

138 Listeners

2 Listeners

1 Listeners

1 Listeners

7 Listeners

0 Listeners

5 Listeners