Karanteenikirjakerhossa (jonka pitäisi pikkuhiljaa keksiä itselleen uusi nimi, ideoita otetaan vastaan) vietetään dekkariviikkoa: Saat kuultavaksesi tällä viikolla kaksi keskustelua rikoksista kirjoittavien naisten kanssa. Ensimmäisenä on vuorossa Virpi Hämeen-Anttila, jonka herrasmiesharrastajaetsivä Karl-Axel Björk on aistinut zeitgeistia - ja siinä sivussa selvitellyt henkirikoksia - sisällissodasta hitaasti toipuvassa, poliittisen ja muun väkivaltarikollisuuden riivaamassa köyhässä mutta erikoisen kosmopoliittisessa 1920-luvun alun Helsingissä jo seitsemän romaanin ajan. Uusimmassa kirjassa Kalman kevät (Otava) päästään mm. 20-luvulla muodikkaaseen spiritistiseen istuntoon, kun Björkin pitää ratkaista, onko rikkaan sedän kuoleman takana kummitus.

Keskustelemme pitkään, miksi juuri 20-luku kiehtoo kirjailijaa. Björk-romaanit etenevät ajassa hitaasti, kuin vossikkakyyti hiljaisen Helsingin kaduilla: nyt ollaan keväässä 1922. Mitä hidas rytmi sallii historioitsija-kirjailijalle? Björkin oma hahmo on tietoisesti luotu erilaisiin risteyskohtiin: Hän on aatelissuvun köyhän haaran jäsen, joka edustaa 20-luvulla (onneksi) vallassa ollutta edistys- ja laillisuussuuntausta virkamiehenä, tuntee sympatioita köyhää kapinoinutta kansaa kohtaan, muttei tunne kuuluvansa oikein mihinkään luokkaan. Björkin ystävissä ja sukulaisissa on kansallismielisiä ja valkoisten sankareita, mutta Kalle itse sukkuloi luontevasti eri yhteisöjen parissa Narinkkatorilta Sörnäisiin. Pohdimme Virpin kanssa sitä, miten kirjailija onnistuu luomaan ajanmukaisia, sisäisesti uskottavia henkilöitä, silloinkin kun ne ajattelevat meidän näkökulmastamme väärin. Miten ajan henki näkyy rikoksissa? Miksi Karl-Axel Björk rakastaa vaatteita ja on niin tarkka ulkonäöstään?

Virpi Hämeen-Anttilan kuva Jouni Harala/Otava