
Sign up to save your podcasts
Or


Jani "Jantta" Alkion virallisessa 50-vuotisjuhlahaastattelussa käydään Alkiolle tyypillisessä, jäykän formaalissa hengessä läpi alkanutta Liiga-kautta ja valmentajavaihdoksia, Jantan tuoreimpia oivalluksia selostustyöstä sekä sitä, mikä muuttui kun Alkiosta tuli Antero Mertarannan seuraaja Leijonien MM-selostajana.
Ismo Lehkonen ei yllättynyt Liigan valmentajaruletista. Hän ennustaa, että vielä ennen joulua nähdään ainakin kahdet potkut lisää.
14 vuoden tauon jälkeen kotimaisille liigajäille palannut Harri Pesonen sanoo JYP:in ottavan mestarisuosikin viitan mielellään vastaan. Jaksossa käydään läpi miehen pitkän Sveitsin uran tärkeimmät opit sekä muun muassa se, missä asiassa Suomessa voitaisiin ottaa oppia sveitsiläisessä jääkiekossa. Pesonen ei myöskään sulje maajoukkueen ovea lopullisesti.
Oskari Saari ja HIFK-legenda Lennart Petrell reagoivat tuoreeltaan ensimmäistä kertaa 12 vuoteen pelattuun Stadin derbyyn. HIFK:n luokaton alkukausi sai jatkoa Ilmalassa vaikka mukaan lähtikin yksi piste kaikkia todennäköisyyksiä vastaan. HIFK:n heikosti sujuneesta alkukaudesta huolimatta Petrell ei usko päävalmentaja Olli Jokisen saavan potkuja vaan seuran etsivän ratkaisuja muista suunnista.
Joonas Donskoi kertoo näkemyksensä alkaneen NHL-kauden asetelmista kuten mestarisuosikista – ja miksi se ei ole Edmonton Oilers. Aiheena myös U20-maajoukkueen valmentajuus ja se, kannattaako pelaajan aina lähteä tavoittelemaan NHL-unelmaa ensimmäisen tilaisuuden tullen.
Jussi Ahokas voitti viime kaudella kaiken mahdollisen OHL:n ensimmäisenä eurooppalaisena päävalmentajana. Nyt hän käy läpi huippujuniorisarjan opit ja pohtii mahdollisuuksiaan yltää NHL-unelmaansa. Alkavalla kaudella edessä on uusi haaste Colorado Eaglesin AHL-joukkueen pääkäskijänä.
Edmonton Oilersin apulais-GM:ksi toukokuussa valittu Tobias Salmelainen avaa ensimmäistä kertaa julkisesti mitä HIFK:ssa oikeasti tapahtui hänen urheilujohtajakaudellaan, mikä meni pieleen ja kuinka paineet vaikuttivat hänen työhönsä. Entä ottaisiko hän työn vastaan uudelleen?Salmelainen kertoo myös toimenkuvastaan Edmonton Oilersin apulais-GM:nä – mitkä ovat tavoitteet ja kuinka onnistumista mitataan?Oskarin arjen pääyhteistyökumppani on KIA.Muut yhteistyökumppanit: OSHEE-urheilujuomat ja Polar.
Oskarin arki esittelee valtakunnan viihdyttävimmän salibandypodcastin! Sählyääliöt Oskari Saari ja Toni Lötjönen laittavat avausjaksossa miesten F-liigan ennakkoasetelmat halki, poikki ja pinoon!
Kuka vie mestaruuden? Kuka putoaa? Entä kuka on kauden läpimurtopelaaja?
Jatkossa uusi jakso joka tiistai!
Ota Saari & Lötjönen seurantaan Spotifyssä, YouTubessa, Ruudussa, tai Suplassa – ja tietenkin Instagramissa: @saarilotjonen!
Kuinka HIFK-kapteenius päättyi ja millainen sisäinen myllerrys siitä seurasi? Lennart Petrell jakaa ennen kuulemattomia tarinoita pelaajauraltaan.
HIFK-ikoni Lennu Petrellin kanssa perataan ensin läpi miehen pelaajaura ja sen jälkeen käydään läpi ajankohtaiset asiat: TV-työt, MM-kiekko ja NHL:n pudotuspelit.
AIKAKOODIT:
1. LENNUN TARINA
(00:01:35) Oskun ja Lennun ensikohtaaminen vuonna 2004, Case Barinka ja mitä siitä opittiin?
(00:11:25) Lennun salattu sählytausta
(00:13:19) Kompleksinen HIFK-suhde, kapteenius
(00:16:55) Kuinka Lennun HIFK-kapteenius loppui
(00:33:44) Kari Jalosen tuoma kulttuurinmuutos HIFK:ssa
(00:36:55) Lähtö NHL:ään
(00:54:57) Edmontonin seuraava #37? Atro Leppänen ja Lennun teoria siitä miten Suomessa ei osata valmentaa pakkeja.
(00:59:50) Peliuran loppu, valmennuspolun alku
2. AJANKOHTAISET AIHEET
(01:25:26) TV-työn opit ja yllätykset
(01:41:49) NHL:n konferenssifinaalit
(01:51:25) Leijonat MM-kisoissa 2025
Moottoriurheilu on 2020-luvun savupiipputeollisuutta! Kaikki pallopelit ovat tylsiä! Tekoäly korvaa selostajat! Tässä jaksossa etsitään erimielisyyttä Oskun ja Ylijohtavan välille kuuden väitteen avulla. Miten tämä Temusta tilattu Lindgren ja Sihvonen onnistuu?
From the publisher's feed