Lakkapäitä ja aihkimäntyjä - vanhoja mäntyjä ei ole Lapissa liikaa, ja siellä kulkiessa tekee melkein mieli nostaa hattua sitkeille ikihongille, jotka sinnittelevät säässä kuin säässä vuodesta ja jopa vuosisadasta toiseen. Suomalaisen myyrätutkimuksen grand old man, tutkimusprofessori Heikki Henttonen on kulkenut Lapin metsiä koko pitkän uransa ajan. Pallastunturin kupeessa sijaitsevan Mangivaaran männyt kiinnittivät hänen huomionsa jo liki 50 vuotta sitten. Vaaran rinteillä kasvavat metsien jättiläiset ovat pysyneet tanakasti paikallaan satoja vuosia, vaikka ympäriltä on kasvanut ja kuollut vuoron perään muita puulajeja. Toimittaja: Anna-Kaisa Brenner / Yle - Kuva: Pekka Kauranen