
Sign up to save your podcasts
Or


YouTubesta tuttu urheiluhahmo Markus Heinonen on tottunut haastamaan itseään äärimmäisillä fyysisillä suorituksilla. Tänä vuonna hän päätti kokeilla, mihin rahkeet riittävät pyöräilyssä. Tuloksena oli hurjavauhtinen Saimaa Cycle Tour, lähes 300 watin tehot 40 minuutin kisassa ja harrastesarjan kakkossija ensimmäisessä pyöräilykilpailussa.
Mutta jopa lähes 1500 watin huipputehoihin yltävälle voimamiehelle pyöräily osoittautui raadolliseksi lajiksi. Saimaalla tankkaus petti, pitkät suoritukset koettelivat kroppaa ja voimatasotkin alkoivat kärsiä.
Joonaksen haastattelussa Markus kertoo, mitä pyöräily on hänelle opettanut, miksi pyöräilijöiden kannattaisi panostaa voimaharjoitteluun ja mikä lajin kulttuurissa häntä ärsyttää. Lisäksi lähes 60 000 YouTube-tilaajan sisällöntuottaja paljastaa, mikä saa videot leviämään ja miksi suuret seuraajamäärät eivät välttämättä merkitse juuri mitään.
Ja ennen kaikkea: miksi Markus ei kaikkien suoritustensa jälkeenkään pidä itseään pyöräilijänä?
Arvostamme, jos arvioit podcastin ja otat sen seurantaan. Tuellasi on meille suuri merkitys!
Seuraa meitä myös Instagramissa ja Facebookissa: @pinnakireellapodcast
145 kilometriä, 3700 nousumetriä ja vastassa maailman parhaat gravelkuskit. Miten gravelin Suomenmestari Jaakko Sillankorva valmistautuu uransa kovimpaan mittariin?
Jaakko matkusti Australiaan hyvissä ajoin ennen gravelin MM-kisaa palautuakseen 30 tunnin matkasta, totutellakseen aikaeroon ja saadakseen viimeiset harjoitukset tehtyä ennen kisapäivää.
Pinna kireellä? -podin haastattelussa Jaakko kertoo, millaisilla tehoilla MM-reitin nousuja pitäisi ajaa, miksi gravelissa omien tehoennätysten rikkominen ei välttämättä merkitse juuri mitään ja miksi viiden tunnin kisassa tärkeimpiä ominaisuuksia ovat myös kisaäly, kaluston hallinta ja kyky pitää pää täydellisesti mukana alusta loppuun.
Puhumme myös siitä, miksi Suomen gravelmestarin MM-matka on käytännössä urheilijan itsensä järjestettävä ja rahoitettava projekti, miksi gravel toi Jaakon uraan uuden motivaation sekä siitä, miltä tuntui ajaa Saimaa Cycle Tour 44,6 km/h keskinopeudella. Jaakon vastaus viimeiseen: mahdollisesti rankinta, mitä hän on elämässään tehnyt.
Seuraa podia sosiaalisessa mediassa!
IG: https://www.instagram.com/pinnakireellapodcast/
Ensi kesän ulkomaan kisareissu kannattaa päättää nyt: ilmoittautumiset avautuvat, hinnat nousevat ja suosituimpiin tapahtumiin pääsemisestä voi tulla oma kilpailunsa.
Tässä jaksossa Joonas ja Tomi käyvät läpi kiinnostavia kolmi–seitsemänpäiväisiä maantie- ja gravel-etappikisoja ympäri Eurooppaa. Millaiselle kuskille sopii täysiverinen Haute Route? Kenelle Giro delle Dolomitin kellotetut nousut ovat parempi vaihtoehto? Ja kuinka tarkasti hieman salaperäisen norjalaiskisan järjestelyt kannattaa selvittää ennen kuin varaa matkat?
Vieraana on Finska Kompanietin kapteeni Jussi Heiro, joka ajoi seitsemässä päivässä noin 800 kilometriä ja 20 000 nousumetriä Alpeilla. Jussi kertoo tapahtuman noin 5 000 euron kokonaisbudjetista, joukkueena ajamisesta, kuumuuteen ja korkeuteen sopeutumisesta sekä siitä, miksi tällainen koettelemus on enemmän palautumis- ja tankkaushaaste kuin pelkkä FTP-testi.
Lisäksi puhutaan Mallorca 312:n salamannopeasta ilmoittautumisesta ja pohditaan, mikä kilpailu voisi päätyä Pinna kireellä? -kaksikon kalenteriin vuonna 2027.
Tässä kokoamamme tapahtumalista jatkosuunnittelua varten:
Gran Canaria Bike Week 🇪🇸
29.11.–6.12.2026 · maantie · 8 päivää
https://grancanariabikeweek.es/
Santa Vall by The Traka 🇪🇸
5.–7.2.2027 · gravel · 3 päivää
https://www.santavall.com/
El Mito Challenge 🇪🇸🇲🇦
20.–22.3.2027 · gravel · 3 päivää
https://elmitochallenge.com/
Mallorca 312 🇪🇸
24.4.2027 · maantie · 1 päivä · 312 / 225 / 167 km
https://mallorca312.com/
GiroSardegna 🇮🇹
25.4.–1.5.2027 · maantie/gravel · 6–7 päivää
https://www.girosardegna.com/
Tour Transalp 🇦🇹🇮🇹
20.–26.6.2027 · maantie · 7 päivää
https://event.delius-klasing.de/en/tour-transalp/
3RIDES Gravel Winterberg 🇩🇪
25.–27.6.2027 · gravel · 3 päivää
https://winterberg.3rides.de/
Viking Tour 🇳🇴
17.–23.7.2027 · maantie · noin 6 päivää
https://www.letsreg.com/no/event/vikingtour2027
Giro delle Dolomiti 🇮🇹
19.–23.7.2027 · maantie · 5 päivää · 540 km / ~14 000 m
https://www.girodolomiti.com/
Haute Route Alps 🇫🇷
17.–23.8.2027 · maantie · 3 / 5 / 7 päivää
https://hauteroute.fr/
RiderMan 🇩🇪
3.–5.9.2027 · maantie · 3 päivää
https://www.riderman.de/
2027 – päivämäärä vielä avoin Ardenne Gravel Stages 🇧🇪
Gravel · 3 päivää
https://www.ardennegravelstages.com/en
3RIDES Gravel Ostbelgien 🇧🇪
Gravel · 3 päivää
https://ostbelgien.3rides.de/
Forest'Cime 🇫🇷
Maantie · 3 päivää
https://forestcime.com/
123 kilometriä, aikaa 3 tuntia 29 minuuttia ja keskinopeutta 35,3 km/h. UN Cycling Teamin urheilutoimenjohtaja Antti-Jussi Juntunen oli Tartu Rattamaratonin nopein suomalainen ja koko kilpailun kymmenes, mutta hänen mielestään vauhti ei tuntunut edes mitenkään ”megakovalta”.
Joonakselle ja Tomille kisa oli eeppinen mutakylpy, mutta miltä Tartton mutaiset ja tekniset osuudet näyttivät kärkiporukasta katsottuna? Entä millaisia tehoja vaatii yli 35 km/h keskinopeus reitillä, joka oli tavalliselle kuolevaiselle luistinradan ja perunapellon sekoitus?
Jaksossa Joonas ja Tomi käyvät läpi myös omat Tartu Rattamaratoninsa ja vertaavat kokemuksia huippujen kisaan. Antti-Jussilla on myös gravelharrastajille vinkki, joka tekee heistä nopeampia.
Falling Leavesin piti olla yksi kauden kohokohdista, mutta Pinna kireellä? -kaksikon viikonloppu muuttui täydelliseksi gravel-farssiksi. Joonas ajoi vahingossa noin 30 kilometriä liian vähän ja huomasi olevansa tuloksissa viiden minuutin erolla voittaja. Tomi puolestaan paikkasi tyhjentyneen renkaan vain huomatakseen hetkeä myöhemmin takavaihtajan roikkuvan ketjun varassa.
Tässä jaksossa puretaan molempien kisat, kuullaan tuoreet tunnelmat suoraan tapahtumapaikalta ja tavataan Tiffany Cromwell, Maddy Nutt sekä Joonas Henttala. Lopuksi katse kääntyy Tarttoon: joko siellä Pinna kireellä? -kirous viimein katkeaa?
Ota podi seurantaan myös Instagramissa ja Facebookissa @pinnakireellapodcast
Hanna Solomon halusi vain löytää uusia pyöräilykavereita. Niinpä hän julkaisi keväällä somessa videon ja kutsui tuntemattomia ihmisiä mukaan lenkille. Ensimmäisellä kerralla paikalle tuli neljä pyöräilijää.
Muutamaa kuukautta myöhemmin Muijat rullaa on kasvanut yhteisöksi, jonka lenkeillä käy jatkuvasti uusia ihmisiä. Ensi vuoden Saimaa Cycle Tourille on lähdössä jo 76 muijaa. Ja muijaksi voi muuten päästä kuka tahansa: Hannan mukaan kyse on ennen kaikkea asenteesta.
Tapasimme Hannan ensimmäisen kerran kesäkuussa ja palasimme elokuun lopussa katsomaan, mitä yhteisölle oli kesän aikana tapahtunut. Hyppäsimme itse mukaan lenkille ja juttelimme myös muiden muijien kanssa siitä, miksi aikuisena voi olla vaikea löytää uusia kavereita ja miksi pyöräily toimii siihen yllättävän hyvin.
Tässä jaksossa puhutaan vähemmän wateista ja enemmän siitä, miksi pyöräily on parhaimmillaan paljon muutakin kuin treenaamista.
Meidät löydät Instagramista ja Facebookista @pinnakireellapodcast
Seuraa Muijia Instagramissa: @muijatrullaa
Kuinka monta pyöräkisaa on liikaa yhdelle viikolle työkiireiden keskellä? Joonas ja Tomi päättivät selvittää asian käytännössä. Tomi veti neljä ja Joonas kolme starttia tiistaista tiistaihin.
Tässä jaksossa Strömforsin 155 kilometrin gravelkisassa ajetaan liian kovaa, pullot ja lasit lentelevät, jalat kramppaavat ja 30 km/h keskinopeus jää jälleen piinaavan lähelle. Seuraavana aamuna pitäisi jotenkin selvitä vielä 160 kilometrin Helsinki Grand Fondosta ja maalissa saadaan aikaan pieni keskinäinen kriisi siitä, kumpi teki työt ja kumpi korjasi kunnian loppukirissä.
Matkan varrella jututetaan myös gravelin Suomen mestaria ja kurkistetaan Grand Fondon vauhtiryhmän vetämisen kulisseihin. Pinna on siis tällä kertaa kireällä sekä jaloissa että juontajien välillä.
Kevään ja kesän kisakausi huipentuu Tomilla ja Joonaksella todella ruuhkaiseen elokuun loppuun ja syyskuuhun. Siksi tässä vaiheessa onkin syytä miettiä, millä keinoilla aktiivinen pyöräilyharrastaja pitää kroppansa kivuttomana ja mahdollisimman liikkuvana. Tätä varten kysyttiin neuvoa podissa aiemminkin vierailleelta osteopaatilta Eero Palevaaralta. Eero näyttää meille useamman liikkeen sarjan, joiden avulla paikat pysyvät kunnossa kovemmankin ajon keskellä. Tämä jakso kannattaa siis ehdottomasti nautiskella kuvan kera.
Yksi juliste, 50 myyttistä ranskalaista vuorinousua ja tavoite ajaa ne kaikki.
Sami Vähänen on jo valloittanut 27 nousua. Hän valmistautuu vuoriprojektiinsa muun muassa jopa 6000 nousumetrin traineritreeneillä. Mutta mikä Ranskan legendaarisista nousuista on ollut upein, mikä suurin pettymys ja mikä on pistänyt kokeneen kestävyysurheilijan pahiten polvilleen?
Pinna kireellä? -podissa puhutaan tällä kertaa vuorista, kärsimisestä ja siitä, miksi joku vapaaehtoisesti rakentaa elämäänsä projektin, jossa kiivetään pyörällä lähes 60 000 metriä.
Syksyllä pyöräilijälle riittää gravelkisoja lähes joka viikonlopulle, mutta miksi harrastajille sopivia maantiekisoja on Suomessa niin vähän?
Pinna kireellä? käy läpi loppukesän ja syksyn kiinnostavimmat pyöräilytapahtumat ja selvittää samalla, miksi kisat osuvat välillä samoille viikonlopuille ja miksi kaikkia tapahtumia on niin vaikea löytää yhdestä paikasta.
Kymi Gravelin Joni Andersson kertoo, millaista tapahtuman järjestäminen Suomessa on ja Suomen Pyöräilyn Riina Rossi vastaa, miksi maantiekisoista on pulaa. Samalla selviää, miten “harrastaja” Rossi päätyi cyclocrossin elite-sarjaan, ja miksi Pinna kireellä? aikoo pian tehdä saman lajin parissa jotain mahdollisesti erittäin typerää.
From the publisher's feed