Miten Suomen talous korjataan?
Keskustelemassa kansanedustajat Jukka Kopra (kok.), Joona Räsänen (sd.) ja Eeva Kalli (kesk.).
Räsänen ja Kalli kritisoivat hallitusta erityisesti päätöksestä keventää yritysten maksamaa yhteisöveroa.
Räsäsen mukaan hallitus tyhjentää valtion kassan yhteisöveropäätöksellä. Hänen mielestään Petteri Orpon (kok.) hallituksen politiikka on täysin vastuutonta.
Kopora pitää Räsäsen kritiikkiä aikamoisena liioitteluna. Hän sanoo, että Suomessa on korkea verotaso ja ihmisille ja yrityksille pitäisi jäädä enemmän käteen.
Kalli huomauttaa, että Suomen yhteisöverotus on kilpailukykyinen. Hänen mielestään kaavamainen alennus ei ole hyvä. Keskusta ehdottaa, että verotusta laskettaisi siltä osin kun voitto jätetään investointeihin mikä kannustaisi nimenomaan investointeihin.
Suomen yhteisöverotus on tällä hetkellä 20 prosenttia kun esimerkiksi Saksassa yhteisövero on 29 prosenttia, Virossa 22 prosenttia, Ruotsissa 20 prosenttia ja Bulgariassa 10 prosenttia.
Täsmennys lähetyksen tietoihin: Kopra totesi lähetyksessä, että Marinin hallitus lisäsi pysyviä menoja 20 miljardilla ohi koronan ja ohi hyökkäyssodan.
VTV:n raportin mukaan Marinin hallitus lisäsi kautensa aikana valtion vuotuisia menoja pysyvästi noin 11 miljardia euroa.
Valtiovarainministeriön arvion mukaan Marinin hallitus teki pysyviä menolisäyksiä noin kolmen miljardin euron edestä.
Toimittajana on Linda Pelkonen.