
Sign up to save your podcasts
Or


Radio Novan päivässä kuuntelijat ryhtyivät laskemaan kuinka monta kertaa Niina toistaa samaa sanaa puhuessaan. Kuumassalinjassa keskusteliin luokalle jäämisestä ja siitä onko se isompi juttu vanhemmalle kuin lapselle. Lisäksi studiossa vieraili BESS ja Benjamin, jotka julkaisivat yhteisen biisin nimeltään Paremmin ku kukaan muu. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä on tällä viikolla koettu suuria tunteita, kun Radio Novan kuuntelijat muodostivat kunnon yhteisön ja osoittivat tukea Kuumalinjan aiheen esittäneelle Pekalle. Lisäksi pohdiskeltiin, onko aikuisten sopiva käyttää alkoholia lasten juhlissa. Viikon päätteeksi studioon saatiin vieraaksi ihastuttava Behm, joka julkaisi tänään Teatraaliset vivahteet konserttisalikiertueen! Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä keskusteltiin, kuinka Niinan hajuaisti on alkanut palautumaan, mutta hieman erikoisella tavalla. Pohdittiin suhdetta omiin vanhempiin, kun oli teini-ikäinen versus minkälainen suhde on itsellään niihin omiin teini-ikäisiin lapsiin. Kuulijat jakoivat myös hauskoja tilanteita mihin ovat joutuneet sen takia, kun ovat unohtaneet jonkin vaatekappaleen päältään. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan päivässä keskusteltiin, miksi huoltoasemilla ruoka on niin hyvää! Lopputulos oli se, että paholaisenhillo on huoltsikoiden yhdistävä tekijä. Kuumassalinjassa kuulija kertoi kauhunhetkistään, kun oli ollut metsässä ja yrittänyt pelastaa koiran, mutta päätyikin eksymään. Lisäksi studiossa vieraili Robin Packaleen ja hänen kanssaan keskusteltiin mm. miten julkisuus on vaikuttanut Robiniin, kun saavutti hyvin nuorea suuren suosion. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan päivässä keskusteltiin, minkälaisia eroja tai hyötyjä on lukion ja ammattikoulun käynnistä. Sekä pohdittiin, onko koulutuksella vaikutusta työn saannissa. Kuumassalinjassa kuullaan kuulijoiden ajatuksia siitä, miksi itseä on vaikea kehua, mutta kuitenkin tuntuu kivalta, kun voi ilahduttaa muita pienillä kauniilla sanoilla. Päästiin myös Niinan mielikuvituksen matkaan, kun hän kertoi minkälaisia kauhukuvia alkaa maalaamaan, jos hänelle ei heti vastata puhelimeen! Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä Kuumalinja herätti vanhemmissa tunteita, kun aiheena oli lapsen lähtö armeijaan. Kuulijat saatiin myös kutisemaan ja raapimaan itseään keskustellessa syyhypunkeista ja luteista. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä keskusteltiin jouluruoasta ja milloin siihen kyllästyy, entä voiko joulukinkkua syödä muinakin juhlapyhinä? Kuumalinjassa kuullaan kuulijoiden tarinoita yksinäisyydestä. Keskustelua myös kotihoidon huonoista oloista, säästöpossuista,ikäeroista, sekä hankaluudesta saada verkkopankkitunnukset.
Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä jaettiin kokemuksia puheiden pitämisestä. Vuosi 2023 on lopuillaan ja Niina niputti vuoden tapahtumat yhdessä kuulijoiden kanssa. Viikon kohokohdassa Sanna kertoi kokemastaan rentoutuksesta, joillekin ahdistavassa ympäristössä. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä Työmyyrä-nimimerkki halusi apuja saikuttamiseen, sillä hän ei itse tiedä kuinka sairaslomalla kuuluu olla. Kuumassalinjassa hämmästeltiin mitä ihmeellisimpiä palkintoja, mitä kuuntelijat ovat vuosien varrella voittaneet. Käytätkö mieluummin paperista vai sähköistä kalenteria? Kuuntele kooste tästä.
Radio Novan Päivässä etsittiin erilaisia keinoja lämpimänä pysymiseen. Niina soitti poikkeuksellisesti edellisviikon kohokohdalle Annikalle, joka oli Yhdysvalloissa puolisonsa kanssa "Official strongman games"-kilpailussa. Kuumassalinjassa käsiteltiin pitkävihaisuutta kun "loukattu"-nimimerkki kertoi kokemastaan juoruilusta. Sami Hedberg vieraili myös studiossa ja kertoi jäävänsä ensi viikon Nokia Arenan stand up-shown jälkeen pitkälle tauolle. Kuuntele haastattelu tästä!
From the publisher's feed