Johanna Janhonen on sosiaalisen median asiantuntija, kouluttaja, bloggaaja, wikisti ja wikipedisti Lievestuoreelta. Hän kertoo, että esimerkiksi nettitietosanakirja Wikipediaa lukiessa ei ehkä tule ajatelleeksi, että kuka tahansa voi tuottaa sinne sisältöä. Janhonen vinkkaa, että jos artikkeleiden tiedot arveluttavat, niin historia välilehdeltä löytyvät merkinnät viimeisimmistä muokkauksista ja muokkaajista. Johanna Janhonen vieraili Radio Suomen iltapäivälähetyksessä tiistaina 8. maaliskuuta. Haastattelussa puhuttiin Wikipedian lisäksi sosiaalisesta mediasta ja verkon parhaista puolista:

Räpäytäpä silmiäsi kaksi kertaa. Melko lyhyt aika, vai mitä? Siinä ajassa Anita Mäkelän kilpa-auton nopeus on kuitenkin kiihtynyt jo sataan kilometriin tunnissa. Kolme sekuntia lisää ja mittari näyttää jo viittäsataa. Puhutaan sellaisista vauhdeista ja lukemista, että maallikon on niitä vaikea käsittää, mutta Mäkelälle ne ovat tuttua kauraa, sillä hän on harrastanut kiihdytysajoa jo liki 30 vuotta.

Kolme Euroopan mestaruutta. 12 maanosan nopeinta aikaa, ennätyslukemat 504 km/h ja 3,87 sekuntia. Vuoden autourheilija vuonna 2015, ensimmäisenä naisena kautta historian. Meriittilista on pitkä ja komea, mutta silti Mäkelän on vaikea puhua itsestään huippu-urheilijana. Tai ainakaan hän ei halua puhua itsestään ammattiurheilijana, sillä elanto tulee omalta tilalta, kiihdytysajot ovat vain harrastus. Harrastus, jossa on mukana 15 hengen tiimi, matkaan lähdetään kahdella puoliperävaunurekalla ja kisamatkat vievät Mäkelän tiimeineen ympäri Eurooppaa.

Kiihdytysauton polttoaine on suurimmaksi osaksi nitrometaania, nestemäistä räjähdysainetta. Ja sitä polttoainetta on Anita Mäkelän takana tankissa jopa 60 litraa, kun hän istahtaa autoonsa starttia varten. Mutta silti Mäkelää ei pelota. Jos pelottaisi, hän ei omien sanojensa mukaan voisi ajaa.

Vauhtileidi Anita Mäkelän luona Vilppulassa vieraili Sanna Pirkkalainen.

Mitä pitää saada pakettiin, sehän se on kuumottavin haasteemme. Kilpailukykypakettien pitäisi ottaa mallia parhaasta - äitiyspaketista. Vaikka täydellinen ei ole sekään.

Suomi oli ennen sopimusyhteiskunta. Tarkoitti, että sopimuksia saatiin tehtyä. Nyt ummetukseen saattaisi auttaa se, että asiat nähtäisiin pienessä mittakaavassa. Toukan kokoisessa.

Kilpailukykypaketti ja kannustinpaketti ovat yhtä huonoja sanoja kuin yhteiskuntasopimus. Eivät kerro mitä ovat syöneet ja mitä aikovat syödä. Paketit saisivat ottaa mallia äitiyspaketista. Se on tunnustettu ja toimivaksi havaittu, jo suunnitteluvaiheessa.

Äitiyspakkaus on Kaikki pienoiskoossa, siinä on selitetty elämän edellytykset. Mitä avuton tarvitsee ja mitä ei. Mikä tuntuu hyvältä. Se mikä ei, jääköön pois. Kaikki on kiteytetty 56 tuotteeseen.

Miten äitiyspaketti, kaikkien rakastama ja setienkin arvostama, saatiin koottua? Kela sen kokosi itsenäisesti maalaisjärkeä ja lämmintä tunnetta sekoittaen, etunenässä tarvittavan ajatteli loppuun asti joku Johanna.

Rahat laskettiin etukäteen, kun budjetti tiedettiin. Haluttiin laatua ja kannustavuutta, ripaus iloakin, huomaan, mitä nyt itse tavaraa kauempaa tarkastelen. Lisäksi kuunneltiin perheiden toiveita. Siis niiden, kenelle pakettia oltiin kasaamassa. Ei se sen vaikeampaa ole, työmarkkinajohtajat!

Vaikka perheiden toiveita kuunneltiin, kirkkaimpana loisti ajatus, että tärkeintä on saada paketti ajoissa kasaan. Kaikkien toiveet eivät toteudu, enemmistö kuitenkin välttyy intohimot salpaavalta pahalta mieleltä.

Esimerkiksi viime vuoden uutuus kuolahuivi sai niin innostuneen vastaanoton, että se päätettiin säilyttää. Joku oli varmasti Kelan kahvipöydässä sitä mieltä, että kuola saa jatkossa valua kumpareissa kohti napaa, käytetään sekin raha johonkin hienompaan kokonaisuuteen, vaikka lihavampaan makuupussiin. Mutta siellä se kuolahuivi on ja tuntuu käyttäjän arjessa.

Miksei miehille lähetetä kuolahuiveja? Ainakin minä kuolaan yön aikana kolmasosan tyynystäni läpimäräksi. Kun ikääntyy, kaikki nahka antaa myöten, myös suun pielusta.

Se on ajatuksena mukava, että joku toinen on ajatellut ja koonnut kaikki valmiiksi setiksi.

Mutta.

Vaikka äitiyspakkaus on lähes täydellinen ja se pitäisi todella postittaa viipymättä Sipilälle, Lylylle ja Häkämiehelle oppimateriaaliksi, se kompastuu tänä vuonna.

Se unohtaa miten yksilöllisiä me kaikkein syvimmissä tarpeissamme olemmekaan. Se käsittelee vastasyntynyttä lasta osana massaa, niin kuin yhteiskunta meitä käsittelee. Se sortuu stereotyyppiseen holhoamiseen ja turvallisuuden tunteen tuoteajatteluun.

Äitiyspakkauksessa on virhe.

Tarkoitan tietenkin uuden äitiyspakkauksen unilelua. Paketista löytyy nössönnäköinen pupuhahmo, joka muistuttaa kansainvälisestä teollisuudesta. Se on nukkuvinaan. Niin kuin markkinavoimat. Ei ne nuku.

Unilelua on kuulemma toivottu kovasti. Kuka on!? Aikuiset tietenkin. Niin, eivät loppukäyttäjät – oman elämänsä rakentajat. Tämä kaikki kertoo miten ajattelu on lyhentynyt. Se on surkastunut kuin tiskipöydälle unohdettu napanuora.

Unilelu on pienen ihmisen tärkeä turva. Enemmän kuin mikään lelu. Siihen projisoidaan paljon, se antaa turvaa, ja tuoksuu jo kohta tutulta.

Kyllä kai petikaverilla jotain väliä on?

Ja sitten Kela jakaa joka vuosi 40 000 samanlaista unilelua. Mitä se pupu tekee tuon ikäluokan psyykelle? Jos isi on väsynyt ja survoo tuon stereotyypin kalleimpansa kainaloon? Silloin joku toinen unilelu jää valitsematta, joku joka on sykähdyttänyt jo kaukaa ja tahtonut mukaan.

Meidän perheessä unilelu on ollut toistakymmentä vuotta Pertti. Nyt jo terrakotan värinen patinoitunut vauvanukke. Olen poiminut sen grillin parilalta ja monesta muusta. Se on aina ollut koppura ja hankala kainaloon. Mutta lapsen itsensä unileluksi haluama. Yksilöllinen elämänkumppani.

Kelan unilelutempaus on sama kuin jos kaikki saman ikäluokan aikuiset joutuisivat nukkumaan sängyssään samannäköisen puolison kanssa. Kyllä kai petikaverilla jotain väliä on?

Maallikkosaarnaaja Maasola

Laulaja, eräopas Kai Hyttinen ei halua jäädä paikalleen. Hän kertoo opiskelleensa nelisen vuotta Itä-Suomen yliopistossa. Nyt hän on juuri lähdössä Tveriin parantamaan venäjän puhetaitoa.

Varpusen arvoituskin ratkeaa Olga Ketoselle, joka haastatteli lapsuuden sankariaan Ihan pihalla -lähetyksessä 25.2.2016.

Luontotoimittaja, kirjailija Juha Laaksonen keskustelee Olga Ketosen kanssa luonnosta, kuiskailee, kiittää presidenttiä neuvosta ja ottaa kantaa ikäkriisiin.

Luontotoimittajan työt hän aloitti 12-vuotiaana. Yleisradioon hänet palkkasi Veikko Neuvonen. Nykyisin Juha Laaksonen toimittaa Radio Suomessa mm. Viikon luontoääntä, Luontoretkeä ja Luonto-Suomea.

Lämminhenkinen keskustelu kuultiin Ihan pihalla -lähetyksessä 3.3.2016.

Alkuperäisestä ohjelmasta on poistettu musiikki.

Keskisuomalaisen graafikkona ja pilapiirtäjänä tunnettu Down Leikkonen jää eläkkeelle neljän vuosikymmenen työuran jälkeen. Leikkonen aloitti 1970-luvun puolessavälissä kirjoittavana toimittajana ja eteni grafikan tekijästä sanomalehden pilapiirtäjäksi. Hänet tunnetaan myös musiikin tekijänä ja Julma Kumma-yhtyeen solistina. Mikko Maasolan haastattelussa pilapiirtäjä kertoo, että hänelle tärkeä asia oli tietokonepohjaisen grafiikan yleistyminen 1990-luvulta alkaen.

Työ miehen tiellä pitää, hiki laiskan syödessä, otsasi hiessä sinun pitää..., näitä sanontoja piisaa. Olemmeko tehneet karhunpalveluksen kun puhumme aina ahkeruudesta? Työpäivässämme ei juurikaan ole hetkiä pään buuttaukseen. Onko joutilaisuuskin tulospaineistettu?

Kaikki kotona -lähetyksen keskustelijoina työelämän ja loman tutkimuksen asiantuntija, Metalliliiton tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila ja sisäisen kokemusmaailman tutkija, psykologi Tony Dunderfelt. Keskustelua luotsaa Paula Jokimies.

Anu-Hanna Anttilan mielestä sen, mitä ihminen omalla vapaa-ajallaan tekee, ei tarvitse olla tuottavaa vapaan viettoa ja valmistautumista tulevia työtehtäviä varten.

Anttila mainitsee yhdysvaltalaisen sosiologi Richard Sennettin kirjoittaneen, kuinka vapaa-ajasta on tullut kulutustyötä - on pakko kuluttaa. Kuluttamalla osoitat, että sinussa on potentiaalia kuluttajana. Vietät vapaa-aikasikin tehokkaasti ja hyvin, matkustaen ja ostoksia suorittaen.

Työmies sanasta puhuttaessa, Tony Dunderfelt tarttuu sanan loppuosaan. Hänestä suomalainen mieskuva on muuttunut ajan saatossa.

- Uusi suomalainen mies haluaa viettää enemmän aikaa perheen parissa. Työnteko ei ole miehille enää pääasiallinen arvo.

Dunderfelt haluaisi mielen hyvinvointivalmennusta oppiaineeksi esim. ammattikorkeakouluihin.

- Päähämme virtaava tietotulva on kasvanut. Ihmisiltä puuttuu taito siivilöidä kaikkea, mitä mielessä tapahtuu. Samalla tavalla kuin olemme oppineet pitämään kehollisesta hygienasta huolta, tulisi oppia myös mielen hygieniaa. Yksinkertaisia keinoja, jo 30 sekunnin mini-tauot tyhjentävät mielen. Tämä on tutkitusti minimiaika, jonka aivot tarvitsevat, jotta pääsee irti stressaavasta asioiden kelaamisesta.

Anu-Hanna Anttila kauhistelee nykyään niin muodikasta aktiivisuusranneketta.

- Ihmiset kytkeytyvät vapaaehtoisesti mittariin, joka kertoo sykkiikö pulssi vai olenko kenties kuollut jo. Laite kuormittaa aivojamme huomattavasti. Syöte aivoihin tulee koko ajan koneelta ja vaatii meitä toimimaan tietyllä tavalla. Se kahlitsee jopa ajattelua.

Emme ole tahallamme tämmöisiä. Meillä on tietyt geenit, jotka jylläävät konehuoneessa. Uusi tutkimustieto on tehty armahtamaan monen vaikeaksi havaitun veijarin. Kiitos siitä.

Tässä iässä sitä tajuaa, että ainoat geenit jotka on varmuudella saanut, on karsinogeenit. Kaikki ne varhaislapsuuden mustanpuhuvat sopivasti hiiltyneet grillimakkarat ovat olleet hyvää polttoainetta matkalla kohti vehmaampia korpisuoria. Jo kohta unohdin opiskelijakämpässäni ranskalaiset uuniin. Olen puhaltanut yhteen hiileen, jos toiseenkin, ja pohtinut onkohan tämä peruna vai makkara? Mistä minä olen tehty ja minkälaiseksi voinkaan muuttua?

Löysivät väkivaltageenin. Tämä on vasta alkua. Ihminen on maailman hämmästyttävin otus ja me tunnemme itsemme vieläkin niin huonosti. Tiede ei tee meistä yhtään tämän onnellisempia, mutta armollisempia se saattaa tehdä.

Nakkikioskilla joka viikonloppu tappeleva Arppa näkyy uudessa valossa. Hän ei olekaan tietoisesti kasvattanut itseään vinoon ja puhjennut siksi rajun kurkun kastelun ansiosta luonnevikaiseen kukintoonsa. Hän on vain saanut sellaiset geenit. Sen verran inhottavaa väkivalta on, että vielä jää leijumaan kysymys, onko Arppa syntyjään paha? Hänen geneettinen vahvuusalueensa on siinä, että hänellä on kyky tarttua aina vaan rivakasti toimeen ja satuttaa toista väkivalloin.

Näitä Arppoja tuntee jokainen. Karjaportin pikkujouluissa ne tiedettiin kiertää riittävän kaukaa. Jo ennen pääruokaa pihalla luovutettiin verta. Syksyn iloisin juhla, päällä ykköset. Moni sai rintapieleen tontunpunaisen ruusukkeen, kuin tilattuna. Syytä kunniaan ei tiennyt koskaan kukaan.

Väkivaltageeni ei käy vielä lieventävänä asianhaarana oikeudessa, mutta se lisää ymmärrystä, miten meidät on rakennettu. Meille annetaan jokaiselle vähän erilainen eväskori, josta huikopalaa nappailla.

Löydetäänkö köyhyysgeeni? Varmasti. Sen virallinen nimi saattaa olla Keskitulohakuinen itsetyytyväisyysmediaanigeeni. Se selittäisi miten meistä kaikista ei koskaan tule globaaleille markkinoille suuntaavia kasvuyrittäjiä, vaikka Nuorkauppakamari miten piiskaa. Puuttuu sellainen rahanhimo ja ymmärrys suurten rahavirtojen mukanaan tuomasta kestävästä onnesta. Sillä geenillä ostaminen ei oikein anna tyydytystä, vaikka joku rahaa käteen löisikin. Luotu köyhäksi, hakemaan sisältöä elämäänsä jostain toisaalta. Älkää minusta huolehtiko, minä keitän nyt laihat kahvit ja kirjoitan runon.

Sitten löydetään laiskuusgeeni. Se helpottaa. Ei se tahallaan härnää ja muutu osaksi sohvaa, se vain toteuttaa geeniensä mukaista suurta tarinaa. Työnantajat oppivat kauniilla tavalla ottamaan laiskuusgeenin omaavat työntekijänsä huomioon. Tällaisesta ihmisestä ei lähde puristamalla yhtään enempää nektariinia kuin hellästi luovimalla. Laiskuusgeeninen ei ole yhtään huonompi ihminen kuin konttorin sähköjänikset. Hän toteuttaa itseään, antaa näin suurimman arvon itse elämälle, tälle rajalliselle ajalle.

Voi sitä ilon päivää, kun löydetään huumorigeeni. Ei ihme, että Seppo ei voinut koskaan olla vitsailematta, edes hautajaisissa. Tämän geenilöydöksen kautta saatetaan nähdä myös ensimmäinen nuohoojatiimi, jossa nuohoojat eivät väännä tauotta rasvaisia vitsejä - jos niin rekrytoinnissa halutaan. Entäs todella ne joilta puuttuu kokonaan huumorigeeni? Laitetaanko heidät samaan työpaikkaan, samaan ihanan hiljaiseen avokonttoriin? Toivottavasti.

Ja vielä. Tutkijoiden täytyy löytää jossain vaiheessa politiikkageeni. Mikä muu voisi selittää kaiken? Moni ei lakkaa ihmettelemästä, mikä saa ihmisen lähtemään politiikkaan, jaksamaan hullut vaalikampanjat ja tuhannet omituiset puhelut. Politiikka on yhteisten asioiden sotkemista. Politiikkageenin omaava jaksaa jatkuvaa kokoustamista, ei koskaan saa oireita puolen metrin tomuisista paperipinoista ja kiihottuu millon mistäkin. Vaikka palaveripäivä kestäisi 13 tuntia, sen jälkeen jaksaa vielä lähteä jazzbariin ja jatkoillekin.

Mikä saa jaksamaan läpi havujen? Oikeat geenit.

(Uusinta lokakuulta 2014)

Maallikkosaarnaaja Maasola

Lapsuuden sankarin ääni on jäänyt radiosta mieleen varsinkin viikonloppujen ja juhlapyhien vuoksi.

Nykyisinkin hän pitää malttia valttina liikenteessä.

Toimittaja Esko Riihelä jäi eläkkeelle Yleisradiosta v.2002.

Maija Salminen haastatteli Esko Riihelää Ihan pihalla -ohjelmassa 25.2.2016.

Kuva: Kalevi Rytkölä/Yle

Vieraana on toiminnanjohtaja Harri Lindfors Hiihtokeskusyhdistyksestä. Suomessa on kaikkiaan 70 hiihtokeskusta. Lindforsin mukaan suksien suosio on kasvanut lautabuumin jälkeen, mutta laskettelijat ja lautailijat harrastavat sulassa sovussa.

Hiihtolomien jakautumiseen kolmelle viikolle hän on tyytyväinen, mutta pääsiäislomia hän jakaisi uudelleen siten, että laskettelijoita riittäisi pääsiäisen molemmin puolin.

Maija Salminen ja Petri Rinne jututtivat Harri Lindforsia Ihan pihalla -ohjelmassa 25.2.2016.

Kuva: Raimo Torikka /Yle