Radio Tapiola

Levyllä on mukana sävelinä, sanoittajina, soittajina monia tuttuja nimiä, mutta myös tuntemattomampia. Heistä Minna Miettinen julkaisee levyllä kypsiä lauluja, ensijulkaisunaan.

Retkipaikka.fi on kymmenessä vuodessa kasvanut yhdeksi Suomen merkittävimmistä retkeilypalveluista. Wine in the Woods taas on hauska konspeti, jossa pääsee maistelemaan viinejä metsään.

Näiden kahden takana on Antti Huttunen, joka on viime kesäkuusta lähtien pyörittänyt Suomen luontokeskus Haltiaa Nuuksiossa. Halusin tietää, mitä korona teki retkeilylle mutta myös tietää lisää luontevasta luontoyrittäjyydestä.

Fat Lizard -panimo perustettiin Kivenlahteen ja nyt se on Otaniemessä. On helppo ajatella, että oluesta pitävä alkaisi harrastaa sen tekemistä, mutta mitä vaatii, että oluenpanemisesta tulee bisnes? Ainakin se vaatii valtavan määrän tarkkaa tietoa ja taitoa.

Vierailullani opin, että oluen tekemien on taiteen ja tieteen risteyskohdassa: aina pitää etsiä uutta, ja samalla tietää, kuinka molekyylit toimivat. 

Pienpanimoita on Espoossa nyt jo kymmenen, ja niistä kaksi on Otaniemessä, Fat Lizard ja lähes yhtä vanha Olarin Panimo. Oppaanani Fat Lizardissa oli panimon pellepeloton, sen perustajiin kuluva Tuomas ”Topo” Koskipää.

Pääsin myös maistamaan Glims-olutta, joka on ainutlaatuisesta espoolaisesta humalalajikkeesta tehty wet hop -olut. Sitä valmistettiin tänä vuonna vain kolme sataa pulloa. Tsekkaa Fat Lizardin somesta, milloin Glims-olut tulee myyntiin.

Jorma Kajaste pitää antikvariaatti Tessiä vanhan koulumatkansa varrella Mäntyviidalla ja ottaa osaa Tapiolasta käytävään keskusteluun. Tapasin hänet Tessin labyrinttimaisessa alakerrassa.

Tessi on paikalla, jossa oli kirjakauppa jo Tapiolan alussa. Jorma Kajaste siis paitsi harrastaa historiaa, elää kiinni siinä. Hän kertoi mm. selvittäneensä, missä sijaitsee Tapiolan peruskivi. Tapiolan puutarhakaupungin arvojen vaaliminen on Kajasteelle sydämen asia.

Kajaste on myös sosiaalisessa mediassa vaikuttava keskustelija. Puhuimme hänen kanssaan Tapiolasta, siitä, kuinka somessa kannattaa käyttäytyä, ja tietenkin siitä, millaista on pitää divaria. Leikimme myös ajatuksilla siitä, miten Tapiolan uimahallipulman voisi ratkaista.

Aurora Karamzin, Diakonissalaitoksen perustaja, oli rikkaan suvun tytär, joka päätyi vielä rikkaampiin naimisiin ja tsaarin hoviin Pietarissa. Auroran koti Pietarissa oli yksi loisteliaimmista, ja Träskändan kartano oli hänen kesämökkinsä, kunnes elämä vei eteenpäin. Tapasin museolehtori Tiina Heron Espoon kulttuurikeskuksessa ja kävin fiilistelemässä vanhalla kotiseudullani kartanon mailla.

Kun Aleksanteri II tuli Träskändaan, hänelle rakennettiin oma vessa, metsään laivattiin riistaa ja tanssiaisia varten tehtiin oma rakennus. Kerrotaan, että kartanon aterimet olivat kultaa.

Aurora oli kuitenkin myös hyväntekijä, joka välitti paitsi tsaarin lapsista myös tilansa työntekijöistä, ja tavallisten ihmisten terveydestä ylipäätään. Museolehtori Tiina Hero kertoo eläneensä jollain tavalla Auroran kanssa viisitoista vuotta, ja sanoo, ettei suhde ole pelkästään ihaileva.

Espoo Ciné tulee sittenkin!

Tapasin Espoo Ciné elokuvafestivaalin (2.-6.9.2020) ohjelmapäällikkö Mickael Suomisen. Puhuimme WeeGee-talon terassilla festivaalin koronakurimuksesta ja siitä, vaikuttiko pandemia ohjelmistovalintoihin. Kävimme myös läpi mielenkiintoisimpia elokuvatapauksia, joihin liittyvät Tarkovski, Alvar Aalto ja Ukrainan sota.

Espoo Ciné oli alun perin elokuussa. Silloin se määritti kesän lopun: kuulaassa kesäillassa – niin sen haluan muistaa – käytiin tiukkoja keskusteluja leffojen sisällöstä, siitä, mitä oltiin juuri nähty, viinilasin ääressä. Sitten festari siirtyi toukokuulle ja siitä tuli kesän aloitus.

Korona peruutti festivaalin, mutta nyt aurinko tuntuu seuraavan sitä syyskuun alkuun.

Miten ohjelmistosta vastaava Suominen tekee työtään? Ja mikä on elokuvan paikka maailmassa, jossa voimme katsoa hyvänlaatuista kuvaa kännykänruudulta ruuhkabussissa? Kertasimme luonnollisesti myös Espoo Cinén koronaturvatoimet.

Olen tapiolalainen. Kun tein tätä jaksoa, ymmärsin että näen kotikaupunginosani aivan liian usein negatiivisten silmälasien läpi. Kyllä, siihen on syytä, en halua, että uimahalli puretaan, tai että Silkkiniittyä kavennetaan. Mutta on myös kyse siitä, onko lasi puolitäysi vai puolityhjä. 

Aloitimme kävelyretken Mäntyviidalta, sieltä, mistä Tapiolan rakentaminen alkoi. Museolehtori Tiina Hero on entinen tapiolalainen ja tuntee sen historian hyvin. Kävelyretki pisti pohtimaan mm. museon asemaa kaupungin kulttuurin vaalijana. Helposti luulemme, että Museovirasto tai Kaupunginmuseo voivat pelastaa kulttuuriperintökohteen. Voivatko?

Vaikka podcastin nimi on Radio Tapiola, se ei käsittele pelkästään Tapiolaa. Mutta tässä jaksossa sitä on ylin kyllin. Jos kuulut niihin, joita tapiolalaisuus ärsyttää, kuuntele ja kerro, muutitko mielesi vai vahvistuivatko epäluulosi!

Japanilaisen Urasenken-teekoulun käynyt filosofian tohtori ja kirjailija tuntee japanilaista runoutta ja kuvataidetta. Hän näkee Tapiolassa japanilaisia vaikutteita, muttei katso, että kulttuureissamme olisi niin paljon yhteistä.

Tapasin Minnan Kino Tapiolan leffasalissa. Minna kertoi ensimmäistä kertaa mm. tulevasta kirjastaan, joka käsittelee senseitä, hänen pitkäaikaista opettajaansa.

Minna Eväsoja on myös terveydenhoitaja, työskentelee Espoon terveystoimessa ja on huolissaan espoolaisnuorten pärjäämisestä. Kävellessään Tapiolan Silkkiniityllä hän näkee vielä vanhan Tapiolan, mutta myös merkkejä tulevaisuudesta, joka voi pilata sen.

Podcast-sarjan voi aloittaa monella tavalla. Minua kiinnostaa usein kuulla kenestä on kyse, ennen kuin uppoudun kuuntelemaan sarjaa. Tässä aloitusjaksossa sanoitan Radio Tapiolan tausta-ajatuksia ja päädyn avaamaan tuntojani muutenkin.

Olen tehnyt mediaa koko ikäni. Kasvoin isäni piirtopöydän alla. Samana vuonna, kun menin yliopistoon tein matkaoppaan, joka oli käyntikorttini toimittajuuteen ja sille tielle jäin. Kirjoittava toimittaja olen aina taustalla ja tuottaja myös. Ja basisti – sekin olen. Siksi oman nimeni, ääneni, mielipiteeni ja arvovaltani pistäminen peliin tällaisessa – se on pelottavaa.

What the hell – ei se ota, jos ei annakaan. Eikä se ole niin vakavaa, etteikö sitä voisi kokeilla. Tuottajaparini vihjasi, että henkilökohtaisuus on kiinnostavaa. Onko?