—Ilman saippuaa voi olla, mutta ilman ruokaa ei, toteaa Sanna Pekonen-Becker Radio Voiman haastattelussa.
Pekonen-Becker on yksi Lahden Sammonkadun avustuskeskuksen ydinryhmän vapaaehtoisista.
Lauantaina Sammonkadun avustuskeskukseen on saapunut pari sataa Ukrainan-pakolaista. Avustustarvikkeita kuten ruokaa ja hygieniatuotteita jaetaan kolme kertaa viikossa, ja jakoon saapuu joka kerta vähintään pari sataa avuntarvitsijaa.
Vapaaehtoisten ydinporukan lisäksi mukana on noin 200 vapaaehtoista.
— On yhtä arvokasta, että tuoko ison satsin jotakin ruokaa vai kilon paketin sokeria – kaikki apu on tervetullutta.
Pekonen-Becker arvioi, että Päijät-Hämeessä on tuhannesta pariin tuhatta sotaa paennutta ukrainalaista, tarkkaa lukua ei ole tiedossa.
Pekonen-Becker listaa, että esimerkiksi perunat ja sipulit ovat hyviä avustustuotteita sekä muut lämpimässä säilyvät ruoat kuten omenat. Tarkempaa tietoa aikatauluista ja ajantasaista tietoa toivotuista lahjoituksista löytyy Facebook-ryhmästä nimeltä Supplies & Help for Ukrainians Lahti/Päijät-Häme.
Pekonen Beckerin mukaan ihmisten auttamishalu on ollut valtava. Ukrainan sota jatkuu jo neljättä kuukautta ja avustukset ovat vähentyneet sodan alkuajoista.
— Huolettaa, että mitä ruokaa jaamme ensi viikon keskiviikon avustusjaossa. Monella on tullut oma taloudellinen tilanne vastaan ja ei ole enää resursseja antaa avustukseen ruokaa.
Tähän asti avustuskeskuksen toiminta on pyörinyt täysin vapaaehtoisten voimin, mutta ensi viikon aikana Sammonkadun avustuskeskuksen jatkotoimenpiteitä suunnitellaan tarkemmin. Inspis Lahti ry tulee mukaan toimintaan, tähän asti toimintaa on organisoitu vapaaehtoisvoimin.
— Olemme tehneet tätä perheen ja töiden ohella tähän asti. Me astumme sivuun 22. toukokuuta ja muut jatkavat avustuskeskuksen toimintaa.
Sammonkadun avustuskeskus toimii osoitteessa Sammonkatu 8.
Toimittaja: Eeva Ristkari
Kuvat: Sanna Pekonen-Becker