Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkun hankevastaava Tina Holmberg-Kalenius kertoo Radio Voiman Kristoffer Ignatiuksen haastattelussa kansalaisaloitteesta, joka on laitettu aktiiviseksi valtakunnallisesti.
Kouluväkivalta on ollut otsikoissa pitkin syksyä ja samalla esillä ovat olleet erilaiset keinot, mitä asian ratkaisemiseksi pitäisi tehdä. Kouluväkivaltaan vaikuttavat monet tekijät, joista yksi voi olla lainsäädäntöön puuttuminen. Koulujen perusopetuslaki ja ohjeistus on kirjavaa ja tulkintoja löytyy runsaasti erilaisia. Myös kiusaamisen nollatoleranssia on vaikeaa määritellä nykyisillä ohjeilla.
Valopilkku on käynnistänyt kansalaisaloitteen, missä toivotaan muutoksia lakeihin ja oheistuksiin.
"Kaikenlaiseen kiusaamiseen ja kouluväkivaltaan tulisi olla selkeästi laissa määritelty nollatoleranssi sekä maanlaajuisesti yhtenäiset, hyväksi todetut toimintatavat. Tällä hetkellä koulujen puuttumiskeinot ovat kiusaamisen vastaisista ohjelmista huolimatta kirjavat; osassa kouluista puututaan hyvin tuloksin, kun taas toisissa kiusatun kärsimys toistuvasti pitkittyy. Pahoinpitely on Suomen rikoslaissa määritelty terveyteen ja henkeen kohdistuvaksi rikokseksi (Rikoslaki 21:5 - 7 §) ja tulisi myös lasten kesken tapahtuvana sellaiseksi ymmärtää".
Kansalaisaloite löytyy täältä perusteluineen
Valopilkkuja.fi
Kuva: Valopilkkuja.fi
Kuuntele haastattelu!