Lahtelainen Miikka Kallio toimii toista kauttaan Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) jääturvallisuuslähettiläänä. Kallio tunnetaan myös urkurina, säveltäjänä ja pianistina.
Kallio on retkiluistellut kaikkiaan noin 10 000 kilometriä. Tältä kaudelta kilometrejä on noin 2 000.
- Olen lähes päivittäin tällä viikolla luistellut Vesijärvellä. Viikolla syntyi railo, joka ulottuu Isosaaresta Enonsaareen ja Mukkulan suunnalta Jalkarantaan. Jää on noussut railon kohdalla jopa metrin korkeuteen, Kallio kuvailee Radio Voiman haastattelussa ja lisää, että railon ympärillä on myös laajat vesilätäköt.
Railojen vaarallisuuden lisäksi Kallio sanoo, että tuuliavannot ovat vesillä äärimmäisen petollisia. Tuuliavanto muodostuu kohtaan, jossa tuuli pääsee koskettamaan vedenpintaa ja synnyttää pyörteitä. Nämä pitävät veden jatkuvassa liikkeessä, estäen sen jäätymistä. Jos avanto kuitenkin jäätyy, sen jää on huomattavasti heikompaa kuin ympäröivä jää.
- Veikkaan, että monesti jäihin tippuminen liittyy tuuliavantoon.
Kuuntele podcastista, mitä varusteita ilman Kallio ei suuntaisi jäälle!
Toimittaja: Eeva Ristkari