Päijät-Hämeen vuoden 2023
sairaanhoitajaksi valittu
Sanna Vitikainen lähetti keskiviikkona Radio Voimalla terveisiä terveydenhuollosta vastaaville päättäjille.
- Toivon, ettei tulla toistamaan niitä 90-luvun lama-ajan virheitä. Silloin kovasti vähennettiin lasten ja nuorten palveluista rahoja. Valitettavasti nyt tässä kohdassa näyttää omiin silmiini siltä, että taas ollaan lähdössä siihen suuntaan. Jos jostakin pitää budjettia kiristää, niin toivon, ettei se olisi lapset ja nuoret.
Vitikainen työskentelee Päijät-Hämeen hyvinvointialueella alaikäisten mielenterveys-
ja perheneuvolapalveluissa. Hänen mukaansa nuoret ovat tavallisesti hyvin motivoituneita.
- Vaikka heillä on haasteita, he lähtevät niitä omien kykyjensä mukaan ratkomaan. Varsinkin kun nuori tulee meidän palvelumme piiriin, on siellä useimmiten jo kipinä itsellä.
Kuuntele haastattelusta myös, miten vuoden sairaanhoitaja päätyi ammatinvaihdoksen kautta uuteen ammattiinsa, kenelle hän suosittelee sairaanhoitajan työtä ja millaisena hän näkee lähitulevaisuuden ammatissaan.