Heinolalaisen Kusmikun katuruokakisan ensimmäinen päivä sisälsi epäonnea – European Street Food Awards -kisan ratkeaa sunnuntaina
European Street Food Awards -kilpailu on käynnissä Münchenissä Saksassa huomiseen sunnuntaihin asti. Kilpailu on osa maailman suurinta katuruokakilpailua.
– Viisunumeroinen summa on mennyt osallistumiseen tähän mennessä, kertoo puhelimitse Kusmikun Miku Leppälä Münchenistä Radio Voiman haastattelussa.
Kusmikun kisa starttasi epäonnisissa merkeissä, kun kaikki ruoat ja ruoanlaittovälineet olivat päätyneet Saksan sijasta Hollantiin.
– Monen puhelun jälkeen saimme lähetyksen pikarahtina tänne eilen kymmeneltä illalla, Miku Leppälä kertoo.
Lahden matkustajasatamassa syyskuun lopulla kisatusta Suomen osakilpailussa voiton karjalanrieskoilla ja tomaatti-jäkäläshoteilla vienyt Kusmiku voitti Lahden kisasta myös neljä erikoispalkintoa: kotiuskottavan katuruoan, erikoisimman annoksen, innovatiivisimman annoksen sekä lehdistön suosikin palkinnot.
Saksan ensimmäinen kisapäivä menikin sitten eri annoksilla kuin suunniteltiin.
– Sunnuntaina on sitten varsinainen kisapäivä. Meille on annettu tarkka kellonaika, milloin tuomaristo tulee syömään, Leppälä kertoo.
Kisan palkintona ei ole rahaa vaan titteli.
– Ilman yhteistyökumppaneita osallistuminen ei olisi ollut mahdollista.
Suomen lisäksi finaaliin osallistuvat Norja, Wales, Italia, Skotlanti, Ruotsi, Sveitsi, Islanti, Bulgaria, Puola, Tanska, Britannia, Kypros, Latvia ja isäntämaa Saksa.
Radio Voiman podcastista kuulet, mistä Pohjoismaasta tulevat Miku Leppälän mielestä katuruokakisan parhaat burgerit ja minkälainen tunnelma kisapaikalla vallitsee.
Kusmiku lähettää kisapaikalta livelähetystä-Facebook-sivuillaan.