Mun tämän viikon vieras on balettitanssija ja koreografi Atte Kilpinen. Koko kansan sieluihin Atte rantautui viimeistään astellessaan tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle neonpinkissä frakissaan.

Atte on tanssinut kokonaisen ihmiselämän, mutta hän teki hypyn klassisen baletin puolelle vasta poikkeuksellisen myöhään. Hyppy kannatti, sillä tänään hän on Suomen kansallisbaletin solistitanssija. Elämä vei hänet myös kahdeksi vuodeksi Hampurin balettiin. Vuodet olivat haastavia, mutta ne opettivat paljon elämästä ja taiteesta.

Tällä kertaa me puhutaan rakkaudesta lajiin eli tanssiin ja taiteeseen. Miten Atesta tuli tanssija ja miksi? Mikä merkitys sillä ylipäätään on, että ihminen löytää oman intohimonsa? Me puhutaan myös syvät jäljet jättäneestä hetkestä tanssijana, kun Atte tajusi, miksi ylipäätään on elossa. Sen jälkeen hän on pyrkinyt saavuttamaan kaikessa tekemisessä saman tunteen. Se vei hänet lopulta myös kohti omien teosten luomista.

Atte kertoo myös ensimmäisestä ihastuksestaan sekä pohtii, mikä hänelle rakkaudessa on pelottavinta ja kauneinta, ja miksi elämälle ja rakkaudelle ei kannata koskaan asettaa liian tiukkoja odotuksia tai ehtoja.

Atte on ollut alusta asti avoin omasta identiteetistään. Kun hän julkaisi Instagramissa kuvan, jossa hän piti kumppaniaan kädestä, oli vastassa herjausviestien ryöppy. Aten kokemus muistuttaa, että esikuvia tarvitaan edelleen, jotta kaikki olisivat vapaita rakastamaan. Ketään ei voi vaatia avaamaan omaa elämäänsä, mutta aina, kun sen joku tekee, luo se uutta tilaa muille elää ja hengittää.

Ah! Mä olen odottanut koko kesän, että pääsen puhumaan juuri tämän vieraan kanssa rakkaudesta, ja keskustelusta tuli just niin hervoton ja herkkä kuin aavistelin. Kirsikka Simberg on kansainvälisten juorujen mestarillinen sanoittaja, somevaikuttaja ja muodin sekä visuaalisuuden asiantuntija. Kirsikka on ollut puolisonsa Tuukan kanssa 12 vuotta naimisissa ja yhdessä lähes kaksikymmentä vuotta. Kirsikka ja Tuukka tapasivat jo lukiossa, mutta erityisesti suhteen alussa vaadittiin Tuukalta poikkeuksellista sinnikkyyttä, että heistä ylipäätään tuli pari. Alkuvuosina Kirsikka ja Tuukka elivät pidempiä aikoja etäsuhteessa, kunnes Kirsikka päätti palata Suomeen ja katsoa parisuhteen kortit ihan kunnolla. Nykyään parilla on kaksi yhteistä lasta ja kumppanuus, jossa on tilaa olla oma itsensä.

Tänä kesänä mä seurasin mielenkiinnolla, kun Kirsikka teki yksin kahden lapsensa kanssa kolmen viikon roadtripin Etelä-Ranskassa. Hän sai ajan yksin lasten kanssa näyttämään rauhalliselta ja seikkailuntäyteiseltä. Näytti silti siltä, että hän on ihminen, joka ei pelkää elää hetkessä. Hänellä on kiistämätön taito rakentaa sosiaalisessa mediassa kauniita kuvia, mutta hän tekee samalla selväksi, että me emme katsele täydellisen elämän kulisseja. On päiviä, kun takakontissa on 50 litraa juuri puristettua omenamehua oman tilan puista, ja on hetkiä, kun istutaan puolison kanssa iltaa ja juodaan kauneuden huippua hipovia drinkkejä. Arkea ja juhlaa elämän tarjoamassa järjestyksessä.

Me puhutaan tässä jaksossa mm. siitä, kuinka rakkaus elää usein teoissa. Ehkä erityisesti niissä hetkissä, kun toinen tekee sun puolesta jotain hankalaa tai ei niin miellyttävää, vain koska rakastaa. Puhutaan myös rakkauden eroista kumppaniin ja lapsiin, ja siitä, miten ainutlaatuista se on, kun voi jakaa rakkauden omiin lapsiin toisen aikuisen kanssa. Mua kiinnostaa myös pitkän suhteen salaisuus. Onko se tuuria vai kovaa työtä ja asioiden asettamista etusijalle? Entä mikä rakkaudessa on pelottavinta? Kirsikka on tehnyt vuosia suosittua Tuplakääk-podcastia, joten olihan meidän pakko sukeltaa hetkeksi myös maailmantähtien romansseihin. Onko olemassa Hollywood-rakkaustarina ylitse muiden?

Tämän viikon vieraana on Helsingin poliisin entinen ylikomisario ja tasa-arvon sekä syrjimättömyyden tinkimätön puolestapuhuja Jari Taponen. Me puhutaan hänen työnsä kautta kyvystä rakastaa ketä tahansa tuntematonta ohikulkijaa. Jari maalailee rohkeasti ajatusta rakkauden ammattilaisista, jotka tutkisivat rakkauden vaikutusta yhteiskuntaan ja toisivat sitä kautta rakkauden yhteiskunnan keskiöön. Mitä jos rikollisuuden kasvun sijaan puhuisimme useammin myös rakkauden kasvusta yhteiskunnassa? Jari puhuu pysäyttävästi myös ensikohtaamisestaan anarkistin kanssa. Kohtaaminen johti lopulta ystävystymiseen, mutta matkan varrella on täytynyt uskaltaa käydä hyvinkin avoimia ja rehellisiä keskusteluja.

Jari kohtasi kumppaninsa lähes 30 vuotta sitten kerrostalon pyykkituvassa. Pesukoneellinen kerrallaan naapureista tuli rakastavaisia ja myöhemmin pienen pojan vanhempia. Me puhutaan tässä jaksossa Jarin kanssa mm. pitkän liiton salaisuudesta ja sen eri vaiheista. Kuinka rakentaa kestävää kumppanuutta, jossa molemmilla on lupa muuttua yhdessä ja erikseen? Jarin julkinen rooli, jossa hän on haastanut myös poliisia instituutiona, ei ole ollut helppoa myöskään hänen läheisilleen. Jättääkö julkinen loka väistämättä jälkensä vai onko kaikesta mahdollista selvitä hengissä?

Jari Taponen oli ehdolla vuoden 2025 Tanner-palkinnon saajaksi. Häntä koskevissa perusteluissa todettiin näin: ”Vuosina 2012–2023 Helsingin poliisin ennalta estävän toiminnan yksikköä johtanut ylikomisario on työssään vaikuttavalla tavalla tuonut esiin luottamuksen merkityksen turvallisuuden perustana. Hän on profiloitunut julkisuudessa sananvapauden ja avoimuuden edistäjänä ja pyrkinyt tekemään poliisista avoimemman ja keskustelevamman instituution.”

Me käydään Jarin kanssa aamu-uinnilla samalla rannalla Helsingin edustalla. Joka kerta mä häkellyn hänen lämpimästä ja pehmeästä olemuksestaan ja tavastaan katsoa kohtaamaansa ihmistä herpaantumatta silmiin. Se katse rikkoo myös kuvaa siitä myyttisestä suomalaisesta miehestä, joka ei muka puhu eikä pukahda.

On toisen soolojakson aika. Toivottavasti kaikkien rakkauden kesä on tähän mennessä ollut lempeä ja vastaanottavainen. Tässä jaksossa mä avaan lisää mun omaa parisuhdehistoriaa. Pohditaan myös rakkauteen liittyviä odotuksia ja sitä turhautumista, kun asiat ei mene niin kuin toivoisi ja miten tärkeää olisi uskaltaa nähdä kaikki se rakkaus, mitä omassa elämässä on jo tänään. Mä tunnistan itsessäni taipumuksen torjua mun ympärillä olevaa rakkautta, koska olen niin fiksoitunut sen romanttisen rakkauden löytämiseen. Lopulta siinä kaivaa vain kuoppaa itsellensä eikä varmasti ole enää edes sellaisessa mielentilassa, jossa voisi kohdata toisen ihmisen. Ja toisaalta mitä rakastetumpi olo itsellä on, niin sitä enemmän sitä on auki myös maailmalle ja uusille ihmisille.

Mä palaan tässä jaksossa myös mun rakkaan ystävän, Annabellan, deittailuoppeihin, jotka kumpuaa enemmän amerikkalaisesta deittailukulttuurista, joka on huomattavasti systemaattisempaa kuin meillä Suomessa. Mä jaan myös yhden mun viimeaikaisen treffikokemuksen. Me on tavattu useamman kerran ja käyty ihania keskusteluja. Se, että ollaanko me luotuja toisillemme, onkin sitten ihan toinen kysymys. Ihanaa on myös vaan saada tavata kiinnostava ihminen, jonka kanssa keskustellessa oma maailma avartuu.

Mä uskaltaudun myös raottamaan kysymystä, joka tuntuu itselle todella pelottavalta. Mitä jos mä en olekaan parisuhdeihminen? Mitä jos se kaipuu suhteeseen pohjautuukin enemmän ympäristön odotukseen siitä, että jokaisen tulisi elää parisuhteessa. Katsotaan, mihin tää pohdinta lopulta vie.

Ja lopussa vastaan taas myös teidän kysymyksiin rakkaudesta!

Tämän viikon vieras, laulaja, lauluntekijä ja kirjailija Samuli Putro, on elänyt oikeastaan kaksi musiikillista kulta-aikaa ja toisen harjalla hän taiteilee juurikin tällä hetkellä. Valtavasta menestyksestä huolimatta hän katsoo edelleen silmiin ja vastaa tekstiviesteihin lämpimästi.

Hän on ihmiselämän tarkka ja sävyisä tulkitsija. Hän on jättänyt lauluillaan ja sanoituksillaan jälkensä useisiin sukupolviin. On häkellyttävää ajatella, että yhden ihmisen havainnot maailmasta voi muuntua kokonaisen kansakunnan tunnemuistiksi. Jaettuja hetkiä ja väläyksiä elämän varrelta. Hetkiä, joihin emme olisi ehkä osanneet pysähtyä, ellei hän olisi kirjoittanut niistä lauluja.

Mulle nousee mieleen vuosi 2003. Olen juuri palannut takaisin Suomeen ja mulla on uusi ystävä. Hän on minua muutaman vuoden vanhempi ja huomattavasti kokeneempi. Me humallutaan keskellä päivää ja poltetaan tupakkaa. Ystävä soittaa mulle ensin Pepe Willbergiä ja sen jälkeen Zen Cafén kappaleen Piha ilman sadettajaa. Ensimmäistä kertaa elämässä musta tuntuu, että mä olen aikuinen, jolla on jo elettyä elämää takana.

Me puhutaan tässä jaksossa siitä, kuinka rakkaus on sanojen rinnalla myös määrätietoisia tekoja. Joskus tärkeintä on viedä toiselle aamukahvit sänkyyn, kun taas toisessa kohtaa arvokkainta on sanoa ääneen, että minä rakastan sinua. Me puhutaan myös miesten välisestä rakkaudesta ystävyydessä ja siitä, mikä rakkaudessa on pelottavinta. Millainen Samuli Putro on rakastuneena? Entä silloin, kun mustasukkaisuus ei jätä rauhaan?

Tämän jakson tekeminen oli erityisen jännittävää, sillä mua vastapäätä istahtaa tällä kertaa mun oma äiti. Tunteista puhuminen ei ole aina ollut meidän perheessä se luontevin asia, vaan sitä on pitänyt opetella. Ja edelleen se vaatii aina pientä rohkeutta. Me on äidin kanssa tultu molemmat pitkä matka tähän päivään yhdessä ja erikseen.

Äidin oma elämä sai alkunsa hämäläisessä työläisperheessä. Lapsuutensa hän asui pienessä torpassa, jossa ei ollut sähköä ja vedet kannettiin ulkoa. Asioista ei aina osattu puhua ja tunteille oli harvoin aikaa. Opiskelua ei pidetty arvossa, sillä se oli aikaa pois fyysisestä työstä. Äiti rakasti lukemista ja uuden oppimista ja luki usein vanhemmiltaan salaa.

Äiti muutti jo nuorena pois kotoa ja opiskeli iltakoulussa hoitajaksi samalla, kun hän teki päivisin töitä Airamin lampputehtaalla. 70-luvun lopulla hän kohtasi Keniasta Eurooppaan tulleen miehen ja 9 kuukautta myöhemmin synnyin minä.

Multa usein kysytään, mistä mä olen saanut rohkeutta elää sellaista elämää kuin olen elänyt. Äidillä on ollut siinä merkittävä rooli. Hän on aina uskaltanut kulkea mun rinnalla minne tahansa olen päättänyt mennä. Tiedän, että monta kertaa häntä on pelottanut, mutta koskaan hän ei ole omien pelkojensa vuoksi estänyt mua valitsemasta omaa suuntaani.

Me puhutaan tässä jaksossa äidin kanssa muun muassa siitä, millaista oli kasvattaa pientä ruskeaa poikaa 70-luvun Suomessa ja miten se mahdollisesti vaikutti mun kykyyn rakastaa itseäni ja vastaanottaa muiden rakkautta. Me puhutaan myös siitä, miten vaikeaa tunteista ja omista tarpeista on välillä puhua ääneen ja miten tärkeää on, että saisi tulla rakastetuksi omana itsenään. Me puhutaan anteeksiannosta ja irti päästämisestä. Mä kysyn myös äidiltä, että toivoisiko hän, että mä vielä löytäisin rakkautta elämääni.

Tässä ensimmäisessä soolojaksossa mä avaan mun omaa suhdetta ja matkaa rakkauteen. Mä havahduin vähän aikaa sitten siihen tosiasiaan, että mä olen ollut jo kuusi vuotta sinkkuna. Miten tässä näin kävi? Eihän mun pitänyt olla tämä ihminen. Mä olen haaveillut ja tähdännyt koko ikäni elämän kestävään parisuhteeseen. Olen heikkoina hetkinä syyttänyt ja soimannut asiasta itseäni. Mieli alkaa väistämättä jossain kohtaa miettiä, että itsessä on jotain vikaa. Samaan aikaan tuntuu, että kaikki muut löytävät rakkautta ja saavat tulla rakastetuksi. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Uskon ja tiedän, että meitä on paljon, joille rakkaus on tavalla tai toisella vaikeaa. Mun toive on, että tämä podcast voisi olla yhteinen matka rakkauteen meille kaikille. Sekä sen haasteisiin että ihanuuteen.

Puhutaan myös siitä, miten pitkässä sinkkuudessa piilee kyynistymisen vaara. Toisaalta on myös hyvä uskaltaa kysyä itseltään, että haluanko elää parisuhteessa. Mitä jos viihdynkin parhaiten itseni kanssa? Senkin pitäisi olla ihan ok. Maailma asettaa aika paljon paineita sille, että jokaisen tähtäimessä pitäisi olla romanttinen rakkaus.

Jakson lopulla mä vastaan myös muutamiin teidän esittämiin kysymyksiin rakkaudesta. Ja ihan lopuksi kerron tarinan mysteerisestä mansikkakakkumiehestä.

Tämän viikon vieraana on seksologi, somevaikuttaja ja Ensitreffit alttarilla -ohjelman tulevan kauden uusi asiantuntija Joonas Pesonen. Jakso nauhoitettiin poikkeuksellisesti live-yleisön edessä osana Helsinki Pride -viikon virallista ohjelmaa. Hobo Hotelin Pride House oli täynnä ihmisiä ja rakkautta. Olis voitu helposti puhua vaikka kolme tuntia.

Me puhutaan tässä jaksossa Joonaksen kanssa mm. seksistä, kehosta, deittailusta ja siitä, kuinka häpeä on rakkauden pahin vihollinen. Me puhutaan myös siitä, kuinka suhteen pituuden ei pitäisi olla tosirakkauden mittari. Joskus hetken kohtaaminen voi nostaa pintaan syviäkin tunteita ja jättää pysyvän jäljen, joka kulkee mukana läpi elämän. Joonas puhuu kauniisti siitä, kuinka maailmassa on paljon ”käyttämätöntä” rakkautta, jota ei pitäisi pantata vaan laittaa kiertoon. Joonas laittaa pöytään myös oman rakkaustarinansa, joka vie meidät kauas Aasian rannoille. Joonaksen rakkaustarinan siivittämänä mäkin intoudun muistelemaan erästäkin miestä, jonka mä kohtasin 19-vuotiaana.

Joonas on hiljaisuuden rikkoja ja itsensä likoon laittaja. Hän tekee merkittävää työtä monella saralla, mutta erityisesti mua on koskettanut se työ, mitä hän on tehnyt poikien ja miesten tunteiden ja seksuaalisuuden parissa. Hänen äärellään miehellä on lupa itkeä ja nauraa. Olla hassu, hölmö, kömpelö, ujo, rohkea, rietas ja tarvitseva. Hän haluaa haastaa miehiä tutkimaan sekä omaa että muiden nautintoa syvemmin ja sanoilla. Irrallaan laatikoista ja vanhan maskuliinisuuden raskaasta ikeestä. Syksyllä häneltä ilmestyy miehen seksuaalisuutta käsittelevä tietokirja Penisyklopedia. Ennakkotietojen mukaan teos vastaa kysymyksiin, joita me ei kehdata esittää.

This is a public episode. If you would like to discuss this with other subscribers or get access to bonus episodes, visit toivola.substack.com

Tämän viikon jaksossa puhutaan ystävien välisestä rakkaudesta. Vieraana yhteiskunnallinen vaikuttaja, seikkailija ja ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson sekä toimittaja, ohjaaja ja seikkailija Susani Mahadura. Elinan ja Susanin ystävyys roihahti kuin salama kirkkaalta taivaalta. Heidän kohtaaminensa on tarina paitsi aikuiselämän ystävyydestä myös syvästä yhteydestä. Uskalluksesta piereskellä toisen edessä ja puhua totta myös vaikeiden asioiden äärellä. Se oikea ihminen voi tulla kohdalle koska tahansa ja niitä oikeita voi olla ihmisen elämässä monenlaisia, jos on erityisen onnekas. Elinan ja Susanin ystävyys on myös herättänyt monenlaisia reaktioita niin lähipiirissä kuin mediassakin. Onko maailma vieläkään valmis naisten väliseen syvään ystävyyteen?

Me puhutaan tässä jaksossa mm. siitä, mitä ihastuminen, rakkaus tai mustasukkaisuus tarkoittaa ystävyydessä ja kuinka ystävyys on yhtä lailla suhde, jota pitää vaalia ja hoitaa. Puhumattomuus on asia, joka voi hiipiä myös ystävyyssuhteisiin ja jos asiaan ei havahdu, voi etäisyys lopulta kasvaa mahdottomaksi kuroa umpeen.

Me nauhoitettiin tämä jakso päivää ennen kuin Elina ja Susani lähtivät tähänastisen elämänsä suurimmalle seikkailulle. Siihen liittyy kaksi maastopyörää, Mongolia ja Gobin autiomaa. Me puhutaan edessä olevasta vaativasta matkasta, siihen valmistautumisesta sekä siitä, mitä pyöräily on tuonut Susanin ja Elinan ystävyyteen. Me puhutaan myös uskalluksesta toteuttaa omia unelmiaan ja valinnasta nauttia elämästä. Matkan etenemistä voit seurata molempien somekanavien kautta.

This is a public episode. If you would like to discuss this with other subscribers or get access to bonus episodes, visit toivola.substack.com

Tämän viikon vieras, kirjailija Helmi Kekkonen tapasi nykyisen kumppaninsa ollessaan vasta 19-vuotias. 25 vuoden liittoon on mahtunut kaksi isoa kriisiä, jotka veivät heidät myös hetkelliseen asumuseroon. Erityisen haastavan toisesta kriisistä teki se, että heillä oli 3- ja 9-vuotiaat lapset. Yhteinen matka on opettanut paljon rakkaudesta ja siitä, miten tärkeää kaikesta olisi uskaltaa puhua. Rakkaus vaatii paljon tahtoa, mutta myös onnea. Että on ylipäätään saanut kohdata oman ihmisensä, jonka kanssa kasvaa ja jakaa elämää. Puhumme tässä jaksossa muun muassa siitä, mitä kriisien selättäminen vaatii ja siitä, onko jokainen kriisi edes voitettavissa. Miten kasvaa suhteessa sekä yhdessä että yksilöinä? Entä mikä rakkaudessa on pelottavinta?

Läheistensä lisäksi Helmi Kekkonen rakastaa kirjoittamista. Hän on kirjoittanut yhdeksän kirjaa ja lukuisia artikkeleita. Hän oli vuonna 2024 Finlandia-ehdokkaana romaanillaan Liv! Tänä keväänä häneltä ilmestyi omakohtainen teos Näin minä sen kirjoitin, joka kertoo paitsi kirjoittamisesta myös rakkaudesta.

Huhtikuun 7. päivä vuonna 2025 Helmi Kekkonen kirjoitti tasavallan ensimmäiselle naiselle, Suzanne Innes-Stubbille avoimen kirjeen, jonka johdosta seuraavina päivinä suomalaisissa medioissa puhuttiin enemmän feminismistä kuin pitkään aikaan. Kirje synnytti myös paljon negatiivisia ja raivoisia kommentteja. Se on hiljaisuuden rikkomisen hinta. Ihmiset, jotka huutelevat sivusta.

This is a public episode. If you would like to discuss this with other subscribers or get access to bonus episodes, visit toivola.substack.com