
Sign up to save your podcasts
Or


Kuopion puutarhaseura järjestää rompe- ja kirpputoripäivän lauantaina 4. syyskuuta. Tapahtumaa vietetään tuolloin Siilinjärvellä, Kasurilan rinteiden parkkipaikalla. Tapahtuma järjestetään tänä syksynä jo kolmatta kertaa ja siitä onkin muodostunut vuosittain toistuva hyvänmielen syystapahtuma. Kaikenlainen kierrätys on kaikkien meidän yhteinen ekoteko ja kuten tiedetään, niin toisen turhake voi olla toisen aarre!
Tästä aiheesta sekä yleisesti Kuopion puutarhaseuran pitkästä historiasta sekä sen nykyisestä toiminnasta saimme kuulla tarkemmin lisää, kun Savon Aalloille aamuvieraaksi saapui Kuopion puutarhaseuran puheenjohtaja Anja Rämö.
Haastattelijana: Sami Turunen
Tarotista tuttu pitkän linjan rockmuusikkko Sakari Hietala oli monta vuotta tekemättä uusia biisejä ja keskittyi nuoriso-ohjaajan ammatissaan tukemaan Kuopio Rock Academyn bändejä. Suomen minipossuyhdistys tarvitsi kuitenkin teemakappaletta ja niinpä minipossufanina tunnettu hevimies tarttui haasteeseen. Mika Aro haastattelee Sakari Hietalaa, jonka kotoa muuten löytyy minipossu nimeltä Nexus.
Kuopion taidelukio Lumit, Kuopion Taidemuseo sekä Jätekukko Oy järjestävät kuopiolaisille peruskouluille "Tarpeettomasta taiteeksi"- materiaalinkeräyskampanjan. Kampanja alkoi syyskuun ensimmäinen päivä ja se jatkuu aina marraskuun loppuun saakka.
Tätä kerättyä materiaalia käytetään taidelukio Lumitin julkisen taideteoksen materiaalina, joka julkistetaan kesällä 2022.
Savon Aalloilla kampanjasta sekä myös ympäristökasvatuksen merkityksestä kertoi puhelimitse tarkemmin, Jätekukko Oy:n ympäristökouluttaja Anja Räisänen.
Haastattelijana: Sami Turunen
Pohjois-Savon Syöpäyhdistys ry on vuonna 1959 perustettu terveysjärjestö, jonka tarkoituksena on ehkäistä syöpää sekä tukea syöpäpotilaita ja heidän läheisiään sairauden eri vaiheissa. Yhdistys tukee myös alueella tehtävää tieteellistä tutkimusta.
Yhtenä uutena keinona, jolla tahdotaan edistää syöpään sairastuneiden, heidän läheisten ja perheiden hyvinvointia sekä vähentää yksinäisyyttä osallisuutta lisäten on niin kutsuttu Hyvinvoinnin olohuone, jonka avajaisia vietetään Kuopiossa 13.-16.9. Olohuone sijaitsee yhdistyksen alakerrassa Aarre-kirpparin vieressä, osoitteessa Kuninkaankatu 23B.
Tästä aiheesta saapui Savon Aalloille kertomaan tarkemmin Pohjois-Savon Syöpäyhdistys ry:n Heidi Kolehmainen. Heidin työnkuva on toimia yhdistyksessä, hyvinvoinnin edistämisen asiantuntijana.
Haastattelijana: Sami Turunen
Naisten Pankki tukee naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä, kestävän kehityksen periaattein.
Naisten Pankin voimavarana ovat kuukausilahjoittajat ja osakkaat, aktiiviset vapaaehtoiset sekä yritys- ja yhteisökumppanit.
Tänä vuonna tuli kuluneeksi täydet 10 vuotta siitä, kun Naisten Pankin toiminta alkoi Kuopiossa. Tuona aikana Naisten Pankki on talkoovoimin kerännyt 120 000 euroa, mikä mahdollistaa neljälle tuhannelle kehitysmaan naiselle ammatin ja toimeentulon.
Naisten Pankki Kuopio järjestää jälleen perinteisen liikunnallisen hyväntekeväisyystapahtuman. Kävele Naiselle Ammatti- tapahtuma on koettavissa sunnuntaina syyskuun 5 päivä, Cafe Väinössä ja Väinölänniemellä.
Aiheesta kertoi tarkemmin Savon Aalloilla puhelimitse Naisten Pankki Kuopion puheenjohtaja Pirkko Ulmanen.
Haastattelijana: Sami Turunen
Talouspuhetta - ohjelman jakson aiheena on yrityselämän tilanne ja näkymät Pohjois-Savossa. Haastateltavina ovat OP Pohjois-Savon yritysasiakasliiketoiminnasta vastaava pankinjohtaja Martti Leskinen ja Savon Yrittäjät ry:n toimitusjohtaja Paula Aikio-Tallgren. Ohjelman toimittaa Mika Aro.
Jakso 5
Jakso 4
Jakso 3
Jakso 2
Jakso 1
Ullan Krouvi on kuulunut vankasti Kuopion Julkulan katukuvaan jo vuodesta 1987 lähtien.
Lähiöravintolan perusti aikoinaan Ulla Koljonen, eikä Ullan Krouvin nimestä ole luovuttu vuosien saatossa.
Lähiöbaarilla on ollut ennen kaikkea suuri merkitys lähiön virkeydelle. Kyseessä onkin merkittävä kohtauspaikka, jonka kohtalo tosin hetken ajan oli avoinna, kun Ullan Krouvin toiminta asetettiin konkurssiin kesällä 2020.
Nyt kuitenkin Ullan Krouvin tarina saa jatkoa, kun legendaarinen ravintola avautuu perinteitä kunnioittaen uudistettuna sekä uusien yrittäjien voimin. Avajaisia vietetään keskiviikkona 25.08.2021.
Taustavoimina toimivat Pollen Potku -baarin yrittäjä Akseli Pesä, joka laajentaa toimintaansa ja mukaan on lähtenyt myös Panza-ravintolasta tuttu Joona Kämäräinen, joka toimii jatkossa Ullan Krouvin ravintolapäällikönä.
Savon Aaltojen lauantaivieraana oli tällä kertaa teatteriohjaajanakin tutuksi tullut sekä uudistuneen Ullan Krouvin isäntä Akseli Pesä.
Haastattelijana: Sami Turunen
Varkaudesta kotoisin oleva, kuopiolainen Markus Petsalo on varsinainen multitalentti. Hänet tunnetaan muusikkona, näyttelijänä sekä entisenä sairaalalaklovnina. Markus on monille tuttu kasvo myös Voice of Finlandista, jossa hän kilvoitteli mukana vuonna 2020.
Haastattelijana: Sami Turunen
Savon Aaltojen kesävieras-ohjelmassa kapellimestari Atso Almila kertoo tarinaa teemalla "Miten minusta tuli minä". Ohjelman toimittaa Hanna Hahl.
Savon Aaltojen kesävieras-ohjelmassa kapellimestari Atso Almila kertoo tarinaa teemalla "Miten minusta tuli minä". Ohjelman toimittaa Hanna Hahl.
From the publisher's feed

8 Listeners

0 Listeners