Savon Aaltojen podcastit

Savon Aaltojen podcastit

By Savon AallotSociety & Culture
Download on the App Store

Savon Aaltojen podcastit episodes

  • Nuorten Palvelu ry - Toiminnanjohtaja Tatu Tossavainen

    Nuorten Palvelu ry on valtakunnallinen sitoutumaton nuorisokasvatusjärjestö, joka on perustettu 1969.

    Työtä nuorten hyväksi on tehty jo yli 50 vuotta ja ennen kaikkea siksi, jotta jokaisella olisi joku, joka kuuntelee ja kuulee.

    Nuorten Palvelu ry on yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon järjestö. Toiminnan mahdollistavat eri tahojen myöntämät avustukset. Toiminnan päärahoittaja on sosiaali- ja terveysministeriö, joka tukee toimintaa Veikkauksen tuotoilla.

    Millä erinäisin tavoin Nuorten Palvelun toiminta näyttäytyy täällä Kuopiossa? Mm. tästä ja monesta muusta aiheesta kertoi tarkemmin, toiminnanjohtaja Tatu Tossavainen.

    Haastattelijana Sami Turunen. 

    12 min
  • Savon Aallot lauantaivieras: Puheenjohtaja Merja Oksman - Siilinjärven teatteri

    Siilinjärven teatteri on tehnyt ansiokkaasti suomalaista harrastajateatteria jo vuodesta 1964.

    Siilinjärven teatterin tämän vuoden kesänäytelmänä nähdään Mäntyrannan kesäteatterissa Anna-Leena Härkösen kirjoittama näytelmä Kaikki oikein , Janne Puustisen ohjaamana. Ensi-ilta on perjantaina 18.kesäkuuta.

    Siilinjärven teatterin puheenjohtaja Merja Oksman kertoi Savon Aaaltojen lauantaivieraana Siilinjärven teatterin historiasta, nykyisyydestä sekä myös tulevaisuuden toiveista.

    Haastattelijana Sami Turunen.

    12 min
  • Savon Aallot lauantaivieras: Hannu Airila

    Keravalta kotoisin oleva ja Kuopiossa viime vuodet asustellut Hannu Airila on tuttu kaveri monelle suomalaiselle suunnistuksen ystävälle.

    Hannu aloitti tavoitteellisen urheilu-uran suunnistajana jo 15 vuotiaana. Seitsemän vuotta hän kisasi aikuisten maajoukkueessa ja kiersi MM-kisoja. 

    Vuonna 2019 hän lopetti uransa suunnistuksen parissa. Laji on kuitenkin edelleen vahvasti läsnä Hannun elämässä. 

    Savon Aaltojen lauantaivieraana Hannu muisteli suunnistusuransa eri vaiheita. Hannu myös kertoi ajatuksia tulevista vuonna 2025 Kuopiossa järjestettävistä suunnistuksen MM-kilpailuista. Ohessa hän jutusteli myös nykyisestä työurastaan, Ruuhi Invest Oy:ssa 

    Haastattelijana Sami Turunen. 

    11 min
  • Treenikämppä: Luna Kills - Lotta Ruutiainen

    Vuonna 2015 perustettu kuopiolainen rock-yhtye Luna Kills julkaisi debyyttialbuminsa "Before the Satellites", marraskuussa 2018.

    Toinen pitkäsoitto julkaistaan 11. kesäkuuta 2021 ja se kantaa nimeä: " Not To Be bitter, But It Helps". Esimakua uudelta albumilta saadaan pitkin kevättä. Ensimmäinen sinkkulohkaisu "Bitter songs come easy" julkaistiin maaliskuussa.

    Bändin vokalisti Lotta Ruutiainen kertoi Savon Aalloilla yhtyeen tuoreimmista kuulumisista ja tulevasta uudesta albumista.

    Haastattelijana Sami Turunen.



    6 min
  • Korona-arjen haasteet koettelevat taksiyrittäjiä - Tommi Miettisen tarina

    Jo yli vuoden verran kestänyt korona-aika on kurittanut voimakkaalla otteella taksialaa. Tästä kurjasta ajasta huolimatta, asiakkaiden ja kuljettajien turvallisuutta on mietitty suuresti. Sen eteen on tehty paljon töitä ja keksitty moninaisia ratkaisuja, joiden avulla mahdollistetaan matkustamisen mukavuus sekä turvallisuus.

    Tommin Taksi Oy on kuopiolainen täyden palvelun taksiyritys, joka tarjoaa laadukkaat ja turvalliset henkilökuljetukset joustavasti Kuopion alueella ja tarvittaessa myös kaikkialle muualle Suomeen.

    Taksiyrittäjä Tommi Miettinen kertoo seuraavassa tarkemmin taksialan haasteellisista näkymistä juuri tällä hetkellä. 

    Haastattelijana Sami Turunen. 

    7 min
  • Koronapandemia koettelee myös parisuhdetta

    Jo yli vuoden ajan vietetty korona-arki on koetellut myös suomalaisten parisuhteita. 

    Millaista apukeinoja, ratkaisuja ja tapoja on korjata sitä katkennutta tai rakoilevaa yhteyttä omaan kumppaniin?

    Aiheesta Savon Aalloilla keskusteli Marianna Kettunen, Kuopion Terapiakeskukselta.

    Haastattelijana Sami Turunen. 


    10 min
  • Osuuskauppa PeeÄssä on valittu Suomen innostavimmaksi työpaikaksi

    Suomen innostavimmaksi työpaikaksi on valittu Osuuskauppa PeeÄssä. PeeÄssä menestyi vuoden 2020 henkilöstötutkimuksessa suurten organisaatioiden sarjassa. Sarjaan kuuluvat erilaiset organisaatiot, jotka työllistävät yli 1 000 henkeä.

    Millä keinoin Osuuskauppa Peeässä on menestynyt kriisiajan johtamisessa? Entä mitkä asiat ovat vuosien saatossa parantuneet suomalaisessa henkilöstöjohtamisessa? Mm. näistä aiheista Savon Aalloilla kertoi tarkemmin Osuuskauppa PeeÄssän henkilöstöjohtaja Suvi Honkanen, joka kertoi haastattelussa myös sen, että mikä häntä itseään innostaa eniten omassa työnkuvassa.

    Haastattelijana Sami Turunen.


    7 min
  • Itä-Suomen yliopiston akatemiaprofessori Seppo Ylä-Herttuala kertoo haastattelussa nenään annosteltavasta koronarokotteesta

    Hiljattain saatiin iloisia kotimaisia rokoteuutisia, kun kerrottiin, että Itä-Suomen yliopisto ja Helsingin yliopisto ovat ryhtyneet Rokote Laboratories Finland Oy:n osakkaiksi. Yksi yrityksen perustaosakkaista, Itä-Suomen yliopiston akatemiaprofessori Seppo Ylä-Herttuala, kertoo Savon Aaltojen haastattelussa, mikä merkitys tällä yhteistyöllä on kehitteillä olevan nenään annosteltavan koronarokotteen kannalta. 

    6 min
  • Uniongelmien määrä on kasvussa - Sari Kapanen tietää keinot unenlaadun kohentamiseen

    Koronapandemia on häirinnyt ihmisten unta maailmanlaajuisesti. Suomessakin uniongelmat ovat jatkuvassa kasvussa.

    Kuopiolainen Uniaika Oy on erikoistunut erilaisiin ratkaisuihin, joilla lisätään ihmisten hyvinvointia, vireyttä, jaksamista, sekä unenlaadun kokonaisvaltaista parantamista. 

    Aiheesta tarkemmin kertoi Savon Aalloilla Sari Kapanen, joka omaa pitkän linjan työkokemuksen terveydenhuollon, ohjauksen sekä opetuksen saralta.

    Haastattelijana Sami Turunen. 

    9 min

About Savon Aaltojen podcastit

From the publisher's feed

Savon Aallot on kanava, jonka parissa on helppo viihtyä. Me kerromme, mitä ympärilläsi tapahtuu ja niputamme yhteen mielenkiintoisimmat ihmiset ja ilmiöt, ajankohtaiset uutiset ja viihdyttävimmän…

More shows like Savon Aaltojen podcastit

Uutisraportti podcast by Helsingin Sanomat

Uutisraportti podcast

8 Listeners

Radio Nostalgian vieraat by Rayo | Radio Nostalgia

Radio Nostalgian vieraat

0 Listeners