Mieheni asioi pankissa ja kysyi pankkivirkailijalta epätavallisen kysymyksen: " Käytätkö sukkahousuja?" Naisen silmät rävähtivat auki hämmästyksestä ja ennen kuin nainen ehti sanoa mitään, mieheni heitti pari läpinäkyvää pakettia tiskille. Ruskeissa paketeissa luki italiaksi jotain sellaista, jota nainen ei ymmärtänyt, mutta joka vakuutti hänet jollain alitajuisella tavalla.
Pian tämän lyhyen episodin jälkeen puhelimeni soi. Siellä oli nainen, jonka tiesin saaneen mieheltäni paketin. Hän kertoi näyttäneensä kahvitauolla niitä työkavereilleen. Olin hämilläni, kun hän pyysi minua heti tulemaan pankkiin. Hän ja hänen kollegaansa halusivat minut paikalle välittömästi. Jouduin selittämään, etten voinut tulla, koska minun piti käydä pääkaupungilla ensin. Sovin muutaman päivän päähän tapaamisen heidän kanssaan.
Matka Rovaniemeltä Helsinkiin varmisti intuitioni paikkansapitävyyden ja niin pidin lupaukseni ja menin tapaamiseen, tietämättä mitä minun tulisi oikeastaan tehdä tai sanoa. Kuitenkin luotin reissulla saamiini tuntemuksiini niin paljon, että rohkenin astua ison matkalaukkuni kanssa pankin sivuovesta sisään.
Vähänpä tiesin millainen vastaanotto oli minua odottamassa, kun astuin ylimmän kerroksen hämärään pikku kabinettiin. Pian pankkivirkailija ja hänen kolleegansa parveilivat ympärilläni ja ihastelivat laukkuni sisältöä. Tunnin päästä kävelin pankista ulos ison rahatukun kera. Se päivä muutti elämäni suunnan, vaikka pahansuopa, tärkeilevä pankkivirkailija, yritti estää ja kammeta minut tieltäni....
Tuosta tilanteesta on aikaa. Milloin sinä aloitit verkostobusineksen? Miten sulla menee?
Oletko NYT yhtä innoissasi kuin aloittaessasi?
Innostus on tärkeää, taitojen oppiminen tärkeää, on kuitenkin vieläkin tärkeämpää tietää, että kuinka tänä päivänä rakennetaan verkostoa. Se ei ole samaa kuin 5 vuotta sitten. Sillä silloin ei ollut sellaista ONLINE STRATEGIAA, jolla nykypäivän verkostoijat tekevät massiivista tulosta. Jos ylälinjasi opettaa sinulle pelkästään perinteisiä keinoja, joista kerron toisessa podcastissa, voit olla pulassa. Sinun tulee löytää parempia ja uudempia keinoja.
En väitä, että pussillinen vanhoja keinoja ei toimisi jossain tilanteissa, erityisesti silloin, kuin ei ole mitään muuta aluksi käytettävissä. Mutta monet niistä palasista on täysin rikki, tehottomia ja suorastaan kiusallisia.
Oletko väsynyt soittamaan uusille kontakteille, etsimään netistä uusia ihmisiä ja chattailemaan heidän kanssaan niitä näitä, jotta voisit kutsua hänet tutustumaan siihen, mitä sinulla on tarjota?
Se ei haittaa, sillä verkkovalmennuksessani olevat sinun kaltaiset ihmiset eivät toimi siten ja silti saavat uusia kontakteja, joille tarjota businesta. Kaiken lisäksi nämä ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita siitä, mitä heille tarjotaan ennen kuin he ovat edes jutelleet kutsujan kanssa. He ovat valmiita aloittamaan.
Kuvittele, että voisit säästää aikaa ja vaivaa sponsoroidessasi uusia asiakkaita tai tiimiläisiä ja sinulla olisi jatkuvana virtana uusia, joille puhua? Miten se muuttaisi businestasi? Olisiko sillä suuri vain pieni merkitys tiimisi jäsenille? Mikä on menestyksesi suurin pullonkaula? Mikä on sinun mielestä vaikeinta verkostomarkkinoinnissa?
Kirjoita minulle [email protected], niin pääset postituslistalleni, jossa jaan niitä keinoja, joilla nykyään tehdään tulosta. En tarjoa sinulle uutta yritystä tai MLM - tuotteita.
Mentorini haastoi minut julkaisemaan tämän podcastin. Paljastan sarjassani niitä tekijöitä, jotka toivat mukanaan karvaita pettymyksiä ja tilanteita, mutta myös menestyksen ihanaa hedelmää..... Ja valaisen alan tekijöitä, mitä vuosi 2020 tuo tullessaan meille.