Sunnuntaibrunssi

Sunnuntaibrunssi

By Rayo | Radio NovaSociety & Culture
Download on the App Store

Sunnuntaibrunssi episodes

  • Jade Nyström

    Sunnuntaibrunssin vieraana entinen korkeushyppääjä Jade Nyström.  Miten Nyström löysi oman seksuaalisuutensa jo nuorena ja miten koulussa suhtauduttiin hänen transsukupuolisuuteensa?  Entä millaista kiusaamista hän on joutunut sen myötä kokemaan?  Nyström kertoo, millainen lapsuus ja teini-ikä hänellä oli ja miten hän on kasvattanut omaa itsevarmuuttaan. Miten urheilumaailmassa suhtauduttiin transsukupuolisuuteen ja miksi hän ei halunnut kilpailla naisten sarjassa? Jade kertoo miltä julkisuus on tuntunut ja siitä miten naiset nykyään suhtautuvat häneen.  Millaista tukea Jade on saanut perheeltään transsukupuolisuuden myötä ja millaisia vinkkejä Jade haluaisi antaa samanlaisessa tilanteessa oleville nuorille?

    1 hr 1 min
  • Arttu Wiskari

    Arttu Wiskari kertoo, miksi kokee olevansa enemmän yrittäjä kuin artisti. Wiskari kertoo millaisia urahaaveita hänellä on ja miksi hän ei unelmoi valtavan pitkästä urasta. Entä miten hän käsittelee epäonnistumisen ja häpeän tunteita? Millaisessa roolissa alkoholi oli ennen mukana Artun elämässä ja miten sen vähentäminen on vaikuttanut elämään?

     Kuuntele Sunnuntaibrunssi tästä!

    52 min
  • Kasmir

    Mitä Kasmirille kuuluu nyt, miten pandemia vaikutti hänen uraansa ja miksi paluu musiikin pariin tuntuu vaikealta? Artisti kertoo millaisia fiiliksiä hitiksi ja Kasmirin suosioon nostanut Vadelmavene -biisi nostattaa nyt ja mitä tapahtui räjähdysmäisen suosion jälkeen. Kasmir kertoo, miten merkityksellisesti isyys on muuttanut häntä ja millaista arki lasten kanssa on.  Hän avaa ajatuksiaan musiikkialasta ja siitä, miten keikkailu ja sosiaalinen media on muuttunut vuosien aikana.  Entä mistä lähti idea avata pop up -pizzeriaan omaan kotiin?

     Kuuntele Sunnuntaibrunssi tästä!

    1 hr 5 min
  • Kozeen Shiwan

    Keittiömestari Kozeen Shiwanin ravintola The Room sai Michelin-tähden vain 4,5 kuukautta ravintolan avautumisen jälkeen. Ravintola on siis Suomessa nopeiten Michelin-tähden saanut ravintola. Millaista Kozeenin lapsuus ja nuoruus oli, kun he muuttivat perheineen Irakista Suomeen? Shiwan kertoo, miten innostus kokkaamisen alkoi, mitä menestyminen on vaatinut ja mitä unelmia hänellä urallaan on. Entä miksi ravintola-ala on toksinen ja millaista henkistä ja fyysistäkin väkivaltaa hän on joutunut entisillä työpaikoillaan kokemaan? Kozeeen kertoo, millainen merkitys vanhempien tuella on ollut ja mistä hän saa voimaa ihmisten negatiivisten kommenttien jälkeen.  Kuulet myös tarinan Michelin-tähden saamisesta.

    Kuuntele Sunnuntaibrunssi tästä!

    1 hr 7 min
  • Omos ”Opa” Okoh

    Opa kertoo, miten hän päätyi nuorena huumekauppiaaksi,  millaista vankilaelämä oli ja miten hän pääsi lopulta irtaantumaan rikollisesta elämästä? Opa kertoo, miten hänen vanhempansa ovat suhtautuneet rikollisuuteen ja siitä, pelottaako häntä uudestaan rikolliskierteeseen joutuminen.  Entä miten katujengi ilmiö näyttäytyy Suomessa ja mitä Opa ajattelee julkisuudesta? 

     Kuuntele Sunnuntaibrunssi tästä!

    1 hr 4 min
  • Sexmane

    Sexmane kertoo millaista lapsuus ja nuoruus oli uskonnollisessa perheessä. Mitä uskonto on hänelle antanut ja millaisia kohtaamisia sen myötä on tänäkin päivänä tullut? Artisti avaa ajatuksiaan siitä millaista hän ajatteli artistin uran olevan ja millaista se oikeasti on. Miten Sexmane pitää huolta mielenterveydestään ja miten hän on päässyt eteenpäin synkän ajanjakson jälkeen. Entä millainen suhde hänellä on Senegalilaiseen isäänsä?

    Kuuntele Sunnuntaibrunssi tästä!

    58 min
  • Eveliina Ojala

    Sunnuntaibrunssissa vieraana Matti Nykäsen tytär, Eveliina Ojala.  Eveliina kertoo millaista lapsuus ja nuoruus oli, kun oma isä oli julkisuudessa sekä jatkuvasti otsikoissa. Ojala kertoo joutuneensa kiusatuksi ensimmäiseltä luokalta lähtien. Miten kiusaaminen on vaikuttanut häneen tänäkin päivänä ja miten hän on käsittelyt asioita aikuisena? Eveliina kertoo myös millaiset välit hänellä oli isänsä kanssa sekä siitä millaisia ajatuksia äidiksi tuleminen on herättänyt.

    Kuuntele Sunnuntaibrunssi tästä!

    1 hr 7 min
  • ETTA

    Laulaja-lauluntekijä ETTA kertoo Sunnuntaibrunssissa hänen lapsuudestaan ja kapinallisesta teini-iästään. Miten kapina muuttui artistin uran tavoittelemiseksi? Etta kertoo miltä julkisuus on tuntunut ja miksi hänen on vaikea olla ylpeä itsestään. Entä miksi Suomessa naisräppäreitä on niin vähän ja miltä tuntuu, kun on joutunut vähättelyn kohteeksi? Miten musiikkialan kova kilpailu vaikuttaa häneen ja miltä tuntuu, kun yleisö saa voimaa hänen biiseistään?

    Kuuntele Sunnuntaibrunssi tästä!

    1 hr
  • Ben Furman

    Sunnuntaibrunssin vieraana psykoterapeutti, psykiatrian erikoislääkäri ja ratkaisukeskeinen psykoterapian kouluttaja, Ben Furman.  Miten koulumaailman ongelmat ovat muuttuneet ja millaisia keinoja tulisi nykyään käyttää ongelmien ratkaisuun ja mikä merkitys on nuorten kuuntelemisella? Entä mitä kuuntelemisen taito oikeasti on? Miten vanhempien auktoriteetin käyttö on muuttunut ja mitä kaverivanhemmuus on. Ben pohtii lääkitäänkö nuoria liian helposti vai voisiko ongelman ratkaisuun olla muita tapoja.  Entä onko Suomi oikeasti maailman onnellisin maa?

    1 hr 3 min
  • Eero Ettala

    Sunnuntaibrunssin vieraana lumilautailija Eero Ettala. Ettala kertoo miten hän kiinnostui lautailusta ja mikä extreme-lajissa viehättää. Mitä pelko hänelle merkitsee ja miten isyys on vaikuttanut temppujen tekemiseen? Eero kertoo myös omista vanhemmistaan, jotka ovat olleet merkittävä tuki hänen urallaan ja myös siitä millaista huolta extreme-laji on aiheuttanut. Miten Ettalasta kertova Milestone -dokumentti rakentui ja millaista sitä oli kuvata? Entä millaisia huolenaihetta toisen lapsen saanti herätti?

    Kuuntele Sunnuntaibrunssi tästä!

    1 hr 1 min

About Sunnuntaibrunssi

From the publisher's feed

Esko Eerikäinen, tuo tatuoitu ex-Hunks-tanssija, on jotenkin niin yllättävän leppoisa tyyppi, että vieraatkin unohtavat jännittää. Esko pääseekin haastatteluissaan usein pintaa syvemmälle, ja…

More shows like Sunnuntaibrunssi

Uutisraportti podcast by Helsingin Sanomat

Uutisraportti podcast

8 Listeners

Mikä meitä vaivaa? by Veikka Lahtinen & Pontus Purokuru

Mikä meitä vaivaa?

0 Listeners

Sadun sunnuntaivieras by Podplay

Sadun sunnuntaivieras

0 Listeners

Rosvoradio by Podplay

Rosvoradio

0 Listeners

Futucast by Isak Rautio

Futucast

4 Listeners

Verho & Eerikäinen by Rayo | Radio Nova

Verho & Eerikäinen

0 Listeners

Murhan anatomia by Murhan anatomia/ Podme

Murhan anatomia

0 Listeners

Bella Table by Kia Arpia & Petra Wettenranta

Bella Table

7 Listeners

Sijoituskästi by Teemu Liila ja Kevin van Dessel

Sijoituskästi

3 Listeners

Algorytmipodi ja Podi Ilolle by Iiro Rantala

Algorytmipodi ja Podi Ilolle

1 Listeners

Politiikan puskaradio by Iltalehti

Politiikan puskaradio

3 Listeners

Pääasia-podcast by Pääasia - podcast

Pääasia-podcast

0 Listeners

Antin matka by Antti Holma / Podme

Antin matka

5 Listeners

Saarinen Shöy by Rayo | NRJ

Saarinen Shöy

0 Listeners

Kuukka, Vehviläinen & Hartlin by Podplay | Radio Nova

Kuukka, Vehviläinen & Hartlin

0 Listeners

OLIPA KERRAN OTSIKKO by Shirly Karvinen & Julianna Jokela / Podme

OLIPA KERRAN OTSIKKO

0 Listeners