SuomiRockin Artistitunti

SuomiRockin Artistitunti

Download on the App Store

SuomiRockin Artistitunti episodes

  • Radio SuomiRockin Artistitunti - Kaarle Viikate
    Tuoni-metallin ja Kouvostomollin sanansaattajana ja kantaisänä tunnetuksi tullut Viikate viettää parhaillaan kesää studion uumenissa työstäessään uutta albumiaan. Bändin laulaja-kitaristi Kaarle Viikate istahti Radio SuomiRockin Artistitunnin vieraaksi kertomaan tulevasta levystä sekä Viikatteen historiasta, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta.
    54 min
  • Radio SuomiRockin Artistitunti - Jarkko Martikainen
    Vuonna 1987 Savonlinnan taidelukion opiskelijoiden perustama YUP nousi aktiiviuransa aikana suomen rock-kentän huipulle, eikä vähiten nerokkaiden sävellystensä ansiosta. Laulaja Jarkko Martikaisen bändin kappaleisiin kirjoittamat tekstit kertovat konstailevasti, mutta suoraan, suomalaisen sielunmaiseman aakkoset A:sta Ö:hön. Bändi on ollut tauolla vuodesta 2009, mutta bändin laulajakitaristi Jarkko Martikainen on jatkanut musisointia soolouraan muodossa. Nyt Suomen arvostetuimpien rock-lyyrikoiden joukkoon nostettu Martikainen avaa ajatusmaailmaansa Radio SuomiRockin Artistitunnin vieraana.
    58 min
  • Radio SuomiRockin Artistitunti - Olli Herman
    Reckless Love, The Local Band, Ex-Crashdiet ja sooloura! Kuopiolaislähtöinen rokkari Olli Herman on päässyt kiertämään eri kokoonpanoissa ympäri maailmaa. Puhetta musiikkimaailmasta, biisien teosta ja tarinoista niiden taustalla on tämä Artistitunti pullollaan. Hyppää koneeseen ja pidä tukasta kiinni!
    1 hr 6 min
  • Radio SuomiRockin Artistitunti - Pauli Hanhiniemi
    Vuonna 1982 Alavudella perustettu Kolmas Nainen on kiertänyt Suomen keikkalavoja jo pian 40 vuotta. Toki laskutavasta riippuen, sillä "Alavuden Dr. Feelgood" jäi vuonna 1994 noin 15 vuodeksi keikkatauolle ennen paluutaan lavoille entistä ehompana vuonna 2009. Tämä sekä Pauli Hanhiniemen Perunateatteri tunnetaan kansan keskuudessa "Paulin bändeinä", mutta mitä kuuluu itse laulaja/lauluntekijälle tänä päivänä?
    57 min
  • Radio SuomiRockin Artistitunti - Ilkka Alanko
    Neljä Ruusua perustettiin vuonna -82 Joensuussa. Kode, Lade, Kämy ja Ilkka ovat pitäneet yhtä siitä asti, eli n. 38 vuotta! Ilkka Alanko kertoo bändin tarinaa podcastissa. Alanko myös esittelee viisi valitsemaansa kappaletta yhtyeeltä ja kertoo tarinoita niiden takaa!
    49 min
  • Radio SuomiRockin Artistitunti - Jussi Selo
    Vuonna 1999 Hämeenkyrössä perustetun ja sittemmin Tamperelaistuneen Uniklubin laulaja Jussi Selo kertoo SuomiRockin Artistitunnilla uransa varren merkityksellisimmät kappaleet. Lisäksi puhutaan muun muassa vuosista, jolloin bändi veti kaiken aikaa kaasu pohjassa, sekä analysoidaan, että millaisessa olotilassa artisti on paitsi haavoittuvimmillaan niin myös tuotteliaimmillaan.
    57 min
  • Radio SuomiRockin Artistitunti - Toni Wirtanen
    SuomiRockin Artistitunnin haastattelussa Apulannan Toni Wirtanen! Vuosi oli -91, kun Apulanta nytkähti liikkeelle. Kokoonpano on vuosien saatossa muuttunut ja punk-kolot vaihtuneet isompiin näyttämöihin. Toni Wirtasen kanssa keskitytään mm. teemoihin ja moneen muuhun. Lopuksi artisti valitsee viisi kappaletta tuotannostaan, jotka esittelee tarkemmin.
    54 min

About SuomiRockin Artistitunti

From the publisher's feed

SuomiRockin Artistitunti -sarjassa Radio SuomiRockin Aamun Henkka Laukka ja Iltapäivän Matti Mäki-Kokkila jututtavat suomalaisen rockskenen tähtiä.