Vilma jakaa jaksossa kaksostensa sektiosynnytyskokemuksen. Vilma raskautui puolisonsa kanssa nopeasti, kun he antoivat vauvalle luvan tulla. Hän tunsi ja tiesi jo, että olisi raskaana ennen kuin teki testin. Hän joutui hankkimaan jo rv 8 äitiyshousut, koska vatsa alkoi olla jo pallo ja häntä jännitti, että vauvoja olisikin kaksi. Hänen siskonsa myös katsoi vatsaa ja huudahti, että “sulle tulee kaksoset!”. Vilma kävi ensimmäistä kertaa ultrassa rv 12, jolloin heille paljastui, että he todella odottavat kaksosia. Vauvat olivat identtisiä - mono di geminit, eli heillä oli samat suonikalvot, yhteinen istukka, mutta omat vesipussit. Kyseessä oli näin ollen riskiraskaus. Vilma voi raskausaikana oikein hyvin. Rakenneultrassa todettiin, että B-vauva on vähän pienempi ja epäiltiin, että olisiko istukka kalvokiinnitteisesti. Vilma kävi ultrassa noin kerran viikossa ja rv 24 kasvuero oli pienentynyt. Hän jäi sairaslomalle rv 28, kun olo alkoi olla niin tukala. Rv 30 B-vauvalla napanuoran virtaukset alkoivat olla kireämmät ja Vilma sai blokki-varoituksen. Jos virtauksiin tulisi blokki, Vilma joutuisi sektioon heti. Hän sai kortisonipiikkejä, että vauvojen keuhkot kypsyisivät. Vilman piti aina varautua jäämään synnyttämään, kun hän lähti ultraan. Rv 32+5 ultrassa todettiin, että virtaukset olivat normalisoituneet. Vilma kävi perinatologilla ultrassa 35+2, jolloin todettiin, että B-vauva ei ole oikein kasvanut ja sektio varattiin viikon päähän. Hän oli täysin valmistautunut alatiesynnytykseen, joten päätös aiheutti pettymyksen tunteita. Sektiopäivänä Vilma odotti puolisonsa kanssa 7 tuntia synnärillä, koska he olivat päivän neljäs suunniteltu sektio. Synnyttyään A-vauva meni heti tarkastukseen ja B-vauva meni suoraan teholle, sillä hän oli alle 2kg. Vilma täysimetti vauvat puolivuotiaaksi asti. Vauvavuosi oli kaksosten kanssa rankka vatsavaivojen ja oksentelua aiheuttavan refluksin kanssa.

Reeta jakaa jaksossa kaksi synnytyskokemustaan. Reeta oli ajatellut olevansa raskausaikana “cross-fit mama”, mutta keho ei jaksanutkaan treenejä ja puolessa välissä raskautta alkoivat ennakoivat supistukset. Reeta valmistautui synnytykseen aktiivisesti ja toivoi lääkkeetöntä synnytystä. Rv 38 limatulppa alkoi muutaman päivän irtoilla. Yhtenä yönä Reeta oksensi ja ajatteli, että nyt synnytys käynnistyisi, mutta ei kuitenkaan. Rv 39 alkuviikosta Reeta alkoi saada mietoja supistuksia. Supistukset jatkuivat päivästä toiseen, mutta ne eivät kuitenkaan voimistuneet niin voimakkaaksi, että he olisivat lähteneet sairaalalle. Seitsemäntenä päivänä supistukset tuntuivat entistä napakammilta ja he lähtivät synnärille. Kun kätilö otti heidät vastaan, hän sanoi ovella, että näyttää että synnytys ei ole käynnissä. Reeta oli sisätutkimuksessa 4cm auki, mutta he saivat luvan lähteä vielä kahville kaupungille. Reeta lähti puolisonsa kanssa heidän kavereille kylään, jossa he viettivätkin koko päivän pitsaa syöden ja supistellen. Illalla he palasivat synnärille, avautumista ei ollut tapahtunut enempää, mutta synnytys oli käynnissä. Yön tunteina kalvot puhkaistiin, että vauvan päähän saatiin laitettua pinni sydänäänien seuraamiseksi. Kalvojen puhkaisujen jälkeen supistukset tehostuivat. Yhtäkkiä menikin neljä tuntia intensiivisten supistusten saattelemana. Juuri ennen ponnistusvaihetta Reeta sai kehon antaman lepotauon, hengähti hetken. Esikoinen syntyi 40+0 ja ponnistusvaihe kesti 29 minuuttia. Kuopuksen raskausaikana Reeta voi paljon paremmin fyysisesti. Kuopuksen synnytys alkoi myös viikon mittaisella latenssivaiheella. 39+6 Reeta kävi lapsivesitestissä sairaalalla, mutta palasivat vielä kotiin kun testi näytti negatiivista. 40+0 supistukset olivat jo napakoita, mutta synnytys ei ollut käynnissä, joten he uudelleen palasivat kotiin. 40+1 tarkistuksessa supistukset olivat tehneet tehtävänsä ja hän oli 4 senttiä auki. He jäivät sairaalaan. Reeta otti supistuksia vastaan liikkeellä ja äänellä koko päivän ja yöllä sisätutkimuksessa hän oli 8cm auki. Avautuminen pysähtyi moneksi tunniksi ja aamuvuoron kätilö lähetti Reeta puolisonsa kanssa ulos kävelylle. Koska synnytys ei lähtenyt etenemään, kalvot puhkaistiin ja Reetalle annettiin oksitosiinia, joka auttoi loppuavautumisen. Kuopus syntyi avotarjonnassa 40+2 ja ponnistuvaihe kesti 15 minuuttia. Vaikka Reetan synnytykset olivat kestollisia, ne olivat silti voimauttavia ja upeita kokemuksia.

Kaisa jakaa jaksossa kaksi sektiosynnytyskokemustaan. Esikoisen aikaan Kaisa ei oikein valmistautunut synnytykseen. Rv 35 todettiin, että vauva on perätilassa eikä kääntöyrityksistä huolimatta kääntynyt. Esikoinen syntyi suunnitellulla sektiolla lasketun ajan tienoilla. Kaisa valmistautui todella paljon kuopuksen synnytykseen ja ajatteli, että vaikka vauva olisi perätilassa, hän haluaisi tehdä kaikkensa käännön suhteen ja synnyttää alateitse. Vauva oli raivotarjonnassa. Kun synnytys käynnistyi 41+2 supistuksilla, Kaisa oli todella onnellinen niistä tuntemuksista, sillä esikoisen aikaan hän ei ollut kokenut yhtään supistusta. Supistukset käynnistyivät illasta eikä Kaisa pystynyt seuraavana yönä nukkumaan. Seuraavana päivänä hänellä oli yliaikaiskontrolli, jossa Kaisa kävi tsekissä, ja todettiin, että hän on 2cm auki. He palasivat kotiin ja supistukset palasivat hivenen voimistuen. Seuraavana yönä Kaisa torkkui supistusten välissä. Kolmantena iltana supistuksia vastaanottaessa Kaisa neuloi sukkia ja he katsoivat puolisonsa kanssa tv-sarjaa, ja Kaisa ajatteli, että kun sukat on valmiit, synnytys voi käynnistyä kunnolla. Ja näin tapahtuikin, vedet menivät illasta tuoden napakat supistukset mukanaan. Vesienmenon jälkeen he lähtivät sairaalalle positiivisen streptokokin takia. Sisätutkimuksessa Kaisa oli edelleen 2cm auki. Kaisa tunsi supistukset ainoastaan vatsan puolella ja häntä alkoi entistä enemmän epäilyttämään vauvan tarjonta. Yöllä Kaisa otti epiduraalin, joka helpotti supistuskipuja ja antoi hänelle lepotauon. Tauon jälkeen todettiin, että hän on 7cm auki ja hän sai toisen annoksen epiduraalia. Kaisalle nousikin kuume ja vauvan sykkeet nousivat, jolloin Kaisa sai lisää antibioottia.  Koska synnytys ei edennyt, lääkäri ultrasi vauvan tarjonnan. Todettiin, että vauva on avosuisessa tarjonnassa ja vauvan painoarvio oli 4,8 kiloa. Lääkäri istui Kaisan viereen sängylle juttelemaan, että mitä tässä kannattaisi tehdä. Kaisa teki hetken mietittyään päätöksen, että mennään sektioon. Vauva painoi syntyessään 4860 grammaa ja oli 54 cm pitkä. Kaisa on käsitellyt paljon kahdesta sektiosta johtuvaa pettymystä ja toimii tällä hetkellä vapaaehtoisdoulana positiivisten sektiokokemusten puolesta.

Lauran raskaus oli henkisesti haastava. Toisin kuin yleensä, hän oli hyvin itkuherkkä ja ahdistunut. Alkuraskaudesta mieltä vaivasi myös kovasti synnytyspelko. Pelko alkoi helpottaa, kun Laura alkoi aktiivisesti valmistautumaan synnytykseen. Laura kiinnostui lääkkeettömästä, mahdollisimman luonnonmukaisesti etenevästä synnytyksestä ja valmistautuessaan siihen hän sai väheksyviä ja negatiivisia kommentteja. Synnytys käynnistyi pikkuhiljaa supistellen niin, että Laura perui perjantaina jo sovittuja menoja ja rauhottui kotiin. Hän otti ensimmäisiä supistuksia vastaan lämpötyynyllä, seisomalla ja liikkeellä sekä lämpimällä suihkulla. Yön hän nukkui pätkissä, mutta pärjäsi vielä kotona. Lauantaina iltapäivästä supistukset alkoivat olla napakoita ja Laura joutui jo keskittymään, kun otti supistuksia vastaan. Automatka sairaalaan oli Lauralle synnytyksen haastavin vaihe. Lauantai iltana ennen seitsemää heidät kirjattiin sairaalaan sisään. Sisätutkimuksessa todettiin, että Laura olikin yhdeksän senttiä auki. Hänellä meni spontaanisti lapsivedet, jonka jälkeen hänelle tulikin nopeasti ponnistamisen tarve. Hän ponnisti vauvan kylkiasennossa kymmenessä minuutissa.

Saara jakaa jaksossa kaksi synnytyskokemustaan. Esikoisen aikaan Saara valmistautui intensiivisesti synnytykseen kursseilla, tutkien ja lukien sekä vyöhyketerapiassa. Saara meni yliaikaiskontrolliin 41+5, jolloin vauvan koko aiheutti makrosomia-epäilyn. Synnytystä käynnistettiin samantien lääkkeellisesti. Ensimmäinen puolikas annos lääkettä ei aiheuttanut tuntemuksia, mutta toinen annos aiheutti supistuksia, jotka tuntuivat aluksi Saarasta pissahädältä. Noin 20h käynnistyksen aloituksen jälkeen Saara pyysi tens-laitteen käyttöön, kun supistukset alkoivat olla napakoita. 18 tuntia myöhemmin Saara oli vain 3 senttiä auki, jolloin puhkaistiin kalvot. Synnytys ei oikein edennyt ja Saara päätyi keskustelussa lääkärin kanssa sektioon. Sektio meni hyvin. Sektion jälkeen Saaran liikkuminen oli haastavaa, joten hän joutui pyytämään aina apua kätilöiltä, kun hän imetti lasta. Saaran toinen raskaus oli myös fyysisesti haastava. Hän kaatui raskauden puolessa välissä, jolloin hänen toisen puolen liitokset revähti, eikä vamma päässyt raskauden takia parantumaan. Koska aiemmassa raskaudessa oli ollut makrosomia-epäily, Saara sai tietää jo hyvissä ajoin, että synnytys käynnistettäisiin. Synnytys käynnistettiin lasketun ajan tienoilla ballongilla. Kun päästiin kalvojen puhkaisuun, Saaralle laitettiin myös oksitosiinitippa, jolloin supistukset alkoivat olla napakoita. Epiduraali vei Saaralta kaikki kivut pois, mutta ei ponnistamisen tarvetta. Saara oli avautunut reilussa tunnissa 4 sentistä kymmeneen senttiin. Saara ponnisti vauvan puolen tunnin ponnistusvaiheessa jakkaralla.

Saara jakaa jaksossa kolmannen lapsensa voimauttavan vesisynnytyskokemuksen. Esikoinen syntyi lääkkeettömästi nopeahkossa synnytyksessä, jossa Saara odotteli, että milloin synnytystuntemukset “kunnolla käynnistyisi”. Keskimmäisen kohdalla Saara olisi halunnut jo kokeilla ammetta, mutta hän ei tohtinut kysyä sitä kätilöltä. Kolmanteen synnytykseen Saara valmistautui raskausjoogakurssilla, joka tuntui oman ajan lisäksi mahdollisuudelta vahvistaa kontaktia kohtuvauvan kanssa. Saara oli raskausaikana tosi innoissaan syntymän ihmeestä ja luonnollisesta syntymästä, ja hän sparrasi itseään myös sitä kohti. Kuopuksen synnytys käynnistyi spontaanisti illasta 41+0 supistuksilla ystävän luona käydessä. Saara eli humoristisen hetken kotimatkalla miehensä ja kahden nukkuvan lapsen kanssa Helsingin kurvissa supistelevan kohdun kanssa. Saara sai kuitenkin nukuttua vielä seuraavan yön kotona. Seuraavana päivänä Saara otti supistuksia pitkään kotona vastaan, kunnes iltapäivästä hän kysyi mieheltään, pitäisiköhän heidän lähteä sairaalalle. Puoliso oli sitä mieltä, synnytys vaikuttaa olevan käynnissä, joten he lähtivät taksilla sairaalaan. Synnytys olikin hyvin käynnissä ja Saara pääsi ammeeseen. Synnytys ei edennyt aivan niin nopeasti kuin aiemmat synnytykset, ja se aiheuttikin Saaralle haastavia tunteita. Hän kuitenkin pystyi kääntämään jälleen ajatukset positiivisiksi ja pian hänelle jo tulikin ponnistamisen tarve. Kymmenen minuutin ponnistusvaiheen jälkeen vauva syntyi veteen.

Riikka sai endometrioosi-diagnoosin 19-vuotiaana ja oli tiennyt valmistautua siihen, ettei lasten saaminen olisi välttämättä helppoa. Riikka raskautui lopulta parin vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen pakastealkion siirrosta. Jo ennen raskaustestin tekemistä Riikka tiesi, että on raskaana. Varhaisultrassa todettiin, että kohdussa on kaksi alkiota. Vauvoilla oli yhteinen istukka, mutta erilliset vesipussit. Riikka joutui rv 26 lepohoitoon, kun kohdunkaula oli alkanut lyhentyä. Lepohoito päättyi rv 35, jolloin oltiin turvallisilla viikoilla synnytykseen nähden. Viiden päivän päästä synnytys käynnistyi vesienmenolla. Koska synnytys ei alkanut käynnistymään, sitä vauhditettiin oksitosiinilla ja kalvojen puhkaisulla. Riikka käytti kivunlievitykseksi ilokaasua, joka toi hänelle ihanan pöhnän. Kun tuli aika muiden kivunlievitysten, ei niitä enää ehditty antaa. Ponnistuvaihe alkoi A-vauvan kanssa hyvin, mutta hänen sykkeensä alkoi laskemaan, joten hän syntyi episiotomian ja imukupin avulla. A-vauvan synnyttyä Riikan synnyttämisen tarve katosi kokonaan. 13 minuuttia A-vauvan syntymän jälkeen B-vauva syntyi hätäsektiolla.  Koko synnytyksen kestoksi merkattiin kolme tuntia. Vauvat olivat teho-osastolla 18 vuorokautta.

Kun Elina keskustelivat kumppaninsa kanssa, että vauva saisi  tulla ja Elina jätti hormonaalisen ehkäisyn pois, meni muutama kuukausi ja kuukautisten poisjäännin syytä selvitettäessä verikokeessa huomattiin, että Elina oli raskaana. Elina valmistautui synnytykseen muun muassa doulan kanssa. Raskaus meni melkein kaksi viikkoa lasketun ajan yli, kunnes se alkoi hentoisilla supistuksilla juuri ennen käynnistysaikaa. Käynnistysajalla Elinan kalvot puhkaistiin, että hän voisi synnyttää mahdollisimman lääkkeetömästi. Kalvojen puhkaisusta synnytys lähtikin etenemään vauhdilla. Elina otti supistuksia vastaan kumppaninsa ja doulan kanssa, tensin ja liikkeen avulla. Ennen ponnistusvaihetta Elina otti ilokaasua minimiannoksella. Häntä alkoi ponnistuttaa ennen kuin hän oli täysin auki, ja synnytyksen vaikein hetki Elinalle oli se, kun hän ei saanut vielä ponnistaa. Vauva oli raivotarjonnassa, mutta hänen päänsä oli vinossa, joka olikin syynä pitkälle ponnistusvaiheelle. Kun Elina oli ponnistanut 45 minuuttia, supistukset alkoivat lyhentymään ja kevenemään. Lopulta toinen kätilö auttoi vauvaa syntymään työntäen Elinaa vatsan päältä.

Amanda raskautui heti, kun he päättivät kumppaninsa kanssa, että vauva saa tulla. Koska raskautuminen tapahtui niin helposti, raskautta varjosti Amanda huoli, ettei kaikki ole kunnossa, koska kaikki ei voisi mennä niin helposti. Raskauden puolessa välissä Amanda sairastui influenssaan ja myyräkuumeeseen, ja joutui sairaalaan. Kaikki oli kuitenkin vauvalla koko ajan hyvin. Synnytys käynnistyi yöaikaan vesienmenolla. Koska vauva ei ollut kiinnittynyt, Amanda lähti synnärille tarkastukseen. Hänen verenpaineensa olivatkin niin korkealla, että hän joutui jäämään samalla reissulla sairaalaan. Koska koronarajoitukset olivat päällä, hänen kumppaninsa ei saanut olla sairaalassa avautumisvaiheessa. Iltapäivästä Amanda pääsi saliin, jossa pääsi ammeeseen ilokaasun kanssa, mutta ne eivät tuntuneet hyvältä. Hän saikin epiduraalin, josta oli iso apu. Sisätutkimuksessa todettiin, että vauva on avotarjonnassa, eikä avatuminen ollut edennyt toivotulla tavalla. Amandalla oli ihana kätilö, joka tsemppasi ja yritti keksiä keinoja, miten saisi vauvan laskeutumaan avotarjonnasta huolimatta. Kun Amanda oli täysin auki, hänen piti “koeponnistella”, vaikka vauva ei ollut laskeutunut. Ponnistuvaihe on merkattu alkamaan vasta neljä tuntia myöhemmäksi. Ennen aktiivista ponnistuvaihetta Amanda sai spinaalipuudutuksen, joka auttoi heti. Hänelle laitettiin samalla oksitosiinitippa ja Amandasta tuntui, että hän luovutti ohjat omasta synnytyksestään. Kun vauva lopulta syntyi ja hänet nostettiin Amandan rinnalle, hänelle ei heti syttyneetkään rakkauden tunteet ja hän tunsi pettymystä. Amandalle tuli vähän pommina, miten sitovaa ja aluksi myös kivuliasta imetys oli. Heti kun Amanda pääsi kotiutumaan vauvan kanssa, asiat alkoivat loksahtamaan kohdalleen.

Jonna on koulutukseltaan kätilö ja hän jakaa jaksossa kaksi synnytyskokemustaan. Raskautumiset tapahtuivat nopeasti, kun he puolisonsa kanssa antoivat vauvalle luvan. Jonna ei pahemmin valmistautunut synnytyksiin, olihan aihe hyvin tuttu oman työn kautta. Kun esikoisen synnytys käynnistyi Jonnan herättyä aamulla supistuksiin, hänelle oli selvää, ettei hän jää odottelemaan supistuksia kotiin vaan lähtee tallille hommiin niin kuin tavallisesti. Jonna puhdisti ystävänsä kanssa hevosten tarhaa, hoiti omaa hevosta ja kävi ystävänsä ja hevosensa kanssa metsässä kävelyllä, kun supistukset pikkuhiljaa voimistuivat. Jonna ajoi vielä itse tallilta kotiin, vaikka olo ajaessa olikin jo tukala. Illalla Jonnalta meni vedet ja tuli selkeä paineen tunne, jolloin tuli hetki siirtyä sairaalaan. Sairaalassa häntä alkoikin heti ponnistuttamaan ja pari tuntia sairaalaan saapumisen jälkeen vauva syntyi.