
Sign up to save your podcasts
Or


32. Kevään viimeinen jakso. Luin pitkästä aikaa yhden Harlekiini-kirjan. Lukukokemuksen innoittamana kerron, mitä hyötyä kioskikirjallisuudesta mielestäni voi olla omassa kirjoitusharrastuksessa.
31. Vertailussa Prinsessapäiväkirjat -kirja ja -elokuva. Tykkäsin elokuvasta enemmän, sillä se vetoaa myös aikuisempaan katsojaan, kun taas kirja on suunnattu enemmän lapsille/nuorille. Vertailen teoksia toisiinsa ja kerron, miksi pidin elokuvasta enemmän. Huom! Luvassa on paljon ja merkittäviä juonipaljastuksia.
30. Tällä kertaa kerron vaihe vaiheelta, miten editoin kässäriprojektiani ja annan muutamia esimerkkejä, millaisia muutoksia olen hahmoihin joutunut tekemään tekstin sujuvuutta ajatellen.
29. Omien kokemuksieni pohjalta olen koostanut vinkit, joiden avulla voi kirjoittaa jatkotarinaa kaverin tai kavereiden kanssa.
28. Inspiraatiosanani tämänkertaisessa tajunnanvirtatarinassani oli "pakene". Viiden minuutin ajan kirjoitin aiheesta, ja tässä lopputulos.
27. Miten minuun upposi tuorein Harry Hole romaani Verikuu? Käyn läpi yleisesti fiiliksiäni kirjasta sekä Harryn hahmoa. Isompia juonipaljastuksia ei tällä kertaa ole.
26. Anni Polvan Otan sinut äkäpussi on minulle kenties jopa kaikista tärkein kirja. Se oli ensimmäinen aikuistein kirja, jonka luin n. 12-vuotiaana, ja minusta tuli Polvan fani saman tien. Jaksossa käyn läpi kirjan hahmoja, hyviä puolia ja sitä, miten Polva on vaikuttanut minuun kirjoittajana.
Huom! Sisältää juonipaljastuksia kirjasta.
24. Thorkild Aske nähdään tällä kertaa selväpäisempänä kuin aiemmin, ja se tuo hahmoon kiinnostavan näkökulman. Jälleen kerran kehun Bakkeidin kirjoitustaitoa ja Thorkildin hahmoa.
23. Kirjoitusaiheisessa jaksossa esittelen viisi sellaista suuntaviivaa, joita itse noudatan, kun kirjoitan dialogia ja valitsen hahmoille nimiä. Keväällä 2023 julkaistavista jaksoista tämä on 1/10.