Tekniikan alan korkeakoulutetut ovat kiistatta kriittisessä roolissa vähähiilisiirtymässä: kun korvaamme kaiken saastuttavan teknologian puhtailla ratkaisuilla muutamassa vuosikymmenessä, niin tiedossa on pakostakin suuri tarve insinööriosaamiselle. Suomessa siirtymä on suhteessa helpompi kuin monissa muissa maissa, sillä esimerkiksi sähköjärjestelmämme perustuu jo varsin puhtaaseen tuotantoon, mutta esimerkiksi vetytalouden ja sähköistymisen myötä meilläkin on kuitenkin odotettavissa mullistavia muutoksia. Ilmastokriisi ei odota, joten murroksen on edettävä ennennäkemättömällä määrätietoisuudella.
Riittääkö meillä insinööriosaajia toteuttamaan vihreää siirtymää riittävän ripeästi? Miten insinöörikoulutusta pitäisi kehittää sisällöllisesti jotta osaaminen vastaa vihreän siirtymän tarpeisiin? Muun muassa näihin kysymyksiin paneudumme maaliskuun TEK Talksissa.
Mukana keskustellussa ovat:
- Meri Löyttyniemi, väitöskirjatutkija, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
- Maija Pohjakallio, Ilmasto- ja kiertotalousjohtaja, Metsä Group
- Aki Suokko, yliopettaja (energiatekniikka), Centria-ammattikorkeakoulu