
Sign up to save your podcasts
Or


Terapiaa?-podcastin muusikkovieraiden sarja saa välitöntä jatkoa, kun saimme kunnian haastatella Lakeudelta ponnistavaa RiASA. Vuonna 2018 perustettu yhtye on julkaissut omakustanteisesti jo neljä pitkäsoittoa sekä lukuisia sinkkuja ja EP:itä. Bändin solisti ja basisti Molli törmäsi Terapiaa?-kaksikkoon sunnuntai-iltana baarissa, ja erittäin mukava juttutuokio saatiin tallennettua kahdeksi jaksoksi.
Tässä ensimmäisessä jaksossa käymme läpi bändin historiaa, vaikutteita ja musiikkityylin kehittymistä, mutta puhumme myös siitä, millaista on olla hyvässä nosteessa oleva bändi 2020-luvulla. Kaukana ovat 80–90-lukujen tape tradingit ja muut rutiinit, joihin vanhemmat yhtyeet ovat tottuneet.
Vahva somen käyttö, kantaaottava mutta mustalla huumorilla maustettu kerronta, kova usko omaan tekemiseen sekä vahva tee-se-itse-henki näkyvät ja kuuluvat kaikessa, mitä RiASA tekee. Tule kuulolle ja tutustu tarkemmin tähän lahjakkaaseen orkesteriin.
TikTokin tanssivideoissa teitä viihdyttävät tuttuun tapaan Sikke-Sakke “Rølli” Salonen ja Jukkis “Trolli” Pitkänen.
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: [email protected]
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Jatkamme juttua Janne Perttilän kanssa, ja tässä toisessa jaksossa paneudumme erityisesti Rytmihäiriön lyriikoihin. Mistä ovat syntyneet legendaariset tarinat Pirjosta, (virtuaali-) Seposta ja muista Surmacoren ikonisista hahmoista? Ja kuinka paljon lyriikat oikeasti perustuvat Alibista luettuihin tositapahtumiin?
Isännät innostuivat ennen haastattelua tekemään myös oman pienimuotoisen tutkimuksensa Rytmihäiriön sanoituksista: löytyykö Surmacoresta enemmän Gambinaa vai surmatöitä?
Lyriikoiden lisäksi keskustelemme Jannen omasta historiasta muusikkona, hänen vaikutteistaan sekä muista bändeistä, joissa mies on vuosien varrella vaikuttanut. Miltä esimerkiksi tuntuu nousta Moonsorrow’n kanssa maailman suurimpien festareiden lavoille?
Entä mikä on Rytmihäiriön nykytila – ja kuulemmeko tulevaisuudessa lisää tarinoita Seposta, Siruksen Samuraista, Ison G:n lumoista ja muista legendaarisista Rytmishahmoista?
Pirjon Krouvin takanurkassa uusimpia juoruja vaihtavat ja pohtivat ”Onks tänään aamu vai ilta?” tuttuun tapaan Sikke-Sakke “Alibin kirjeenvaihtaja Alanmestassa” Salonen ja Jukkis “Spugecalyptikan kapellimestari” Pitkänen.
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: [email protected]
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Kyseessä todellinen spesiaalijakso, sillä saimme vieraaksemme yhden idoleistamme ja samalla yhden Suomen kovimmista kepittäjistä – mm. Rytmihäiriöstä, Moonsorrowsta ja Barren Earthistä tutun Janne Perttilän. Olemme halunneet tehdä Rytmihäiriöstä jakson jo pitkään, sillä molemmat isännät ovat diggailleet bändiä aivan alkuajoista asti. Lisäksi sekä bändin että isäntien juuret johtavat Käpylään, mikä on tehnyt Rytmihäiriöstä meille aina erityisen tärkeän.
Koska Rytmihäiriön historiasta löytyy yllättävän vähän painettua materiaalia, päätimme käyttää Jannen vierailun kunnolla hyödyksi. Tässä ensimmäisessä jaksossa käymmekin läpi erityisesti Rytmihäiriön syntyä, Jannen ja muiden bändin jäsenten alkuaikoja muusikkoina sekä Helsingin punk- ja metalliskenen elämää 80–90-lukujen taitteessa.
Jaksoon liittyen pari disclaimeria:
Jakson alussa mikrofoni ei ollut aivan optimaalisesti sijoitettu, joten Jannen ääni kuuluu nauhalla hetkittäin hieman hiljempaa. Tilanne kuitenkin korjaantuu nopeasti alkuosuuden jälkeen.
Taustalta kuuluu ajoittain innokasta läähätystä. Vaikka isännät olivat vierailusta poikkeuksellisen innoissaan, äänen lähteenä toimii kuitenkin Jannen koira – eivätkä kaksi yli-innokasta fanipoikaa studiossa.
Varastettujen viinojen ja järjettömien henkirikosten jälkiä seuraavat studiolla Sikke-Sakke “Vuoritalon Seppo” Salonen ja Jukkis “Gambinarnian Druidi” Pitkänen.
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: [email protected]
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Holy cow, Batman! Viimein olemme vuoren juurella, ja St. Angerin valloitus voi alkaa.
Loadien grunge-vaiheen jälkeen Metallica ajautuu syvimpään kriisiinsä sitten Cliff Burtonin kuoleman. Luovuus ei kuki entiseen tapaan, ja Jason Newstedille riittää bändin tiukka kuri sekä suunta, johon yhtye on ajautunut. Jäljelle jääneellä kolmikolla on pakottava tarve todistaa, mistä tämä bändi on tehty – inspiraatiota kaivetaan niin kellareista kuin konserttisaleistakin.
Lopulta vuonna 2003 uudistunut Metallica julkaisee uuden albuminsa ja saa samalla uuden basistin riveihinsä. Mutta miltä St. Anger kuulostaa vuonna 2026? Mitä ajatuksia tämä klassikko herättää nyt, ja miten se on kestänyt aikaa?
Yksi asia on varma: tässä jaksossa kuullaan ennätysmäärä pyhää vihaa.
Phil Towlen sijaan ruikuttavia miljonäärejä terapiassa hoitavat Sikke-Sakke “voiko olla leimimpää?” Salonen ja Jukkis “no, tosi-tv ohjelma rokkistarasta papiksi” Pitkänen.
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: [email protected]
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Matka Mustan albumin menestyksestä kohti legendaarisen Mount St. Angerin huippua jatkuu, ja seuraavana virstanpylväänä toimii Reload – alun perin tupla-albumiksi suunnitellun kokonaisuuden jälkimmäinen puolisko.
Levy herätti aikoinaan huomiota muun muassa vierailevalla laulajalla, oudoilla soittimilla sekä jatko-osalla klassikkobiisille. Mutta miten Reload on kestänyt aikaa, ja millaisia muistoja ja ajatuksia albumi herättää lähes 30 vuotta myöhemmin?
Jaksossa isännät esittelevät myös oman unelma-LOADinsa: jos kahdesta todella pitkästä julkaisusta olisi tehty yksi tiiviimpi albumi, mitkä kappaleet olisivat ansainneet paikkansa lopullisella levyllä? Ja kumpi isännistä onnistui uuden LOAD:in luonnissa paremmin?
Bob Rockin tuottajan pallilta syrjäyttävät tuttuun tapaan Sikke-Sakke “P**kaputki jatkuu” Salonen ja Jukkis “P**ka plus!” Pitkänen.
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: [email protected]
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Terapiaa? -podcastin Mammuttimarkkinat ovat täällä!Aloitamme nimittäin nyt kolmiosaisen sarjan ehkä metallihistorian suurimmasta bändistä. Käsittelyssä siis Metallica.
Koska bändistä on kerrottu paljon, pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme käsittelemään heidän vähemmän julkisuutta saanutta ”timanttia”, St. Angeria!!!
Ennen kuin päästään päätähden kimppuun, kuljemme kuitenkin matkan mustan albumin jälkimainingeista St. Angerin julkaisuun: mitä bändi ajatteli 90-luvun alussa julkaistuaan yhden maailman suurimmista metallilevyistä ja kierrettyään stadioneita ympäri maapallon useaan otteeseen?
Tässä aloitusjaksossa isännät pistävät atomeiksi matkan ensimmäisen virstanpylvään, eli vuonna 1996 ilmestyneen Loadin.
Mistä Loadin ja Reloadin soundi syntyi, miksi tyyli muuttui niin radikaalisti ja mitä Metallica oikeastaan tavoitteli tällä uudella suunnalla?
Edellä mainittuja ja monia muita kysymyksiä pohtivat Escobarin virtahepojen kouluttajat Sikke-Sakke “Tää oli mun idea” Salonen ja Jukkis “VHS” Pitkänen.
Tässä jaksossa päästään vihdoin juhlistamaan juuri pyöreät 31 vuotta täyttänyttä klassikkoalbumia King for a Day… Fool for a Lifetime. Levy erottuu edeltäjistään suoraviivaisemmalla, mutta samalla äärimmäisen monipuolisella biisimateriaalillaan.
Aikoinaan albumi teki podi-isäntiin kovan vaikutuksen rähinällään – mutta miten se on kestänyt aikaa? Ja kumpi vie lopulta voiton: Angel Dust vai King for a Day… Fool for a Lifetime – mikä on kaikkien aikojen paras Faith No More -levy?
Jaksossa koetaan myös täysi yllätys, kun Faith No Moren superfani soittaa lepakkopuhelimeen ja ilmestyy studioon kaikkien hämmästykseksi!
Haudankaivuuhommissa hikoilevat: Sikke-Sakke “Heitetään p**kaa seinään ja katsotaan mikä tarttuu” Salonen ja Jukkis “Vuokrattiin sitten nunnakuoro ja Notre Dame” Pitkänen.
Välisoitot: Sikke-Sakke ja G***li
Palautteet ja toiveet:
Email: [email protected]
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Tässä jaksossa jatkamme Faith No Moren tarinaa tilanteessa, jossa bändi on jälleen ilman laulajaa – mutta ratkaisu löytyy nopeasti demokasetin kautta. Näin syntyy legendaarinen kokoonpano: Bottum, Gould, Bordin, Martin & Patton.
Bändin soitto hioutuu entistä tiukemmaksi ja tyyli astetta raskaammaksi. Paratiisia alkavat kuitenkin varjostaa yhä synkemmät pilvet: päihteet, henkilökemiat ja taiteelliset erimielisyydet kiristävät tunnelmaa kulissien takana.
Ennen lopullista murtumista tämä ikoninen kokoonpano ehtii kuitenkin luoda kaksi todellista merkkiteosta: The Real Thing ja tässä jaksossa syväanalyysissä oleva Angel Dust.
Kofeiinin voimalla unettomuutta ja taiteellisia ristiriitoja vastaan studiossa taistelevat Sikke-Sakke “Anthony Kiedis -allergikko” Salonen ja Jukkis “Kräkkinasu” Pitkänen.
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: [email protected]
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Faith No Moren raskaan sarjan klassikko ’King for a Day… Fool for a Lifetime’ täytti viime vuonna 30 vuotta – ja pienen viiveen jälkeen pääsemme vihdoin juhlimaan sen nyt 31-vuotista taivalta podcast-sarjamme merkeissä.
Ensimmäisessä jaksossa sukellamme FNM:n alkuaikoihin: miten ydintrio löysi toisensa, ja kuinka kitaristit sekä laulajat vaihtuivat ympärillä lähes keikasta toiseen. Kaikesta kaaoksesta huolimatta bändin omalaatuinen soundi alkaa muotoutua, mikä johtaa lopulta levytyssopimukseen ja varhaisiin albumeihin We Care a Lot ja Introduce Yourself yhdessä laulaja Chuck Mosleyn kanssa.
Bay Area:n piirit ovat pienet ja useampi hyvinkin tuttu hahmo ilmestyy matkan varrella mukaan kuvaan…
70-luvun San Franciscossa kukkia hippien kanssa keräävät: Sikke-Sakke ”Tähtiennu**ija” Salonen ja
Jukkis ”Paljolla myyt?” Pitkänen.
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: [email protected]
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Tales From the Thousand Lakes ja Elegy nostivat Amorphiksen melodisen death metalin ykkösliigaan – ja tekivät bändistä yhden Suomen musiikkiteollisuuden ensimmäisistä todellisista vientituotteista. Mitä tekee Amo? Nimelleen uskollisena se vaihtaa nahkansa ja pysyy amorfisena.
Tyylimuutokset ja levy-yhtiökiistat ajavat bändin kuitenkin noidankehään: kokoonpano elää, keikkapaikat pienenevät ja taloudellinen tilanne kiristyy.
Pelastus olisi tarjolla uuden levy-yhtiön ja paremman diilin muodossa – mutta kaikki ei mene ihan kuin Strömsössä. Pasi Koskisen aikakausi tulee päätökseensä, ja tarina päättyy Kontulan ostarin takana. Todellinen joutsenlaulu ennen Joutsenen laulua.
Jakson lopussa pistetään Amorphiksen kuusi ensimmäistä levyä paremmuusjärjestykseen ja kuullaan myös kuulijoiden mietteitä bändistä.
Tuonelan joutsenella kauas auringosta ratsastavat: Sikke-Sakke “HiFi-soittimena PlayStation 1” Salonen ja Jukkis “Liian metroseksuaali Kontulan spugeille” Pitkänen.
Amo rokkaa Spinen hemmot!
Välisoitot: Sikke-Sakke
Väliördäykset: Jukkis
Palautteet ja toiveet:
Email: [email protected]
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
From the publisher's feed