
Sign up to save your podcasts
Or


Uudessa Tuomiolla-jaksossa keskustellaan muun muassa Eli Rothin uutuuskauhusta, Mad Max -esiosa Furiosan trailerista ja Ridley Scottin tekoälyhuolista. Lisäksi käsittelemme viikon ensi-illat ja muut kuumat leffauutiset.
Tällä viikolla käymme läpi ensi vuoden mielenkiintoisimpia ensi-iltoja, kuulemme Jussin hurjasta Napoleon-kokemuksesta sekä keskustelemme Scream-sarjan epävarmasta tulevaisuudesta.
Tällä kertaa Tuomiolla-podcastissa keskustellaan muun muassa uudesta Nälkäpelistä, tuoreesta animesta sekä Frozen-sarjan tulevaisuudesta.
Lisäksi Jouni kertoo millainen Helsingin uusin elokuvateatterikompleksi on ja koko porukka pohtii Kangin tulevaisuutta Marvel-elokuvissa.
Tämän viikon Tuomiolla-podcastissa keskustellaan uudesta, odotukset alittaneesta, Marvel-leffasta, näyttelijöiden päättyneestä lakosta ja monesta muusta ajankohtaisesta uutisesta. Tutustumme tuttuun tapaan tietysti myös viikon uutuusensi-iltoihin!
Martin Scorsese vs. Marvel -taistelu jatkuu, Häjyt 2 on totisinta totta ja olemme nähneet kohua herättäneen Sound of Freedomin.
Lisäksi puheenaiheina Luc Bessonin uutuusleffa Dogman sekä Five Nights at Freddy's -elokuvan huima menestys.
Korjaus: The Influencer ei ole Angel Studiosin, vaan Angel Films A/S:n levittämä elokuva. Pahoittelemme sekaannusta.
Tällä kertaa Tuomiolla-podcastissa juhlitaan Scorsesen Martin liittymistä ihanaan Letterboxd-palveluun, kuhistaan uudesta Five Nights at Freddy's -elokuvasta ja tutustutaan kotimaiseen Sisarukset-elokuvaan.
Luvassa on tietysti myös uutisia ja katsaus viikon muuhun ohjelmistoon, joten tervetuloa mukaan!
Tämän viikon Tuomiolla-podcastissa keskustellaan mm. huikeasta Killers of the Flower Moonista, karmivasta Nalle Puh -mokasta, Ridley Scottin oikeutetusta Blade Runner -raivosta ja uudesta Trolls-elokuvasta.
Tämän viikon Tuomiolla-podcastissa pureudutaan muun muassa GameStop-osakesekoilusta kertovaan Dumb Money -elokuvaan, kotimaiseen Valoa Valoa Valoa -teinipätkään, rakastetun rikoselokuva Heatin jatko-osaan ja Guillermo Del Toron shokeeraavaan Jabba the Hutt -paljastukseen!
Tämän viikon Tuomiolla-podcastissa ihmetellään uuden Manaaja-elokuvan surkeutta, Liam Neesonin kohutun Retribution-elokuvan kökköyttä sekä Renny Harlinin suuria kauhusuunnitelmia.
Lisäksi keskusteluun nousee pian Suomeen saapuva Sound of Freedom, Brian Coxin uusi Bond-sarja sekä muut viikon ensi-illat.
Helsingin Sanomissakin noteraatun, ehkäpä Suomen parhaan elokuvapodcastin uusi jakso on täällä!
Tällä kertaa keskustelemme muun muassa eeppisestä uutuusscifistä, kotimaisesta laatuelokuvasta sekä Martin Scorsesen sodasta supersankarielokuvia vastaan.
Lisäksi keskusteluun nousee jälleen Jounin uusi inhokkielokuva Expend4bles.
From the publisher's feed

8 Listeners

2 Listeners

5 Listeners

0 Listeners