
Sign up to save your podcasts
Or


Tällä kertaa Tuomiolla-podcastissa keskustellaan muun muassa vuoden odotetuimmista elokuvista, tuoreista Oscar-ehdokkaista sekä tietysti viikon ensi-illoista, joihin lukeutuu mainio Marty Supreme.
Tuomiolla on täällä taas - nyt myös videona!
Tällä viikolla keskustelemme muun muassa viime vuoden parhaista (ja surkeimmista) elokuvista, uudesta Kalevala-elokuvasta sekä mahdollisesta seuraavasta Bond-tähdestä.
Tuomiolla jää joulutauolle - palaamme sorvin ääreen taas 11. tammikuuta!
Kauden viimeisessä Tuomiolla-jaksossa keskustellaan muun muassa uudesta Avatar-elokuvasta, jurvalaisesta John Wickistä sekä Tom Cruisen tulevasta yllätyselokuvasta. Käymme myös läpi Rob Reinerin upeaa uraa.
Tällä kertaa Tuomiolla-podcastissa keskustellaan muun muassa Sydäntalvesta, Disneyn tekoälysiirroista sekä Netflixin Warner-kaupoista ja niiden aiheuttamasta pöhinästä.
Tällä kertaa Tuomiolla-podcastissa keskustellaan muun muassa Jeff Goldblumin alfuudesta, Empiren uudesta parhaiden elokuvien listauksesta ja Nolanin mielenkiintoisesta vaatimuksesta The Odyssey -elokuvan tähdelle.
Viikon toisessa Tuomiolla-jaksossa keskustellaan muun muassa Channing Tatumin uutuusleffasta, seuraavasta Manaajasta ja Tarantinon Nälkäpeli-kommenteista.
Tämän viikon ensimmäisessä Tuomiolla-jaksossa keskustellaan viime viikon ensi-illoista, Project Hail Maryn tuoreesta trailerista, Sisu 2:n herättämistä reaktioista sekä Udo Kierin urasta.
Tällä kertaa Tuomiolla-podcastissa keskustellaan muun muassa The Running Manista, Sydney Sweeneyn uutuuselokuvan karusta tuloksesta sekä Miles Tellerin syyttävän sormen seikkailuista.
Tällä kertaa Tuomiolla-podcastissa keskustellaan muun muassa uutuusleffa Predator: Badlandsista, Megalopoliksen floppauksen vaikutuksista sekä Helanderin Rambosta, johon pestattiin mukaan Marvel-konkareita.
Tällä kertaa Tuomiolla-podcastissa keskustellaan muun muassa uutuuselokuva Bugoniasta, tulevasta Miami Vice -pätkästä sekä Jim Carreyn potentiaalista kauhu-ikonin rooliin.
From the publisher's feed

8 Listeners

2 Listeners

5 Listeners

0 Listeners