
Sign up to save your podcasts
Or


Tämän päiväisessä jaksossa on mukana aivan mahtavan dartspersoonan Kirsi Viinikaisen haastattelu. Lisäksi löylytellään Vantaa cuppia jälkilämmöissä, nostellaan pelaajia ja käydään läpi Johanin haastattelua aiemmin tältä viikolta.
Tuplaykkösen ensimmäinen spesiaali on ulkona. Jaksossa Modusille selviytynyt Johan Engström suoraan läntisestä Turusta, eli Tukholmasta, kertoo kuulumisiaan ja yleisesti dartsista. Huomioksi, että haastattelu on kokonaan ruotsinkielinen.
Tulevana viikonloppuna painetaan menemään isosti Vantaalla, kun isot rankingkisat laskeutuvat Cinderella-simulaattoriin. Viikonlopun yhtenä mielenkiintoisimpana sarjana nähdään C-sarja, jossa tulevaisuuden tähdet mittelevät paremmuudestaan. Myös junnusarjaan on ilmoittautunut heittäjiä laajalla rintamalla.
Lopussa keskusteltiin treenikulttuurista. Mikä tekee hyvän valmentajan? Miten pitäisi kokoontua treenaamaan? Ei me tiedetä, mutta puhuttiin asiasta silti. Ehkä se herättää teissä ajatuksia?
Viikon nostojen jälkeen sujahdettiin jatkamaan harjoitteluteemaa. Miksi on niin helppo osallistua joukkuelajeissa ennalta määritettyyn treeniaikatauluun, mutta dartsissa heitetään milloin sattuu? Mikä merkitys on arjen valinnoilla kehittymisessä? Mikä merkitys on ilmapiirillä, jossa tikan heittämistä harrastaa? Vinkkejä, pohdintaa ja tutkimustuloksiin nojaavaa dataa jakson täydeltä!
Hannu ja Mikko poikkeaa normaalista kaavasta ja tänään puhutaan 75 minuuttia pelkästään harjoittelemisesta. Mitä asioita ottaa huomioon, mitä pelejä pelätä, miten taklata mentaalimörköä? Moninainen aihe, jonka ensi raapaisu saatiin aikaiseksi, ja aivan varmasti aiheeseen palataan vielä monia kertoja.
Mikä on paras tie amatööridartsaajalle? Miten toimii Modus Super Series? Mihin koriin pitäisi munat laittaa? Emme me tiedä, mutta puhuttiin niistä silti. Jakson alussa myös pienehkö iloinen tiedotusluontoinen asia ensi kesään. Yhteiskuntavastuullisuus kunniaan!
Oikeastihan nuoret eivät kaikkea pilaa. Littlerin maailmanmestaruus oli ensi askel 2000-luvulla syntyneiden dartsdominanssiin. Suomalaiset dartsaajat puolestaan tekivät Suomen cupista hienon tapahtuman.
Luonnollisesti jaksossa tehtiin myös nostoja ja puhuttiin ympäripyöreitä. Hyvää vuotta 2025 kaikille Tuplaykkösen kuuntelijoille!
Tässä jaksossa Hannu ja Mikko nostavat pelaajia esiin, mutta ei pelkästään pelillisten ansioiden takia. Joulun mieltä voi tarjota monella tapaa myös dartsin parissa. Mitä tänä syksynä tuli tehtyä ja miten tästä jatketaan eteenpäin?
Viikon nostojen jälkeen mentiin hetkeksi takaisin dartismiin. On myös toisenlainen dartsaajan tauti, jonka yksi kuulija on nimennyt headismiksi. Mitä se sellainen sitten on? Lyhyesti katsastettiin sunnuntaina alkavia MM-kisoja. Onko urheilijasukupolvi kaapannut dartsissa vallan?
Tällä kertaa juteltiin hieman tulevasta syyskokouksesta, Nordista ja hieman puhetta dartsismista.
From the publisher's feed