
Sign up to save your podcasts
Or


Tervehdys <3
Tunnistatko käynnistysvaikeuksia joulun tauon jäljiltä? Jos kyllä, niin ota aikaa ja tilaa jäsentää mennyttä.
Joulu on kuvainnollisesti syntymäjuhla, se on uudelleen syntymän aikaa. Vanhojen mielen rajoitteiden ja toimintamallien on aika kuolla ja uusien toimivampien saada jalansijaa elämässä. Joten ei ole ihme, jos vuosi ei ota ns. käynnistyäkseen heti tammikuun alussa.
Lähdin joululoman aikana tekemään inventaariota vuoden 2018 onnistumisista ja niistä "ei niin hyvin" menneistä kokemuksista. Motiivinani oli osata laittaa vuoden 2019 toiveet ja suunnitelmat kohdilleen.
Tuo yksinkertainen prosessi synnytti yllättäviä huomioita itsestä ja omasta elämästä. Lisäbonuksena alkuperäinen motiivini, vuoden 2019 säätäminen, menetti merkityksensä, sillä sain tilaa olla ja LUOTTAA elämän virtaan.
Ainostaan viime vuoteen peilaamalla ja sitä tutkimalla löysin itseltäni uskomuksia ja tapoja toimia, jotka kerta kaikkiaan lävähtivät silmille. Joistakin asioista totesin, että nyt riittää, ei tätä enää. Toisista taas huomasin, että menipä yllättävän hyvin!
Juttelen tässä jaksossa muutamista tärkeistä oivalluksista ja rohkaisen sinua tekemään oman vuosi-inventaariosi, jotta kerta kaikkiaan pystyt jättämään taaksesi sen mikä elämässäsi ei toimi. Tämä on tärkeää, koska ajatuksilla suuri voima elämässäsi.
Uusi tulee elämään luontevasti ja helposti, kun luot sille tilaa, olet mieleltäsi avoin, et vastusta sitä mikä on ja toimit.
Jaksossa esimerkit seuraavista:
Jos haluat tehdä mukana vuoden 2018 inventaarion, niin tarvitset vain palan paperia, kynän ja mahdollisesti viime vuoden kalenterin.
PS. Jos olet uusi kuulija, niin lataa itsellesi Unelmien toteuttajan työkirja. Löydät sen valominussa.fi
Tervehdys!
Tässä sinulle Joulun välipäiviin leppoisa pieni juttutuokio itsemyötätunnon tärkeästä aiheesta.
Rakkain terveisin Elina & tiimi
Jouluaatosta alkaa Pyhien unien sarja ja jatkuu 12 yötä eteenpäin. Nämä unet ovat jokaiselle katsottavissa oman elämän suuntaviitoiksi seuraavalle vuodelle, jokaiselle tulevalle kalenterikuukaudelle on omansa. Sinulla ei tarvitse olla mitään poikkeuksellisia kykyjä saadaksesi omat unesi muistiin. Kuuntele ja poimi vinkit talteen.
Tässä jaksossa kuulet
Rakas ystävä!
Ihanat Enkelit ovat kulkeneet matkassani niin kauan kuin muistan ja he kulkevat meistä jokaisen matkaseuralaisina.
Joulun aika suorastaan kutsuu nostamaan enkelit tietoisuuteen ja sydämeen. He ovat sankoin joukoin mukana voimistamassa ilon ja rakkauden juhlaa ja auttamassa apua tarvitsevia.
Jaksossa 8 (kasihan on vaurauden ja ikuisuuden symboli, joten sopii loistavasti enkeliteemaan<3) jutellaan seuraavista:
Nautitaan yhdessä Enkelin siipien havinasta, rakastavin terveisin Elina
Ihmetykseni ja huvitukseni oli suuri, kun "tyypit", jotka itse elävät ajattomassa todellisuudessa, rupesivat antamaan minulle ajanhallinnan ohjeita.
Heidän rakastavat neuvonsa olivat kuitenkin niin fiksuja, että päiväni meni huomattavasti jouhevammin kuin lukuisat edelliset.
Tässä jaksossa:
Elina
Valo minussa -sivulta saat UNELMIEN TOTEUTTAJAN TYÖKIRJAN
Lisäys edelliseen jaksoon: Sieluviisauden viesti Katjalle (meili alla)* yleistettynä koskemaan kaikkia meitä, joilla on jokin tietty tavoite, mutta emme ole onnistuneet (vielä).
Jätin hieman itsekkäästi nämä viisaat sanat edellisen jakson lopusta, koska olin ITSE äänessä liian pitkään...Tosi reilua minulta, joten nyt korjaan tämän asian :)
Rakkain terveisin, Elina
*Tiivistelmä meilistä, johon jakso 6 perustuu:
"Moi, olen kanssa miettinyt miksi jumitan, en pääse eteenpäin. Toisin sanoen en löydä uutta työtä. Vastaan tulee mitä ihmeellisimpiä asioita, esim. pyydetään esittämään kysymyksiä ennen hakua mutta niihin ei vastata, päätetään hakea jotain muuta kuin mitä haettu. Vastataan sulla ei ole enää mitään annettavaa. Lisäksi on tietty ne joista ei koskaan enää kuulu mitään. Mä en ole keksinyt vielä mitä mun pitää oppia tuosta hakuprosessista kun se on noin vaikeaa. Katja"Kuinka käännät työssä turhautumisen parempaan? Katja (nimi muutettu) lähestyi meilillä, josta poimin seuraavat teemat:
Rakkaudella Elina
P.S. Iski puheripuli ja henkinen yläraja kestolle (20 min) ylittyi - kuten myös puhenopeus. Pahoitteluni jos hengästyt kanssani. Kuuntele myös 6+ eli lisäosa, jossa Sieluviisauden kommentit asiaan. Tässä ensimmäisessä eivät saaneet minulta suunvuoroa....
Muutosten jälkeen asiat eivät aina (lue: yleensä) etene kuin elokuvissa. Iskee todellisuus ja epäusko.
Kuinka muutat jumittavan tilanteen energeettisen perustan ja pääset liikkeelle?
Tämä jakso pohjautuu Kaarinalta saamaani meiliin: "Tässä minä vaan jumitan samassa kun aina. Miksi en uskalla tehdä mitään asioiden eteen (raha) Esim. teen työtä josta en oikein edes välitä!!! Suurin unelmani on stressitön ja tyytyväinen olotila. Olen pyytänyt monta kertaa ohjausta ja apua... Aarrekarttakin muutaman kerran. Annapa nyt hyvä neuvo tähän - KIITOS" - Kaarina
Teemat:
P.S. Mene Valo minussa -sivulle ja kirjaudu postituslistalle. Saat paluumeilissä kauniin Unelmien toteuttajan työkirjan, 20 hyvää kysymystä ja ohjetta oman ison unelman tunnistamiseen ja todeksi elämiseen.
XoXo Elina
Unelmien toteuttamisen ABC - ja samalla jatkokurssi, sillä
From the publisher's feed

4 Listeners