Skotlannissa järjestetään kansanäänestys, jossa päätetään jääkö Skotlanti osaksi Iso-Britanniaa, vai tuleeko siitä itsenäinen valtio. Sisuradion perjantai-illan uusi kaksikielinen ohjelma, Popula, on suunnattu nuorille aikuisille. Esittelemme ohjelman tekijät. Valokuvien ottaminen on nykyään arkipäivää, uusi kuvakulttuuri kiinnostaa nyt myös tutkijoita ja taiteilijoita. Tutkija Asko Lehmuskallio Tampereen yliopistosta pohtii uutta kulttuuria. Ruotsin kirkko on edelläkävijä kirkkojen joukossa, kun kyse on seksuaalivähemmistöjen vihkimisestä. Näin toteaa Tomi Valjus Ruotsin kirkon vähemmistökielisen työn työalasihteeri. Juontajana Riitta Huikko