
Sign up to save your podcasts
Or


Kiki haki Uuden musiikin kilpailuun jo viime vuonna, mutta jäi tuolloin kisan ulkopuolelle. Silloin asia harmitti, mutta nyt kisakappale Rakkaudenkipee tuntuu Kikistäkin oikeammalta valinnalta UMK-lavalle. Mikä tulevassa koitoksessa jännittää? Entä millaista on lähteä kisaan, jossa viisuedustajan paikasta kilpailee myös läheinen ystävä Etta? Kikin kanssa studiossa toimittaja Mari Pudas.
Kuka on suurelle yleisölle tuntematon Sinikka Monte? Pian tiedämme, mutta läheltä piti ettei Monte päässyt esittäytymään suomalaisille jo viime vuonna. Hän nimittäin oli vähällä kilpailla UMK:ssa jo edellisellä kierroksella. Mikä nousi esteeksi ja mikä Euroviisujen ympärillä käytävässä keskustelussa eniten jännittää? Sinikkaa haastattelevat tuttuun tapaan Mari Pudas ja Ismo Puljujärvi.
Takatukka-biisillä UMK:ssa kisaava Antti Paalanen opettaa Viisupodin Mari Pudakselle ja Ismo Puljujärvelle kurkkulaulantaa! Lisäksi puhutaan tietenkin musiikista, Euroviisuista ja mitä Antti Paalanen ajattelee Israel-keskustelusta.
Ensimmäinen UMK-artistihaastattelu on täällä! Viisupodin studioon saapuivat Komiat-yhtyeestä solisti Aleksi Yli-Sissala ja rumpali Eero Nummela, jotka kertovat nyt mm. keitä ovat Komiat, missä saivat kuulla pääsystä Uuden musiikin kilpailuun ja kiinnostaisiko euroviisuedustajan pesti heitä todella? Aleksia ja Eeroa haastattelevat tietenkin Viisupodin omat Ismo Puljujärvi ja Mari Pudas.
Oltiin me jäljillä, koska moni veikkaus Uuden musiikin kilpailuun osallistuvasta artistista meni nappiin! Nyt ei tarvitse enää veikkailla, vaan tiedämme, ketkä ovat kisassa tänä vuonna mukana. Kappaleita odotellessa sopii ennustaa, keiden välillä kisa voitosta lopulta käydään ja minkälaisia ralleja on luvassa. Studiossa UMK-lehdistötilaisuudesta studioon sännänneet toimittajat Mari Pudas ja Ismo Puljujärvi.
Useampi maa on ilmoittanut jättäytyvänsä pois Euroviisuista, koska Israel sai luvan osallistua kisaan myös ensi keväänä. Kuoleeko Euroviisut boikotteihin? Entä mitä Ylen kannasta pitäisi ajatella? Lisäksi kuulemme, millaisia uutisia toimittaja Mari Pudas sai UMK-artisteihin liittyen, kun soitteli lähteilleen. Studiossa Marin kanssa tuttuun tapaan viisufani ja toimittaja Ismo Puljujärvi.
Euroviisuspekulaatio käy kuumana - tällä kertaa lähtien siitä, mitkä maat kisoihin osallistuvat ja millä ehdoilla. Kävi viisujen kanssa niin tai näin, Uuden musiikin kilpailu järjestetään ja huhut osallistuvista artisteista käyvät jo kuumana. Iltalehden viisutoimittaja Mari Pudas on taas kuullut lähteistään puheita mahdollisista artisteista ja Ismo Puljujärvelläkin on veikkauksia osallistujista.
Moni pettyi viisujen tuloksiin, mutta mitä kisoista jäi käteen? Ja mitä pitäisi ajatella siitä, että Israel tuli kisoissa toiseksi? Ismo Puljujärven kanssa viisujen jälkilöylyihin istahtaa viime viikolta tuttu Mari Julku.
Jakson tuotanto ja editointi Riikka Nyman.
Erika ja KAJ ovat molemmat finaalissa! Mistä asetelmista lauantain loppuhuipennukseen lähdetään, ja keitä siellä on haastamassa Suomen ja Ruotsin edustajia? Studiossa Ismo Puljujärven kanssa yksi Suomen kovimmista viisufaneista, toimittaja Mari Julku. Otamme myös yhteyden Baseliin, jossa Iltalehdelle viisuista raportoi Mari Pudas.
Viisufanit bongasivat yhtäläisyyksiä Bara bada bastun ja viime vuonna julkaistun intialaisartisti Devinder Sunnyn Enough is enough -kappaleen välillä. Kuuntele itse! Mari Pudas kertoo kysyvänsä asiasta KAJ'lta viimeistään Baselissa, kun pääsee jutulle artistien kanssa. Lisäksi Mari ja Ismo Puljujärvi ottavat ensikatsauksen Erika Vikmanin juuri paljastettuun esiintymisasuun ja miltä esitys kuvien perusteella näyttää.
Jaksossa siteeratut kappaleet:
Devinder Sunny: Enough Is Enough (2024).
KAJ: Bara Bada Bastu (2025).
From the publisher's feed