Jari Sarasvuo podcast

#19 – Valta. Mitä jokaisen tulisi siitä tietää?


Listen Later

Kaikenlaisen hyvinvoinnin kulmakivi on tunne hallinnasta. Joskus ihminen kokee, ettei hän kykene vaikuttamaan elämänsä kulkuun ja olosuhteisiin, vaan elämä tapahtuu tylysti hänelle. Ihmiselle on välttämätöntä kokemus siitä, että oman elämänsä piirissä valta on hänellä.

Jos ihminen kokee, että hänellä ei ole valtaa, hän kärsii voimattomuudesta, eräänlaisesta valta-anemiasta. Silloin on vaikea antaa parastaan maailmalle. Silloin kokemus elämästä kiteytyy sanaan stressi.

Valta on kyky muuttaa toisten ihmisten tiloja ja olosuhteita. Sitä kautta syntyy myös valta itseen. Tästä seuraa globalisoituneessa maailmassa jonkinasteista vaikutusvaltaa lähes jokaiseen ihmiskunnan jäseneen.

Gandhi esitti vallan suhteen kauniin toiveen: sinä päivänä kuin rakkauden valta ylittää rakkauden valtaan, maailma on tunteva rauhan. Vaikka Gandhin rukous saattaa kuulostaa naiivilta, historian valossa olemme edistyneet tässä. Vaan kuinka käy seuraavien vuosikymmenien aikana? Se saattaa yllättäen riippua sinunkin suhteestasi valtaan. Pienet voimat kasautuvat lopulta suuriksi voimiksi.

Tutustu ja osallistu PVTT10-valmennukseen osoitteessa https://trainershouse.fi/pvtt10

Tule mukaan loppiaisen verkkovalmennukseen: https://trainershouse.fi/vuosi2024



...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

Jari Sarasvuo podcastBy Trainers' House

  • 3
  • 3
  • 3
  • 3
  • 3

3

1 ratings


More shows like Jari Sarasvuo podcast

View all
Rahapodi by Nordnet

Rahapodi

5 Listeners

Uutisraportti podcast by Helsingin Sanomat

Uutisraportti podcast

8 Listeners

Futucast by Isak Rautio

Futucast

4 Listeners

Jäljillä by Jäljillä/ Podme

Jäljillä

12 Listeners

Puheenaihe by Leevi Leivo, Rami Kurimo

Puheenaihe

2 Listeners

Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho by Joni Jaakkola

Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho

1 Listeners

Utelias mieli by Helsingin yliopisto

Utelias mieli

1 Listeners

#neuvottelija Sami Miettinen by Sami Miettinen

#neuvottelija Sami Miettinen

0 Listeners

Heikelä ja Koskelo 23 minuuttia by 23 Media

Heikelä ja Koskelo 23 minuuttia

0 Listeners

Sijoituskästi by Teemu Liila ja Kevin van Dessel

Sijoituskästi

1 Listeners

Politiikan puskaradio by Iltalehti

Politiikan puskaradio

4 Listeners

Antin koulumatka by Antti Holma/ Podme

Antin koulumatka

6 Listeners

Viides Valta by Otto Juote, Jari Kuikanmäki

Viides Valta

0 Listeners

Startup-ministeriö by Jyri Engeström ja Timo Ahopelto

Startup-ministeriö

3 Listeners

Suomen nostatus by Tuomas Enbuske, Otto Juote

Suomen nostatus

0 Listeners