Lopullinen

50. Old Mike ja Eugene Butler


Listen Later

Old Mike.

Vuonna 1911 kiertelevä kauppias nimeltä Old Mike oli ollut vuosien ajan tuttu näky Prescottin kaduilla. Kun Mike löydettiin eräänä aamuna kuolleena kaupungin puistosta, havahduttiin siihen, että vaikka Mike olikin vuosien aikana tullut tutuksi kaupunkilaisten keskuudessa, ei kukaan tiennyt kuka Old Mike oikeasti oli. Miehen henkilöllisyyttä yritettiin selvittää, mutta tuloksetta. Miken ruumis asetettiin näytille ruumishuoneelle, jossa se viettikin seuraavien vuosikymmenien ajan. Mutta Old Miken todellista henkilöllisyyttä ei ole vielä tänäkään päivänä saatu selville.


Eugene Butler

1900-luvun alussa Eugene Butler pyöritti erittäin tuottoisaa ja menestyvää maatilaa Niagaran pikkukaupungissa. Samaan aikaan, kun miehen varallisuus kasvoi, alkoi hänen mielenterveytensä järkkymää. Eugene saattoi keskellä yötä ratsastaa kaupungilla huimaa vauhtia, samalla karjuen kurkkusuorana. Kummallisesta käytöksestä ei meinannut tulla loppua, joten hänet lähetettiin mielisairaalaan, jonne hän lopulta menehtyi. Vuonna 1915 Eugenen kuoleman jälkeen, hänen vanhaa kotiaan alettiin remontoimaan. Työt kuitenkin keskeytyivät tavalla, jota kukaan ei osannut odottaa. Talon alta paljastui kuuden ihmisen luurangot. Kävi nopeasti selville, että Eugene Butler oli ollut eläessään sarjamurhaaja.



Lähteet:

https://www.findagrave.com/memorial/50950572/mike-old_mike
https://www.newspapers.com/article/hope-star-old-mike-burial/14409402/
https://www.depotmuseum.org/articles.php?article=2
https://swark.today/articles/prescott-history-old-mike#google_vignette
https://en.wikipedia.org/wiki/Eugene_Butler_(serial_killer)
https://chroniclingamerica.loc.gov/lccn/sn87096017/1915-07-01/ed-1/seq-3/#date1=1915&sort=date&rows=20&words=Butler+Eugene&searchType=basic&sequence=0&index=0&state=&date2=1915&proxtext=Eugene+Butler&y=0&x=0&dateFilterType=yearRange&page=4
https://chroniclingamerica.loc.gov/lccn/sn83025182/1915-06-27/ed-1/seq-2/#date1=1915&sort=date&date2=1915&words=Butler+Eugene&searchType=basic&sequence=0&index=15&state=&rows=20&proxtext=Eugene+Butler&y=0&x=0&dateFilterType=yearRange&page=3
https://chroniclingamerica.loc.gov/lccn/sn85042242/1915-07-01/ed-1/seq-5/#date1=1915&sort=date&rows=20&words=Butler+Eugene&searchType=basic&sequence=0&index=2&state=&date2=1915&proxtext=Eugene+Butler&y=0&x=0&dateFilterType=yearRange&page=4
https://chroniclingamerica.loc.gov/lccn/sn89074405/1915-06-29/ed-1/seq-1/#date1=1915&sort=date&rows=20&words=Butler+Eugene&searchType=basic&sequence=0&index=18&state=&date2=1915&proxtext=Eugene+Butler&y=0&x=0&dateFilterType=yearRange&page=3
https://murderpedia.org/male.B/b/butler-eugene.htm#google_vignette
https://news.prairiepublic.org/show/dakota-datebook-archive/2022-06-12/the-tale-of-eugene-butler
https://hpr1.com/index.php/feature/news/eugene-butler-had-a-secret/
https://www.findagrave.com/memorial/150168356/eugene-butler


...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

LopullinenBy Jessi


More shows like Lopullinen

View all
Jäljillä by Jäljillä/ Podme

Jäljillä

11 Listeners

Maanantaimysteeri by Maanantaimysteeri/ Podme

Maanantaimysteeri

2 Listeners

Pahan Äärellä by Selma Catic

Pahan Äärellä

0 Listeners

Piinan Kirous by Naana / Podme

Piinan Kirous

0 Listeners

Palmujen Varjoissa by Palmujen Varjoissa/ Podme

Palmujen Varjoissa

1 Listeners

Poissa by Poissa

Poissa

0 Listeners

Minä vastaan kuolema by MINÄ VS KUOLEMA

Minä vastaan kuolema

0 Listeners

Pahuuden anatomia by Ossian Virtanen

Pahuuden anatomia

0 Listeners

Hiljaisia huutoja by Podplay | Janita

Hiljaisia huutoja

1 Listeners

Kurja juttu by Kurja juttu

Kurja juttu

0 Listeners

Rikosarvoitukset by Rikosarvoitukset

Rikosarvoitukset

0 Listeners

Katastrofin kaava by Niina

Katastrofin kaava

0 Listeners

Mystistä by Mystistä podcast

Mystistä

0 Listeners

Paha syntyi Pohjolassa by Lilli

Paha syntyi Pohjolassa

0 Listeners

Haudattu by Haudattu

Haudattu

0 Listeners