
Sign up to save your podcasts
Or


Vuoteen 1934 mennessä John Dillingerin jengi oli yksi Yhdysvaltojen kuuluisimmista. Siihen kuuluivat mm. Homer Van Meter, Red Hamilton, Tommy Carroll sekä Baby Face Nelson. Jengi teki pankkiryöstöjä lähes sarjatyönä, siirtyen kaupungista toiseen ja käyden tulitaisteluja virkavallan kanssa.
FBI, joka oli tuolloin vielä pieni ja kasvava virasto, julisti Johnin lopulta Public Enemy Number One, julkiseksi viholliseksi numero yksi. Hänen kasvonsa koristivat lehtien etusivuja ympäri maata ja palkkio hänen kiinniottamisestaan nousi tuhansiin dollareihin. John oli kuitenkin mestari pakenemaan. Hän vaihtoi olinpaikkaa jatkuvasti, käytti vääriä henkilöllisyyksiä ja jopa turvautui plastiikkakirurgisiin toimenpiteisiin muuttaakseen ulkonäkönsä yrittäen olla askelen viranomaisia edellä.
Lopulta 22. heinäkuuta 1934, kun John oli ollut elokuvissa tyttöystävänsä Polly Hamiltonin ja heidän ystävänsä Anna Sagen kanssa, FBI piiritti Biograph-teatterin Chicagossa. Hetkeä myöhemmin kuuluisin laman ajan gangsteri makasi kuolleena Chicagon kadulla. Johnin kuoleman jälkeen jotkut väittivät, ettei ammuttu mies ollutkaan John Dillinger, vaan joku muu hänen tilallaan.
Lähteet:
https://www.google.fi/books/edition/The_Dillinger_Days/aBGmEAAAQBAJ?
https://en.wikipedia.org/wiki/John_Dillinger
https://en.wikipedia.org/wiki/Dillinger_Gang
https://www.fbi.gov/history/famous-cases/john-dillinger
https://www.pbs.org/wgbh/americanexperience/features/dillinger-john-dillinger/
https://www.crimemuseum.org/crime-library/robberies/john-dillinger/
https://johndillinger.com/the-legend/the-feds-get-their-man
https://themobmuseum.org/blog/john-dillingers-wooden-gun-and-death-mask-preserve-notorious-moments-in-his-life/
https://www.google.fi/books/edition/The_Dillinger_Days/aBGmEAAAQBAJ?hl=fi&gbpv=1&dq=the+dillinger+days&printsec=frontcover
https://rhsnationalist.com/6186/uncategorized/the-infamous-john-dillinger/
https://www.findagrave.com/memorial/283/john_herbert-dillinger
https://www.legendsofamerica.com/20th-johndillinger/
https://murderpedia.org/male.D/d/dillinger-john.htm
https://www.crimelibrary.org/gangsters_outlaws/outlaws/dillinger/1.html
https://www.violentminds.com/notorious-criminals/john-dillinger/
https://allthatsinteresting.com/john-dillinger
https://biographics.org/john-dillinger-public-enemy-no-1/
https://www.pbs.org/wgbh/americanexperience/features/dillinger-evelyn-billie-frechette/
https://discover.hubpages.com/politics/The-New-Dillinger-Gang-Finds-the-Security-National-Bank-and-Trust-Company-in-Sioux-Falls-South-Dakota
https://issuu.com/adwerkssara/docs/2022_05_etcmagazine_volume21_issue6/s/15667206
https://www.hauntedrockford.com/little-bohemia-lodge/
https://littlebohemialodge.com/index.php/history
http://www.historictwincities.com/2019/12/05/lincoln-court-apartments-st-paul/
Indianapolisissa vuonna 1903 syntynyt John Dillinger joutui jo nuorena vaikeuksiin lain kanssa. Häntä pidettiin levottomana ja uhmakkaana poikana, joka ei sopeutunut isänsä ankaraan kuriin eikä pienen kaupungin hiljaiseen elämään. 21-vuotiaana, vuonna 1924, hän teki ensimmäisen ryöstönsä ja sai kymmenen vuoden vankilatuomion. Vankilassa John tutustui Harry Pierpontiin, Homer Van Meteriin sekä kokeneeseen pankkiryöstäjään Walter Dietrichiin, joka alkoi opettaa heille, kuinka suoritetaan täydellinen pankkiryöstö. Siitä tuli kuin rikollisen oppikoulu, ja John oli lahjakas oppilas.
Kun John vapautui vankilasta yhdeksän vuoden istumisen jälkeen vuonna 1933, Yhdysvallat eli suuren laman keskellä. Ennen vapautumistaan hän oli tehnyt vankilatovereidensa kanssa sopimuksen, että tekisi ryöstöjä keräten rahaa ja aseita ja auttaisi heidät pakenemaan. Pian vapauduttuaan John teki ensimmäiset ryöstönsä ja onnistui salakuljettamaan aseita vankilaan. Syyskuussa 1933 hänen suunnitelmansa toteutui, kun Harry, Homer ja muut vankitoverit pakenivat näyttävästi Indianan vankilasta.
Tästä alkoi John Dillingerin ja hänen jenginsä matka kohti mainetta, joka teki heistä viranomaisten painajaisen.
Lähteet:
https://www.google.fi/books/edition/The_Dillinger_Days/aBGmEAAAQBAJ?
https://en.wikipedia.org/wiki/John_Dillinger
https://en.wikipedia.org/wiki/Dillinger_Gang
https://www.fbi.gov/history/famous-cases/john-dillinger
https://www.pbs.org/wgbh/americanexperience/features/dillinger-john-dillinger/
https://www.crimemuseum.org/crime-library/robberies/john-dillinger/
https://johndillinger.com/the-legend/the-feds-get-their-man
https://themobmuseum.org/blog/john-dillingers-wooden-gun-and-death-mask-preserve-notorious-moments-in-his-life/
https://www.google.fi/books/edition/The_Dillinger_Days/aBGmEAAAQBAJ?hl=fi&gbpv=1&dq=the+dillinger+days&printsec=frontcover
https://rhsnationalist.com/6186/uncategorized/the-infamous-john-dillinger/
https://www.findagrave.com/memorial/283/john_herbert-dillinger
https://www.legendsofamerica.com/20th-johndillinger/
https://murderpedia.org/male.D/d/dillinger-john.htm
https://www.crimelibrary.org/gangsters_outlaws/outlaws/dillinger/1.html
https://www.violentminds.com/notorious-criminals/john-dillinger/
https://allthatsinteresting.com/john-dillinger
https://biographics.org/john-dillinger-public-enemy-no-1/
https://www.pbs.org/wgbh/americanexperience/features/dillinger-evelyn-billie-frechette/
https://discover.hubpages.com/politics/The-New-Dillinger-Gang-Finds-the-Security-National-Bank-and-Trust-Company-in-Sioux-Falls-South-Dakota
https://issuu.com/adwerkssara/docs/2022_05_etcmagazine_volume21_issue6/s/15667206
https://www.hauntedrockford.com/little-bohemia-lodge/
https://littlebohemialodge.com/index.php/history
http://www.historictwincities.com/2019/12/05/lincoln-court-apartments-st-paul/
Vuonna 1944 Etelä-Carolinan Alcolu oli Jim Crow -lakien hallinnoimaa aluetta, jossa rautatie jakoi kaupungin kahteen osaan. Radan toisella puolella asuivat valkoiset ja toisella puolella mustat.
24. maaliskuuta valkoisten puolella asuvat 11-vuotias Betty June Binnicker ja 7-vuotias Mary Emma Thames katosivat ollessaan keräämässä kukkia. Koko kaupunki, niin mustat kuin valkoisetkin, osallistuivat etsintöihin. Seuraavana päivänä tyttöjen ruumiit löydettiin vedellä täyttyneestä ojasta, ja oli selvää, että he olivat joutuneet henkirikoksen uhreiksi.
Pian epäilykset kohdistuivat mustien puolella asuvaan 14-vuotiaaseen George Stinneyhin, joka oli jutellut tyttöjen kanssa juuri ennen heidän katoamistaan. Oikeudenkäynti kesti vain kaksi ja puoli tuntia, jonka jälkeen valamiehistö harkitsi päätöstään vain kymmenen minuuttia, ja totesi Georgen syylliseksi murhiin. Tuomari langetti pojalle kuolemantuomion.
Vasta 70 vuotta myöhemmin Georgen tuomio kuitenkin kumottiin ja todettiin, ettei hän ollut saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.Mutta sitä tuskin koskaan saadaan selville, kuka oli Bettyn ja Mary Emman murhien takana.
Lähteet:
https://www.google.fi/books/edition/Secrets_of_the_Underworld/6YYWEQAAQBAJ?hl=fi&gbpv=1&dq=George+Stinney&pg=PT23&printsec=frontcoverhttps://fi.wikipedia.org/wiki/Jim_Crow_-lait
https://en.wikipedia.org/wiki/George_Stinney
https://www.findagrave.com/memorial/86155486/betty_june-binnicker
https://www.findagrave.com/memorial/43346907/mary_emma-thames
https://eji.org/news/the-george-stinney-tragedy/
https://historianet.fi/yhteiskunta/amerikan-historia/jim-crow-lait-jatkoivat-rotusortoa-yhdysvalloissa
https://publicintegrity.org/education/a-modern-understanding-of-a-long-ago-confession-and-a-boys-execution/?utm_source=chatgpt.com
https://allthatsinteresting.com/george-stinney-jr
https://www.findagrave.com/memorial/55599472/george-stinney
https://murderpedia.org/male.S/s/stinney-george.htm
https://www.independent.co.uk/news/world/americas/after-70-years-justice-in-sight-for-boy-america-sent-to-electric-chair-9078460.html
https://magazine.jjie.org/execution-of-14-year-old/
https://systemicjustice.org/2014/12/george-stinney-and-the-lessons-of-history/
https://eji.org/news/the-george-stinney-tragedy/
https://www.nytimes.com/2014/01/23/us/family-of-s-carolina-boy-put-to-death-seeks-exoneration-70-years-later.html
Vuoden 1935 syyskuun lopulla Skotlannin Moffatista löytyi 70 paloiteltua ruumiinosaa, jotka kuuluivat kahdelle naiselle. Selvittääkseen uhrien henkilöllisyyden tutkijat käyttivät uusia menetelmiä, kuten oikeushyönteistiedettä, jalkojen kipsivaloksia sekä kallojen ja valokuvien vertailua. Näiden avulla naiset pystyttiin lopulta tunnistamaan Isabella Kerriksi ja Mary Jane Rogersoniksi, jotka oli ilmoitettu kadonneiksi 1. lokakuuta. Pian kävi selväksi, että heidät oli surmannut Isabellan mies, tohtori Buck Ruxton, joka oli yrittänyt kaikin keinoin estää ruumiiden tunnistamisen.
Lähteet:
https://www.lancasterguardian.co.uk/news/national/search-for-families-of-lancasters-dr-buck-ruxton-murder-victims-after-skulls-find-4873313
https://news.stv.tv/scotland/jigsaw-murders-search-for-families-of-women-90-years-ago-after-bones-found
https://www.policemuseum.org.uk/crime-casebook/interesting-cases/the-ruxton-murders-1935/
https://www.epoch-magazine.com/post/a-house-saturated-with-blood-number-2-dalton-square-mortality-and-dr-buck-ruxton
https://moffatmuseum.co.uk/the-moffat-ravine-murders-2/
https://www.glasgowtimes.co.uk/news/20219906.crime-stories-extended-ruxton-murders-needed-help-glasgow-officers/
https://www.jellybooks.com/cloud_reader/excerpts/the-murder-gang_9780750987219-ex/bwells
https://murderworld771665864.wordpress.com/2020/11/15/classic-killers-the-savage-surgeon-dr-buck-ruxton-1935/
https://www.crimeandinvestigation.co.uk/articles/jigsaw-murders-pioneering-forensics
https://thepareidoliachronicles.wordpress.com/2020/08/31/murder-most-foul-the-dr-ruxton-murders/
https://murderpedia.org/male.R/r/ruxton-buck.htm
https://the-line-up.com/buck-ruxton-jigsaw-murders
https://manchestermill.co.uk/the-jigsaw-murders/
https://capitalpunishmentuk.org/dr-buck-ruxton/
https://www.crime-ology.com/index.php/2020/11/17/buck-ruxton/
https://en.wikipedia.org/wiki/Buck_Ruxton
https://www.naturespot.org/species/calliphora-vicina
https://en.wikipedia.org/wiki/Royal_College_of_Surgeons_of_England
Louise Peete oli yhdysvaltalainen huijari ja murhaaja, joka toimi 1900-luvun alkupuolella. Hän solmi suhteita erityisesti varakkaisiin miehiin ja käytti viehätysvoimaansa päästäkseen käsiksi näiden omaisuuteen. Useita hänen lähipiiriinsä kuuluneita ihmisiä kuoli epäilyttävissä olosuhteissa. Osa murhien ja osa itsemurhien seurauksena.
Vuonna 1921 Louise tuomittiin elinkautiseen Jacob Dentonin murhasta, mutta hänet vapautettiin ehdonalaiseen 18 vuoden jälkeen. Vain muutama vuosi vapautumisensa jälkeen, 63-vuotias Louise syyllistyi uuteen murhaan. Tuosta murhasta hän sai kuolemantuomion. Louise Peete teloitettiin San Quentinissä vuonna 1947, ja hän oli toinen Kalifornian osavaltion toimesta teloitettu nainen.
Lähteet:
https://www.google.fi/books/edition/True_Crime_and_Women_in_History_The_100/jKJQEQAAQBAJ?hl=fi&gbpv=1&dq=Louise+PEETE&pg=PA273&printsec=frontcover
https://www.findagrave.com/memorial/7050582/louise-peete?utm_source=chatgpt.com
https://murderpedia.org/female.P/p/peete-louise.htm
https://www.wikitree.com/wiki/Preslar-32
https://crimescribe.com/2021/04/11/on-this-day-in-1947-louise-peete-the-belle-of-bienville/
https://cattstruecrimecorner.com/black-widow-part-1/
https://en.wikipedia.org/wiki/Louise_Peete
https://time.com/archive/6772228/crime-louise/
https://law.justia.com/cases/california/supreme-court/2d/28/306.html
https://vocal.media/criminal/on-the-run-sugar-baby-or-strange-coincidences-the-deadly-past-of-louise-peete
https://lamag.com/crimeinla/the-life-and-lies-of-la-man-killer-louise-peete
https://derangedlacrimes.com/?p=1476
https://www.palipost.com/the-bizarre-tale-of-murderer-louise-peete-in-1944-her-crime-on-hampden-place-led-to-the-gas-chamber/
http://www.crimezzz.net/serialkillers/P/PEETE_louise.php
Torstaina 18. maaliskuuta 1937 New Londonin koulussa vietettiin poikkeuksellista koulupäivää. Osa oppilaista oli päässyt kotiin jo aikaisemmin valmistautumaan seuraavan päivän koulujen väliseen kilpailuun, mutta noin 500 oppilasta ja 40 opettajaa oli yhä paikalla, kun kello 15.17 puutyöluokassa käynnistettiin sähköhiomakone. Koneesta syntynyt kipinä sytytti huomaamatta rakennuksen alle kerääntyneen kaasun. Seurasi valtava räjähdys ja koko koulurakennus romahti hetkessä. Räjähdyksessä menehtyi 294 henkeä, joista suurinosa oli lapsia.
Lähteet:
https://www.wikitree.com/wiki/Thompson-55591
https://www.ctinsider.com/news/slideshow/remembering-the-new-london-school-tragedy-40397.php
https://www.royblakeley.name/prewaldronarkansas/newlondonexplosion.html
https://www.tsl.texas.gov/lobbyexhibits/extraextra/newlondonschoolexplosion
https://www.dailymail.co.uk/news/article-2114188/Survivor-tells-escaped-school-explosion-killed-293-switching-chairs-classmate.html
https://www.cedengineering.ca/userfiles/LE1-005%20-%20The%20New%20London%20School%20Explosion.pdf
https://cw39.com/news/texas/remembering-the-new-london-school-explosion-86-years-later/
https://texashighways.com/culture/history/the-new-london-museum-recalls-the-most-deadly-school-tragedy-in-u-s-history/
https://www.ketk.com/news/local-news/community-gathers-to-mourn-lives-lost-at-new-london-school-explosion/
http://nlsd.net/
https://www.texasstandard.org/stories/new-london-school-explosion-museum-cafe-east-texas/
https://aoghs.org/oil-almanac/new-london-texas-school-explosion/
https://www.ketk.com/community/fta/remembering-the-new-london-school-explosion-86-years-later/
https://www.upi.com/Archives/1937/03/19/New-London-country-school-explosion-425-dead-most-of-them-children/4381611679297/
https://www.chron.com/news/houston-texas/article/Memories-still-vivid-75-years-after-school-3397237.php
http://www.texasescapes.com/AllThingsHistorical/New-London-Museum-BB305.htm
Lokakuun 3. päivänä vuonna 1849 ohikulkija löysi Baltimoren kadulta sekavan ja heikkokuntoisen miehen. Mies oli Edgar Allan Poe, joka oli ollut kateissa jo kuuden päivän ajan. Hänen yllään olivat likaiset, huonosti istuvat vaatteet, jotka eivät selvästikään olleet hänen omansa. Edgar vietiin sairaalaan, mutta hän ei koskaan toipunut vaan menehtyi muutamaa päivää myöhemmin. Kukaan ei saanut häneltä selkeää selitystä siihen, mitä oli tapahtunut, eikä ruumiinavausta koskaan tehty. Edgarin kuolema jäi siis mysteeriksi.
Se, miksi hänen tarinansa elää yhä, ei johdu pelkästään oudosta kuolemasta. Edgar Allan Poe oli kirjailija ja runoilija. Kauhun mestari, joka loi pohjan modernille salapoliisigenrelle ja vaikutti syvästi sekä psykologisen kauhun että tieteiskirjallisuuden syntyyn. Hänen työnsä jäljet näkyvät kirjallisuudessa vielä tänäkin päivänä.
Lähteet:
https://www.eapoe.org/papers/misc1921/quinnc01.htm
https://en.wikipedia.org/wiki/Eliza_Poe
https://lost-in-history.com/6-theories-on-the-mysterious-death-of-edgar-allen-poe/
https://icymedia.medium.com/edgar-allan-poe-5-great-theories-behind-his-death-4f39475764bb
https://www.nationalgeographic.com/history/article/edgar-allan-poe-death-mystery
https://www.eapoe.org/index.htm
https://www.cliffsnotes.com/literature/p/poes-short-stories/about-poes-short-stories
https://encyclopediavirginia.org/entries/poe-edgar-allan-1809-1849/
https://www.findagrave.com/memorial/822/edgar_allan-poe
https://houseofcadmus.com/the-disappearance-and-death-of-edgar-allan-poe/
https://www.biography.com/authors-writers/edgar-allan-poe
https://www.nps.gov/articles/poeromances.htm?utm_source=article&utm_medium=website&utm_campaign=experience_more&utm_content=large
https://www.smithsonianmag.com/history/still-mysterious-death-edgar-allan-poe-180952936/
https://www.popularmechanics.com/culture/a45782209/edgar-allan-poe-death-mystery/
https://poemuseum.org/poe-biography/
https://www.nps.gov/people/edgarallanpoe.htm
https://en.wikipedia.org/wiki/Edgar_Allan_Poe
https://www.nps.gov/people/poe-virginiapoe.htm
https://allthatsinteresting.com/virginia-eliza-clemm-poe
Chicagossa, huhtikuun 8. päivänä vuonna 1911, pian viisi vuotta täyttävä Eliška "Elsie" Paroubek kertoi äidilleen Karolinalle lähtevänsä käymään lähellä asuvan tätinsä luona. Myöhemmin samana päivänä Karolina poikkesi tädin kodissa vain saadakseen kuulla, ettei Elsie ollut koskaan saapunut perille. Äiti ei aluksi huolestunut, vaan ajatteli tytön menneen leikkimään jonkun ystävänsä luo. Kun illalla perheen isä Frank kuuli, ettei kukaan tiennyt Elsien olinpaikkaa, hän meni välittömästi poliisilaitokselle tekemään ilmoituksen tyttärensä katoamisesta.
Etsinnät aloitettiin vasta seuraavana päivänä, ja aluksi uskottiin, että Elsie oli joutunut romanien sieppaamaksi. Isä Frank kiersi kaikki lähialueen romanileirit, ja lisäksi kaupungin viemärikanavat, kaivot sekä työmaiden kuopat käytiin perusteellisesti läpi. Kaikista yrityksistä huolimatta Elsietä ei löytynyt. Kuukausi katomisen jälkeen, etsinnöille saatiin traaginen päätös, kun Elsie löydettiin menehtyneenä. Mutta oliko hänen kuolemansa seurausta henkirikoksesta vai kauhistuttavasta tapaturmasta?
Lähteet:
https://martincitytelegraph.com/2022/05/23/two-kidnappings-lead-back-to-a-kansas-city-couple-at-the-turn-of-the-century/
https://en.wikipedia.org/wiki/Elsie_Paroubek
https://www.newspapers.com/article/chicago-tribune-elsie-paroubek-chicago/62187396/
https://www.newspapers.com/article/chicago-tribune-start-big-search-for-gir/104500343/
https://www.findagrave.com/memorial/19844142/eli%C5%A1ka-paroubek
https://crimeimmemorial.com/2022/08/10/elsie-paroubek/
https://www.americanhauntingsink.com/gypsies
https://the-line-up.com/elsie-paroubek https://www.grunge.com/782278/the-bizarre-case-of-elsie-paroubeks-kidnapping/
Vuonna 1933 Clyden veli Buck Barrow vapautui vankilasta ja liittyi vaimonsa Blanchen kanssa Barrown jengiin. Ryhmä jatkoi ryöstöjä, mutta heidän toimintansa muuttui yhä vaarallisemmaksi ja väkivaltaisemmaksi. Platte Cityssä käydyssä tulitaistelussa Buck sai vakavan päävamman, ja Blanche loukkaantui. Vaikka he onnistuivatkin pakenemaan, poliisit saivat lopulta Buckin ja Blanchen kiinni. Buck kuoli myöhemmin vammoihinsa.
Bonnie ja Clyde jatkoivat pakoaan, mutta jatkuvat väijytykset sekä viranomaisten kanssa käydyt tulitaistelut tekivät heidän elämästään yhä vaikeampaa.
Toukokuussa 1934 Texas Ranger Frank Hamer tiimeineen onnistui järjestämään väijytyksen Louisianassa, jossa Bonnie ja Clyde kuolivat poliisien luoteihin. Kahden vuoden ryöstöaallon aikana Bonnie ja Clyde, yhdessä jenginsä kanssa, murhasivat 12 ihmistä, joista 9 oli poliiseja.
Lähteet:
https://babel.hathitrust.org/cgi/pt?id=uc1.32106015520536&seq=236
https://bestdfwtours.com/journal/bonnie-and-clyde-a-story-of-love-and-destruction-and-their-legacy-in-dallas
https://www.biography.com/crime/bonnie-and-clyde-9-facts-lifetime-movie-video
https://www.fbi.gov/history/famous-cases/bonnie-and-clyde
https://en.wikipedia.org/wiki/Bonnie_and_Clyde
https://www.history.com/news/10-things-you-may-not-know-about-bonnie-and-clyde
https://bonnieandclyde2013.weebly.com/members.html
https://www.findagrave.com/memorial/58/clyde-barrow
https://medium.com/@natasha.leigh/bonnie-and-clyde-616f13fcecef
https://www.babyfacenelsonjournal.com/barrow-9.html
https://www.legendsofamerica.com/20th-bonnieclyde/
https://timeline1930s.wordpress.com/
https://texoso66.com/2019/12/19/the-barrow-gang-grapevine-murders/
https://texashideout.tripod.com/Gibsland.html
https://www.historynet.com/bonnie-clydes-revenge-on-eastham/
Clyde Barrow oli rikollista elämää viettävä 20-vuotias nuori mies, kun hän tapasi 19-vuotiaan Bonnie Parkerin vuonna 1930 Dallasissa. Heidän yhteinen aikansa jäi aluksi lyhyeksi, sillä muutaman viikon seurustelun jälkeen Clyde joutui kahden vuoden vankeuteen. Vapautumisensa jälkeen Bonnie ja Clyde alkoivat tehdä ryöstöjä eri osavaltioissa yhdessä muiden rikollisten kanssa, jatkuvasti viranomaisia pakoillen. Ryöstöjen ja viranomaisten kanssa käytyjen yhteenottojen aikana kuolonuhreilta ei juurikaan vältytty.
Lähteet:https://babel.hathitrust.org/cgi/pt?id=uc1.32106015520536&seq=236 https://bestdfwtours.com/journal/bonnie-and-clyde-a-story-of-love-and-destruction-and-their-legacy-in-dallas https://www.biography.com/crime/bonnie-and-clyde-9-facts-lifetime-movie-video https://www.fbi.gov/history/famous-cases/bonnie-and-clyde
https://en.wikipedia.org/wiki/Bonnie_and_Clyde https://www.history.com/news/10-things-you-may-not-know-about-bonnie-and-clyde https://bonnieandclyde2013.weebly.com/members.html https://www.findagrave.com/memorial/58/clyde-barrow https://medium.com/@natasha.leigh/bonnie-and-clyde-616f13fcecef https://www.babyfacenelsonjournal.com/barrow-9.html https://www.legendsofamerica.com/20th-bonnieclyde/ https://timeline1930s.wordpress.com/ https://texoso66.com/2019/12/19/the-barrow-gang-grapevine-murders/ https://texashideout.tripod.com/Gibsland.html https://www.historynet.com/bonnie-clydes-revenge-on-eastham/
From the publisher's feed

10 Listeners

1 Listeners

0 Listeners

1 Listeners

1 Listeners

2 Listeners

1 Listeners

0 Listeners

1 Listeners

0 Listeners

0 Listeners

0 Listeners

0 Listeners

0 Listeners