
Sign up to save your podcasts
Or


Oikein mukavaa pääsiäisen jälkeistä perjantaita! Pääsiäiseenkin liitetty kärsimysnäytelmä sai jatkoa hoitoalalla, kun tiistaina kuultiin ikävä uutinen - Kollegoita kohti ollaan jälleen kerran hyökätty teräaseiden kanssa.
Paljon puhutaan, tai ainakin puhuttiin potilasturvallisuudesta viime keväänä ja syksynä. Hoitajan turvallisuus jää monesti jopa kiitospuheissa vähemmälle huomiolle. Siinä missä virkavalta menee kaksin paikalle, hoitajaihminen menee useimmiten yksin. Hoitajiin kohdistuvaa väkivaltaa tuomitaan myös selkeästi heikommin mitä vaikkapa virkavaltaa. Onko tämä oikein?
Tässä jaksossa valotetaan hoitajan kokemaa väkivaltaa myös ihan tutkitun tiedon valossa - Kuuntelemalla tämän jakson saat tietää, kuinka yleistä on hoitajien kohtaama fyysinen ja henkinen väkivalta. Joita kohdataan jopa päivittäin.
Kaikki tuki työyhteisölle, jota tämä ikävä uutinen koskettaa. olette ajatuksissa <3
Meistä on moneksi - Ja kun sanotaan moneksi, tätä todella tarkoitetaan! Sisar hento valkoisen aika on ohitse, ja hoitotyötä tehdäänkin vahvasti omalla persoonalla! Tässä jaksossa Marko ja Tico ovat listanneet työpaikan ns. vakionaamat yksiin kirjoihin ja kansiin. Millainen työkaveri on pätemisen tarpeen omaava henkilö? Löytyykös työpaikaltasi se yli-innokas tyyppi? Mites hygieniavastaava - Kuinkas he nyt puhuu ja toimii?
Stereotypioista toiseen - Hoitajaihmiset tuntuvat valikoivan erilaisia työpisteitä myös persoonansa mukaan. Mistä tuntee mm. vuodeosastolla työskentelevän hoitajan? Entäs mitäs erikoista ensiavussa/päivystyksessä työskentelevän hoitajan olemuksessa on? Otapa selvää! :D
Tunnistitko itsesi tai työkavereitasi? Kuuntelemalla tämän jakson tälle on erittäin suuri todennäköisyys!
Harjoitus tekee mestarin, vai miten se nyt meni?
Tässä jaksossa paneudutaan erityisesti sairaanhoitajaopiskelijoiden (ja muun terveysalan) rakastamaan sovellukseen, Jobiiliin <3 Tuo ihana sovellus on aiheuttanut useille opiskelijoille vähintäänkin mielipahaa, ellei jopa totaaliromahdusta!
Ja tottahan toki räntti kuuluu asiaan - Miltä tuntuu tehdä ns. orjatyötä, mahdollisesti hyvinkin kaukaa kotoa? Olisiko jo pikkuhiljaa aikaa myös hoitoalan opiskelijoiden osalta työnantajien alkaa laittamaan sitä kuuluisaa kättä taskuun ja maksamaan muutama kultakolikko tehdystä työstä? Mitä muita keinoja tämä kaksikko tarjoaa tähän ongelmaan - ota jakso haltuun ja selvitä!
Jakson loppupuolella Eräs ministeritason henkilö saa kiitosta Ticolta. Mitä ihmettä?
No mutta nyt se on taas aika - aika puhua kesätyöhausta! Marko ja Tico ovat tehneet jos jonkinmoista, mutta kaikkea et välttämättä sinäkään tiennyt ;) Minkälaisia oppeja herrashenkilöt ovat ottaneet mukaan omista nuoruuden töistään? Entä voiko todella olla niin, että esimerkiksi hoitajapulassa on jotain positiivisiakin lieveilmiöitä?
Jakson loppupuolella paneudutaan taas vaihteeksi pahoinvointialueen eriskummalliseen tapaan hoitaa ja ratkaista alueensa hoitajapula. Kaikkeen se työnantaja taas kykenee kun on oikein luovalla päällä taas vaihteeks - Kyllä työnantaja tietää!
Iloa ja valoa maaliskuun ensimmäiseen perjantaihin!
Voihan vitamiini! Vitaaminejä, lisäravinteita ja niin edelleen. Näitä on markkinoilla pilvin pimein! Löytyy virkistävää tuotetta, rentouttavaa tuotetta, unta helpottavaa tuotetta ja niin edelleen ja niin edelleen... Listaa voisi jatkaa vaikka loputtomiin!
Tässä jaksossa Marko ja Tico käyvät läpi omia asenteitaan mm. erilaisiin verkostomarkkinointifirmoihin, pikakuureihin ja -dieetteihin ja niin edelleen. Millaisia ajatuksia mm. ravintolisät tai muut vitamiinit aiheuttaa, ja millaisia aineita pojilla on käytössä?
Jakson loppupuolella selviää, että eräs vaikutusvaltainen henkilö käväisi seuraamassa FaliSvartia - eikä tämäkään jäänyt kaksikolta huomaamatta! Mitäs sitten tapahtui, ja millaisia terveisiä Marko ja Tico lähettää kyseiselle henkilölle? Se selviää kuuntelemalla jakso!
On olemassa vaikuttamista, ja sitten on olemassa vaikuttamista. Onko sinulle annettu töissä mahdollisuus esimerkiksi vaikuttaa, vailla tosiasiallista vaikuttamista? Nyt paneudutaan tähän näennäisvaikuttamisen ilmiöön ja annetaan muutamia ihan käytännön vinkkejä siihen, miten työntekijöitä tulisi kuunnella ja osallistaa
Millaista vaikuttamista on olemassa, ja mitkä asiat koetaan tärkeiksi mm. työpaikalla tapahtuvaan vaikuttamiseen? Entä miksi Tico kyselee työhaastatteluissa joitain kysymyksiä työnantajan edustajalta?
Tässä jaksossa ei parjattu työnantajaa, vaan nyt kerrankin Työnantaja Todellakin Tietää! Tikunnokkaan nostetaan puulaaki, jossa hoitajat ovat olleet keskiössä toiminnan uudelleen suunnittelussa - ja priimaa tuntuu pukkaavan - hyvä kollegat!
From the publisher's feed
Tässä tulee hoitajien oma podcast! FaliSvart podcastissa pureudutaan hoitoalaan sekä yhteiskunnallisiin aiheisiin rennolla otteella, tavalla mitä ei olla aiemmin kuultu. Tässä podcastissa kuuluu…