FaliSvart

FaliSvart

Download on the App Store

FaliSvart episodes

  • Roolimalleja ja sukupuolirooleja

    Tässä jaksossa pohditaan roolimalleja ja sukupuolirooleja. Roolimalleja on monenlaisia, ja usein roolimallit vaihtelevat eri elämäntilanteissa. Millainen on ollut esimerkiksi sinun roolimallisi? Myös sukupuoliroolien kanssa eletään usein suhteellisen vanhakantaisesti. Onko mies ns. talon pää, ja onko miehen tehtävänä tuoda leipä pöytään ja naisen taas pysyteltävä nyrkin ja hellan välissä?

    Tässä jaksossa kuullaan kaksikon mielipiteitä ja ajatuksia roolimalleista ja sukupuolirooleista - eikä eriäviltä näkökannoilta voida välttyä! Jakson aikana rönsyillään niin että tuntuu - Pistä kuulokkeet päähän ja nauti matkasta!

    50 min
  • Hoitaja vaikka väkisin

    Tässä jaksossa käydään läpi hoitoalallekin rantautunutta termiä halpuuttamisesta! Hyvinvointialueet ovat aloittaneet, ja jo näin alkuvaiheessa on erinäisistä suunnista tullut viestiä hoitotyön aliarvostamisesta. Ikäihmisten hoito on pelkkää kahvinjuontia ja seurustelua, lääkkeet pystytään jakamaan kuka tahansa ja hoiva-avustajaa pitäisi käyttää tulevaisuudessa jo avustavien tehtävien lisäksi myös hoidollisiin tehtäviin?

    Mitä mieltä tämä kaksikko on? Millaisia ajatuksia kyseiset uutisoinnit aiheuttaa suhteessa koulutukseen? Onko mm. toisen asteen sotealan ammattilaisten koulutuksen virallinen alasajo alkanut? Miksi ylipäänsä enää opiskella, kun kuka tahansa pystyy hoitamaan hoitajan työt? Jakson loppupuolella Kyllä Työnantaja Tietää -osiossa poikkeuksellisesti nimetään henkilö – Kukas saa tämän häpeäpilkun leiman? Se selviää kuuntelemalla jakso!

    40 min
  • Kohti unelmia

    Kausi kaksi täältä tullaan!

    Kauden ensimmäisessä jaksossa päästään keskustelemaan ystävyydestä. Tico esiintyi alkuvuodesta nelosen luotsaamassa Nyt jos koskaan -ohjelmassa ja tässä jaksossa pureudutaan ohjelmaan ja mitä ohjelmaan lähteminen merkitsi Ticolle. Ohjelmassa Tico toi vahvasti esille ystävät ja heidän merkityksen. Lisäksi kuulette millainen unelma Ticolla oli Sami Kuroseen?

    Ja ettei totuus pääsisi unohtumaan - tottahan toki jaksossa käydään läpi viimevuoden hoitoalan kriisejä ja lähestytään tuleviin eduskuntavaaleihin. Hyvinvointialue luo hyvinvointia hoitajille mm. palkan epävarmuustekijöillä - eipähän tule törsättyä huvituksiin tai muihin turhuuksiin ;)

    49 min
  • (P)ukille kyytiä

    Joulu on taas lusittu, ja uusi vuosikin kolkuttaa ovella aivan tuota pikaa!

    Tässä jaksossa Marko ja Tico käyvät läpi jouluun liittyviä perinteitä. Osansa saa myös tuttuun tapaan maan hallitus, jonka toimintaa päästään vaihteeksi kritisoimaan. Mitä mieltä kaksikko on mm. poliitikkojen vastuunkannosta ja surullisen kuuluisasta potilasturvallisuudesta?

    Uuteen vuoteen ladataan usein suuria odotuksia, kannattaako se aina ? Voisiko riittävän hyvä riittää?

    Jakson loppupuolella valotetaan uuden kauden aihealueita - katse on jo suunnattu vahvasti tulevaan! Nyt on aika varmistaa turvavöiden toimivuus - keväällä mennään kovaa!

    Ihanaa loppuvuotta ja kaikkea hyvää tulevaan vuoteen toivottaa M&T

    35 min
  • Kiitos ei ole kirosana!

    Final countdown! FaliSvart- podcastin ensimmäisen kauden viimeinen jakso tulee Tässä!

    Kauden viimeisessä jaksossa Marko Ja Tico käyvät läpi omia tuntemuksiaan kuluneesta vuodesta. Hoitajien arvostuksen laskeminen, poikkeusoloissa eläminen ja niin edelleen. On ollut hyvin raskas vuosi!

    Vaikka vuosi on pitänyt sisällään melkoisesti haasteita - on siinä ollut myös paljon hyvää. Nyt annetaan kiitosten kuulua ääneen!

    Suurkiitos kaikille kuuntelijoille tästä matkasta - Tammikuussa jatketaan ;)

    PS: Jotain tulossa tämän vuoden puolella, mutta mitä?

    49 min
  • Kuolema

    Hyvää joulukuuta! Joulukuun, ilon ja valon ajanjakson kunniaksi tässä jaksossa puhutaan kuolemasta! Jaksossa keskustellaan kuolemasta hoitajan tyyliin: Asiaa höystettynä mustalla huumorilla - Kaikkea tästä jaksosta ei kannata ottaa tosissaan!

    Tätä ehkä tabuna pidettyä aihetta käsitellään tämän kaksikon toimesta tutulla skeemalla: Asiaa, rönsyä, sitten ehkä vähän asiaa ja taas rönsyä väliin. Miltä kuolema näyttää Markon mielestä? Lillumista ja erikoisia sväärejä? Miten kuoleman kohtaamiseen tottuu - vai tottuuko?

    47 min
  • Aina töissä

    Jaksossa kymmenen Tico ja Marko keskustelevat hoitajan ikuisesta ongelmasta "aina töissä" Ootko kuullut muilta kavereiltasi / perheeltäsi ihmetystä siitä miksi olet aina vain töissä? Tarviiko meidän olla aina töissä, pystymmekö järjestämään enemmän vapaa-aikaa?

    Lisäksi viikon uutisena käydään Qatarin MM jalkapallo kisoissa. Kisat ovat erityisesti puhuttanut ihmisoikeus kysymysten takia ja jaksossa perehdytäänkin Qatarissa työskentelevään sairaanhoitajaan, joka joutuu ilmiantaa naimattomia raskaana olevia naisia, mikä heidän tulevaisuus on?

    Kyllä työnantaja tietää -osio koetaan tällä erää hieman totustusta poikkeavalla formaatilla. Tällä kertaa osion nimi onkin ”Kyllä Työntekijä Tietää” ;)

    51 min
  • Ammatillisuus

    Tässä jaksossa keskustellaan työntekijän ammatillisuudesta: tarviiko työntekijän näyttää tunteita ollakseen ammatillinen? Mitä kaikkea ammatillisuus oikein pitää Markon ja Ticon mielestä sisällään?

    Ajankohtaisena asiana nostetaan esiin kovimmillaan oleva flunssakausi. Kaksikko pääsee listaamaan jaksossa parhaimpia poppaskonstejaan flunssan nujertamiseksi.

    Työnantajalla on taas jotain hyvin fiksua sanottavaa - kuuntele jakso ja selvitä mitä!

    43 min
  • Kohtaaminen

    Jakson aikana päästään hoitotyön ytimeen. Sairaanhoitaja voi osata tehdä jos jonkinlaisia temppuja, mutta ilman kohtaamisen taitoa siitä ei välttämättä ole mitään hyötyä.

    Mistä hyvä kohtaaminen koostuu, miten otetaan toinen huomioon? Entä miten koulutuksen sisällöt eroavat tämän aiheen tiimoilta eri oppilaitosten kesken? Jaksossa kerrotaan myös tutkimuksesta, missä selvitettiin mm. sairaanhoitajien kävelyreittejä työvuorossa - erilaiseja visiittejä potilashuoneisiin tuli muuten melkoinen määrä!

    43 min
  • Hoitajan pöytä

    Tässä jaksossa käydään hoitajan pöytään! Marko ja Tico kertovat mm. mitä mieltä ovat siitä, saako työasioista vaivata kahvitauolla. Myös hoitajat voivat tietyissä paikoissa valita, missä esimerkiksi lounastaa!

    Eritteet, potilastapaukset, raffimmat keskustelut voivat toisinaan olla vähän liikaa hoitoalan ulkopuolelta tuleville - mutta sehän ei hoitajaihmisen menoa himmaa tipan vertaa.

    Tico kertoo joutuneensa putkaan. Miksi ja milloin? Se selviää mm. kuuntelemalla tämä jakso! Ota kuppi kuumaa, istu alas ja rentoudu meidän kahvipöytäkeskustelujen merkeissä.

    43 min

About FaliSvart

From the publisher's feed

Tässä tulee hoitajien oma podcast! FaliSvart podcastissa pureudutaan hoitoalaan sekä yhteiskunnallisiin aiheisiin rennolla otteella, tavalla mitä ei olla aiemmin kuultu. Tässä podcastissa kuuluu…