
Sign up to save your podcasts
Or


Viime vuoden keväällä, tiedeyhteisön keskuudessa alkoi melkoinen kuhina. Uutinen liittyi Egyptin Gizan pyramideihin ja moderniin tutka- ja skannausteknologiaan, sekä sen uudenlaiseen ja vallankumoukselliseen soveltamiseen, jonka avulla oli nyt väitetysti löydetty jotain erikoista: valtava, monesta osasta muodostuva maanalainen kompleksi, joka ulottuu yli kilometrin syvyyteen pyramidien alapuolella, ja joka kokonaisuudessaan olisi kymmenkertaisesti suurempi kuin varsinaiset pyramidit.
Tässä jaksossa palaamme takaisin unihalvauksien pelottavaan maailmaan. Unitutkijat ovat saaneet selville, että kautta aikain ja kulttuurista riippumatta, ihmiset ovat nähneet hyvin samankaltaisia asioita unihalvauksien aikana. On raportoitu myös eräästä tietystä pahaenteisestä hahmosta, Hattumiehestä, joka on vieraillut monien luona, silloin kun ihminen on jämähtänyt valveen ja unen väliseen häiriötilaan.
Vuosituhannen vaihteessa, netin keskustelupalstoille alkoi ilmestymään outoja viestejä eräältä anonyymiltä käyttäjältä. Hän väitti olevansa tulevaisuudesta, ja palannut menneisyyteen erään tärkeän tehtävän merkeissä. Tästä syntyisi yksi netin legendaarisimmista mysteereistä.
Nyt otetaan taas pitkästä aikaan käsittelyyn muutama netistä löytynyt äänitallenne. Tuntuu ettei näitä enää hirvittävästi löydy, ainakaan sellaisia joissa olisi edes jonkinlainen tarina taustalla, ja jotka olisivat samalla myös tarpeeksi kummallisia tai puistattavia tälle kanavalle. Kaksi ensimmäistä menee vahvasti paranormaalin puolelle, mutta viimeinen puistattaa sitten ihan toisella tavalla, koska siihen liittyy kylmäävä tositarina ja selvittämätön mysteeri.
Onko herännyt epäilyksiä, että taskun pohjalla lojuva tai pöydälle nurinpäin asetettu kännykkä tarkkailee herkeämättä kavereiden ja perheen välisiä keskusteluja, koska se osaa myöhemmin aavemaisella tarkkuudella näyttää mainoksia tai muuta somesisältöä juuri näistä nimenomaisesta aiheista?
Historialliset löydökset ovat aina kiehtovia, mutta sitten niiden joukossa on myös sellaisia, jotka herättävät suuria kysymysmerkkejä historian kulusta, ja osa tuntuu suorastaan sotivan nykytietämystä vastaan. Ainakin ensisilmäyksellä. Tutustutaan seuraavaksi kolmeen tämän tyyppiseen tapaukseen. Mukana on löytöjä, jotka vaikuttavat aivan liian moderneilta sen aikaiseen maailmaan, sekä patsaita, jotka näyttävät vievän nykyiset uskomukset niistä pahamaineisesta liskotyypeistä jopa 7000 vuoden taakse.
Tätä tuskin moni jaksaa kokonaan kuunnella, mutta tulipahan tehtyä. Yritin leikata materiaalia mahdollisimman vähän, joten ainakin saatiin se paljon pyydetty “tunnin video”? Kiitos kysyjille, kiitos jäsenille ja kiitos kaikille tästä hämmentävästä matkasta. 💙
Metsän eläimet osaavat pitää hyvin kummallista ääntä ja siitä onkin varmasti syntynyt monen monta kauhutarinaa aikojen saatossa. Mutta nämä seuraavat, netistä löytyneet kokemukset ovat kuitenkin jo sitä luokkaa, ettei tavan metsäneläin oikein sovellu enää selitykseksi. Tein katsauksen skinwalker-olentoihin vuonna 2019, ja sama legenda pätee tietysti edelleen. Alkuperäiskansojen uskomuksista löytyy myös muita kauhistuttavia olentoja, joista Wendigo nousee ehkä päällimmäisenä mieleen.
Amy valmistui yliopistosta kemian ja biologian kaksoistutkinnolla ja keräsi vuosien varrella monipuolista osaamista muun muassa sähkötekniikasta, fysiikasta ja nanoteknologiasta. Amya kiinnosti se mistä tiede ei yleensä tykännyt julkisesti puhua. Hän väitti olevansa tietoinen hallituksen mustista budjeteista. HoloChronin ja Exotic Science -instituutin pyrkimyksenä oli kehittää tuota väitettyä “mustan budjetin teknologiaa”, mutta nyt kirkkaassa päivänvalossa ja koko maailman eduksi. Mitä Amylle todella tapahtui?
From the publisher's feed

8 Listeners

10 Listeners

5 Listeners

1 Listeners

2 Listeners

1 Listeners

1 Listeners

2 Listeners

2 Listeners

1 Listeners

0 Listeners

0 Listeners

0 Listeners

0 Listeners

0 Listeners