Minna Pyykön maailma

Minna Pyykön maailma

By Yle AreenaLeisure
Download on the App Store

Minna Pyykön maailma episodes

  • Minna Pyykön maailma: Muurahaiskeon kevät
    Muurahaistutkija Heikki Helanterä on parhaillaan käynnistämässä tämän vuoden muurahaistutkimuksiaan Tvärminnessä, niinkuin on tehnyt jo 20 vuoden ajan. Minna Pyykkö tutkijan kanssa retkellä Helsingin keskuspuistossa ennen tätä maastokauden alkua. Kysymyksiä oli paljon: miten muurahaiset tietävät milloin on kevät? Miten ne suunnistavat? Mitä ne muistavat talven jälkeen edelliskesästä? Kuka keossa päättää asioista?
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Allin laulu
    Alleilla ja allin äänellä on suuri merkitys suomalaisessa kansanperinteessä ja entisajan sielunmaisemassa. Allien saapuminen on merkinnyt ravinnon lisäksi varmastikin kevättä, iloa ja valoa mutta siinä on myös haikeutta mukana. Näin Pääsiäisenä on hyvä hetki lähteä retkelle seuraamaan kevään etenemistä ja nykyään Suomenlahdella saattaa myös nähdä alleja kevätasuissaan. Minna Pyykkö kävi juttelemassa allien laulusta professori Antero Järvisen kanssa. Kuva: Juha Laaksonen / Yle
    27 min
  • Ulla Matturi ja Liminganlahden linnut
    Liminganlahden kevät alkaa näihin aikoihin, kun tuhannet hanhet saapuvat alueelle muuttomatkallaan. Ne tunnistavat varmaankin tutut maisemat, mutta ehkä eivät Liminganlahden luontokeskuksen hoitajaa Ulla Matturia, joka kuitenkin on paikalla vuodesta toiseen vastaanottamassa niitä. Minna Pyykkö käy luontokeskuksessa juttelemassa Liminganlahden linnuista ja alueen kahdeksasta vuodenajasta. Kuva: Minna Pyykkö / Yle
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Ympäristömytologian maailmassa
    Mitä suomalainen mytologia kertoo metsistämme, joistamme, vesistämme, kallioistamme tähtitaivaistamme? Miten samanlaisin silmin menneet sukupolvet ovat katselleet ja ihmetelleet tätä maailmaa? Miten hienolta kevään saapuminen nähin aikoihin on tuntunut?
    Minna Pyykkö jututti aiheesta Seppo Knuuttilaa. Hän on Itä- Suomen yliopiston perinnetutkimuksen emeritusprofessori ja sai vastikään suuren Kalevalaseuran palkinnon työstään Kalevalan, kansanperinteen ja kulttuurin tutkimuksen alalla. Kuva: Visa Knuuttila
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Miltä kevät tuoksuu?
    Minkälainen on nisäkkäiden kevät? Miten paljon ne huomaavat kevään tulon juuri hajuista? Minna Pyykkö kävi nisäkäsasiantuntija Heidi Kinnusen kanssa ketturetkellä Helsingin Lauttasaaressa haistelemassa kevättä.
    Kuva: Juha Laaksonen / Yle
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Tarinoita käärmetutkimuksen maailmasta
    Tähän aikaan vuodesta käärmeet lähtevät taas liikkeelle. Miten käärmeitä tutkitaan? Miten kyy-yksilöt voi erottaa toisistaan? Mitä niiden elämästä ei vielä tiedetä? Minkälaiset hetket ovat jääneet käärmetutkijan mieleen? Minna Pyykkö jututti käärmetutkija Pälvi Saloa Turussa. Kuva: Juha Laaksonen / Yle
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Suomalaisen puutarhan sata vuotta
    Raa'at ja ilkeät eivät rakasta kukkia- kirjoitti jo Topelius aikanaan. Minkälainen on suomalaisten puutarhojen historia viimeisen sadan vuoden aikana? Biologi ja puutarhanaisten yhdistyksen puheenjohtaja Leena Luoto on perehtynyt tähän historiaan parin viikon kuluttua pidettävää PuutarhaSuomi 100- tapahtumaa varten. Minna Pyykkö kävi juttelemassa hänen kanssa puutarhahistorian käänteistä. Kuva: Juha Laaksonen / Yle
    28 min
  • Minna Pyykön maailma: Lumijälkien seuraamisen taito
    Ne voivat olla aavistuksia hangen pinnassa, tai syviä painaumia. Niistä voi lukea kiirettä, rauhallisia hetkiä, pelkoa, uteliaisuutta, ehkä joskus iloakin. Toisinaan ne voivat myös hämätä.
    Nyt juuri on hyvä aika lähteä seuraamaan lumijälkiä metsään kaikkialla siellä missä lunta vielä on. Eläimet ovat kevättalvella liikkeellä, monella on jo aikalailla kevättä rinnassa. ja kun lumijäljistä alkaa kiinnostua, niitä näkee yhtäkkiä kaikkialla. Minna Pyykkö kävi Inkoossa Fagervikin metsässä lumijälkiretkellä Marcus Wikmanin kanssa. Ohjelma oli uusinta maaliskuulta 2016. Kuva: Juha Laaksonen
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Mikä on terveysmetsä?
    Voiko metsä auttaa terveydenhoidossa? Voiko lääkäri suositella sairaudenhoitoon metsäretkeä?
    Miten luonto ja terveys liittyvät yhteen? Minna Pyykön maailma- ohjelmassa aiheesta juttelivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen, Sipoon terveysmetsäkokeilussa mukana olleet lääkärit Anders Mickos ja Anna Peitola, osallistuja Veikko Lindell ja metsäretkiä vetänyt maantieteilijä Marko Leppänen. Kuva: Minna Pyykkö / Yle
    27 min

About Minna Pyykön maailma

From the publisher's feed

Suomen luonto on upea – ja paljon ihmeellisempi kuin toistaiseksi ymmärrämme. Tapaan ohjelmassani tutkijoita, luontoharrastajia ja taiteilijoita, joiden kanssa sukellamme luonnon ihmeelliseen maailmaan. Pohdimme luonnon monimuotoisuutta, kauneutta ja elämän mysteereitä. Vaikka suomalainen luontotutkimus on huippuluokkaa, joka vuosi löydetään uutta jännittävää tietoa. Tervetuloa mukaan!