Minna Pyykön maailma

Minna Pyykön maailma

By Yle AreenaLeisure
Download on the App Store

Minna Pyykön maailma episodes

  • Minna Pyykön maailma: Tuomas Holopainen ja evoluution kauneus
    Nightwish yhtyeen kosketinsoittaja, säveltäjä ja sanoittaja Tuomas Holopainen on ollut kiinnostunut luonnosta jo pienestä pojasta lähtien. Hän kertoo suhtautuvansa edelleen luontoon pohjattomalla mielenkiinnolla ja kunnioituksella. Nightwish on uusimmalla ambumillaan käsitellyt evoluutioteoriaa ja biologi Richard Dawkins on ollut Tuomas Holopaisen innoittajana levyn tekovaiheessa. Miten Holopainen löysi Dawkinsin ja miten evoluution ihmeellisyys avautui hänelle? Tuomas Holopainen on myös mukana Ylen "Miljoona linnunpönttöä"- kampanjassa. Ohjelmassa puhuttiin siitä, miksi hän innostui mukaan kampanjaan. (ohjelma on uusinta viime maaliskuulta)
    Kuva: Minna Pyykkö / Yle
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Talvista ötökkämuotokuvausta
    Sami Karjalainen on moneen kertaan palkittu kirkkonummelainen luontokuvaaja. Hän on erikoistunut kuvaamaan hyönteisiä ja muita pikkuötököitä. Ja tänä talvena hän on hurahtanut niiden talvikuvaukseen. Erityisesti leppäkerttujen muotokuviin! Minna Pyykkö kävi kyselemässä vinkkejä ötökkäkuvaukseen. Kuva: Sami Karjalainen
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Linnut ovat dinosauruksia!
    Linnut eivät ole dinosaurusten jälkeläisiä, väittää Mikko Haaramo. Ne ovat dinosauruksia! Miten niin, sitä puhutaan nyt alkavassa ohjelmassa. Lisäksi kuullaan tarinoita dinosaurustutkimuksen historiasta, josta ei värikkäitäkään käänteitä puutu. Minna Pyykkö kävi paleontologi Mikko Haaramon kanssa dinosaurusretkellä Helsingin luonnontieteellisessä keskusmuseossa.
    Kuva: Minna Pyykkö / Yle
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Miten Jurmon lintuasema perustettiin?
    Suomen rannikon lintuasemilla seurataan tiiviisti lintujen syys- ja kevätmuuttoa ja rengastetaan lintuja. Vapaaehtoisten lintuharrastajien avulla tieto lintujen muuttoreiteistä ja muutoksista linnustossa lisääntyy vähitellen. Mutta miten asemat ovat syntyneet? Minna Pyykkö kävi jututtamassa Osmo Kivivuorta ja Esko Joutsamoa Jurmon lintuaseman alkuvaiheista.
    Kuva: Minna Pyykkö / Yle
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Valokuvaaja Ritva Kovalaisen kultaiset metsät
    Valokuvataiteilija Ritva Kovalainen on kuvannut vuosikymmenten ajan suomalaisia puita ja metsiä. Miten vaikea puita on kuvata? Minkälaiset puut kiinnostavat kuvaajaa? Mikä on hänen suosikkipuulajinsa? Ja miten puiden kuvaus onnistuu, jos yrittää välttää vihreää väriä?
    Minna Pyykkö kävi puuretkellä Ritva Kovalaisen kanssa. Samalla he puhuivat metsien merkityksestä suomalaisille. Ohjelma oli uusinta viime tammikuulta. Kuva: Minna Pyykkö / Yle
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Pertti Koskimies ja elämän ikimuistoisimmat sydämenlyönnit
    Pertti Koskimiehen käsien kautta on vuosikymmenien mittaan kulkenut lähes 1500 kalasääsken poikasta, ja maakotkia, merikotkia, muuttohaukkoja. Hän on rakentanut niille lukuisia tekopesiä, ja päässyt seuraamaan samojen yksilöiden elämää vuodesta ja sukupolvesta toiseen. Hän on kirjoittanut lukuisia kirjoja, lehtiartikkeleita, kolumneja, pakinoinut radiossa linnuista ja luonnonsuojelusta.
    Mutta mitkä muistot ovat hänelle kaikkein tärkeimpiä? Millaisia ovat olleet ne hetket joita hän kuvaa elämänsä ikimuistoisimpina sydämenlyönteinä? Ohjelma oli uusinta syksyltä 2014. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
    26 min
  • Suomies Rauno Ruuhijärvi
    Professori Rauno Ruuhijärvi on soidensuojelun ja tutkimuksen uranuurtaja Suomessa. Miten soita aikanaan etsittiin? Miten hyvä kunto suotutkijalla piti olla? Kuinka tutkijasta tuli soidensuojelija? Minna Pyykkö kävi jututtamassa Ruuhijärveä suotutkimuksen ja soidensuojelun maailmasta. Onko se ollut seikkailua?
    Kuva: Minna Pyykkö / Yle
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Metsien tuntemattomat
    Usein sanotaan että Suomi on metsien maa, suomalaiset ovat metsäkansaa ja Suomen metsät tunnetaan hyvin. Niinhän sitä luulisi. Todellisuudessa metsissämme elää lukemattomia lajeja, joista kukaan ei tiedä vielä mitään. Minna Pyykkö kävi juttelemassa professori Jyrki Muonan ja intendentti Pekka Vilkamaan kanssa näistä metsien tuntemattomista. Joista osa on kauniita kuin koru, tai niin ihmeellisiä että niistä on kerrotaan tarinoita jälkipolville.
    Kuva: Juha Laaksonen / Yle
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Mistä tulevat kasvien nimet?
    Mistä tulee kielon nimi? Entä nokkosen? Mitä kasveja ovat itkulehti, mukuliainen tai enkelinkengännauha?
    Kasvien nimet kantavat mukanaan tariniota entisaikojen ihmisten elämästä, haaveista ja peloista.
    Kotimaisten kielten sanastoasiantuntija Kirsti Aapalaa kasvien nimet ovat kiehtoneet jo lapsesta lähtien. Ohjelma on uusinta lokakuulta 2015. Kuva: Minna Pyykkö / Yle
    27 min

About Minna Pyykön maailma

From the publisher's feed

Suomen luonto on upea – ja paljon ihmeellisempi kuin toistaiseksi ymmärrämme. Tapaan ohjelmassani tutkijoita, luontoharrastajia ja taiteilijoita, joiden kanssa sukellamme luonnon ihmeelliseen maailmaan. Pohdimme luonnon monimuotoisuutta, kauneutta ja elämän mysteereitä. Vaikka suomalainen luontotutkimus on huippuluokkaa, joka vuosi löydetään uutta jännittävää tietoa. Tervetuloa mukaan!