
Sign up to save your podcasts
Or


Monet EU-maissa työskentelevät kokevat globalisaation ja teknologisen kehityksen uhkaavan heidän työpaikkojaan. Muutoksen pelätään myös johtavan sosiaalisiin ongelmiin.
Tässä Euranet Plus -podcastissa pohdimme, mitä Euroopan unioni voi tehdä taatakseen kansalaistensa hyvinvoinnin tänään ja huomenna.
EU:n permakriisissä jäsenmailla on vaikeuksia saada toimeentulonsa. Voitaisiinko heitä, joilla on rahaa, pyytää antamaan enemmän – tai paremmin?
Taloudellisen solidaarisuuden käsite on ollut pitkään julkisen keskustelun aiheena, mutta selkeää ratkaisua ei näytä löytyvän vieläkään. Miksi näin? Puuttuuko poliittista tahtoa? Vai toteutusvaihtoehtoja? Tai onko kyse kansainvälisen koordinoinnin puutteesta? Näistä asioista keskustelemme tässä jaksossa.
Tämä asuntokriisi on ilmeinen kaikissa EU:n jäsenmaissa, erityisesti kaupungeissa, vaikka sen vakavuus tietysti vaihtelee paikasta toiseen.
Keskimäärin EU:ssa asuntojen hinnat nousivat vuoden 2010 ja vuoden 2024 toisen neljänneksen välillä 52 prosenttia ja vuokrat 25 prosenttia. Yhdeksässä EU-maassa asumiskustannukset ovat yli kaksinkertaistuneet vuodesta 2010.
Kuten olemme viime aikoina nähneet, maailmanjärjestys on siirtynyt kohti suurempaa epävarmuutta ja liittoumat ovat muuttuneet epävakaammiksi.
Euroopan unioni on heräämässä siihen tosiasiaan, että jopa “luonnollisesta” liittolaisestamme Yhdysvalloista voi tulla kilpailija ja/tai se yksinkertaisesti mieluummin pärjää yksin.
Globalisaation myötä maailma on muuttunut entistä monimutkaisemmaksi ja epävarmemmaksi kuin ennen, ja konfliktit, taloudellinen eriarvoisuus ja yhteiskunnan polarisoituminen hallitsevat nyt uutisia niin kansallisella, eurooppalaisella kuin kansainvälisellä tasolla.
EU:n on ulkopolitiikassa tasapainoiltava sekä taloudellisen että sotilaallisen turvallisuutensa varmistamisen sekä identiteettinsä säilyttämisen välillä.
Tämän päivän jaksossa tutkimme, mitä Euroopan asiantuntijat ja kansalaiset odottavat Brysseliltä ulkopolitiikan suhteen.
Euroopan unionilla on maailman korkeimmat elintarviketurvallisuusstandardit ja se on maailmanlaajuisesti tunnustettu tuottamiensa elintarvikkeiden laadusta.
Laatupolitiikka kattaa koko elintarvikeketjun pellolta ruokapöytään. Mutta mitä tarkkaan ottaen tarkoitamme "laadulla?"
Matkailu tarjoaa meille iloisia muistoja ja laajentaa näköalojamme opettamalla meille itsestämme ja muista. Matkailulla on tärkeä merkitys myös kohdemaassa meitä isännöiville yhteisöille. Monissa EU-maissa, erityisesti Etelä-Euroopassa, matkailu on merkittävä tulonlähde.
Matkailun osuus EU:n bruttokansantuotteesta on keskimäärin 10 prosenttia. Kärkimaa on Kroatia, jossa matkailun osuus bruttokansantuotteesta on peräti 26 prosenttia. Suomi sijoittuu jonkin verran keskiarvon alapuolelle, noin 7 prosentin osuudella bruttokansantuotteesta.
Suosituimmissa matkailukohteissa turistien tulva on johtanut kuitenkin useisiin ongelmiin.
Tässä jaksossa verkostomme toimittajat haastattelevat matkailun asiantuntijoita sekä matkailukohteissa asuvia paikallisia ympäri Eurooppaa.
Suuri enemmistö EU-kansalaisista suhtautuu innostuneesti mahdollisuuksiin, joita teknologinen kehitys yhteiskunnallemme tarjoaa. EU:n heinäkuun alussa julkaiseman tutkimuksen mukaan lähes kolme neljäsosaa eurooppalaisista uskoo julkisten ja yksityisten digitaalisten palveluiden helpottavan heidän elämäänsä.
Tämä kuitenkin tarkoittaa, että 23 prosenttia on asiasta eri mieltä. Nämä ihmiset mahdollisesti kuuluvat siihen teknologisen jakautumisen synnyttämään ryhmään, jotka ovat ”digitaalisesti syrjäytyneitä”.
Viime aikoina maanviljelijät ovat lähteneet kaduille ilmaistakseen tyytymättömyyttään ja huoltaan Euroopan maatalouden ja oman elämäntapansa tulevaisuudesta. Kovan työtaakan ja käytännöllisesti katsoen lomien puuttumisen lisäksi monien heistä, erityisesti pienviljelijöiden, elinolot ovat usein vaikeat, eivätkä he saa kunnolla korvausta työnsä hedelmistä. Epäkohtien luettelo on pitkä, ja he huutavat nyt ongelmiinsa apua.
Tässä jaksossa verkostomme toimittajat tapaavat maanviljelijöitä ja alan asiantuntijoita tusinassa EU-maassa yrittääkseen ymmärtää, miksi maanviljelijät ovat niin huolestuneita ja mitä EU voisi tehdä heidän hyväkseen.
Suomesta kuullaan MTK Keski-Suomen toiminnanjohtajaa Antti Warista, joka on viljelijä itsekin ja jatkaa sukunsa tilaa Konnevedellä.
From the publisher's feed