Noin viikon radio

Noin viikon radio

By Yle AreenaComedy
Download on the App Store

Noin viikon radio episodes

  • Vieraana Atte Järvinen
    Ylimääräisessä Noin viikon radion jaksossa vieraana on käsikirjoittaja Atte Järvinen. Hän on kirjoittanut lukuisia suomalaisia tv-ohjelmia, mutta parhaiten hänet tunnetaan suositun animaatiosarjan Pasilan luojana.
    Noin viikon radion toistaiseksi viimeisessä jaksossa kuullaan Atte Järvisen ajatuksia mm. käsikirjoittamisesta, satiirista sekä politiikasta. Lisäksi keskustelussa päädytään puhumaan siitä, miksi jotkut tv-ohjelmat on hyvä lopettaa ajoissa.
    Noin viikon radio on Jukka Lindströmin syy päästä tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä. Tämä on sarjan toistaiseksi viimeinen jakso.
    1 hr 21 min
  • Vieraana Pentti Järvinen
    Kauden viimeisessä Noin viikon radiossa tavataan käsikirjoittaja-ohjaaja Pentti Järvinen. Hän loi 80-luvulla tv-viihteeseen uudenlaisen ohjelman. Hukkaputki-sketsisarjan aiheet otettiin päivänpolitiikasta ja poliitikoille irvailtiin ensimmäistä kertaa näiden oikeilla nimillä. Noin viikon radiossa Järvinen kertoo, miten hän päätyi uutistoimittajasta tv-viihteen ammattilaiseksi, ja miten jopa kolme miljoonaa katsojaa kerännyt Hukkaputki syntyi.
    Noin viikon radion Noin viikon radio on Jukka Lindströmin syy päästä tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä. Ohjelma julkaistaan torstaisin.
    1 hr 1 min
  • Vieraana Maryan Abdulkarim
    Toimittaja Maryan Abdulkarim tunnetaan innokkaana yhteiskunnallisena keskustelijana, etenkin kun kyse on naisten ja vähemmistöjen asemasta. Noin viikon radiossa Abdulkarim kertoo, miksi hän kammoksuu muiden määritelmiä itsestään. Miksi puhe muslimifeministin huivista tai rasismin herättämistä tunteista vie keskustelua väärään suuntaan?
    Noin viikon radio on Jukka Lindströmin syy päästä tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä. Ohjelma julkaistaan torstaisin.
    1 hr 12 min
  • Vieraana Marko Annala
    Noin viikon radiossa luvassa nuoruusmuistoja 90-luvun alun Lappeenrannasta, kun Jukka Lindströmin vieraaksi saapuu Mokoma-yhtyeen keulakuva Marko Annala. Keväällä esikoiskirjansa julkaissut Annala kertoo myös kirjoittamisesta, sekä tilinteostaan menneisyyden ja masennuksen kanssa.
    Noin viikon radio on Jukka Lindströmin syy päästä tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä. Ohjelma julkaistaan torstaisin.
    1 hr 24 min
  • Vieraana Seela Sella
    Vuodenvaihteessa 80 vuotta täyttänyt näyttelijä Seela Sella lähti juhlimisen sijaan monologikiertueelle ihmettelemään ihmisten outouksia pieneksi eläimeksi pukeutuneena. Noin viikon radiossa Sella kertoo näyttelijäntyön kipupisteistä ja pohtii, mikä saa taiteilijan palaamaan lavalle aina uudestaan niistä huolimatta.
    Noin viikon radio on Jukka Lindströmin syy päästä tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä. Ohjelma julkaistaan torstaisin.
    1 hr 29 min
  • Vieraana Ville Ranta
    Tässä jaksossa Jukka Lindström keskustelee sarjakuvataitelija ja pilapiirtäjä Ville Rannan kanssa satiirista, punavihreästä kuplasta ja Muhammed-pilakuvakohusta.
    Samalla selviää, miten pilapiirrokset syntyvät, ja miksi häntä puhutellaan Oulun Alkossa ritariksi.
    Noin viikon radio on Jukka Lindströmin syy päästä tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä. Ohjelma julkaistaan torstaisin.
    1 hr 16 min
  • Vieraana Antti Holma
    Noin viikon radiossa Antti Holma kertoo, miten kieltenopettajaksi aikoneesta ilmaisuhirviöstä tuli suosittu näyttelijä ja kirjoittaja. Lisäksi selviää, miksi Holma pakeni Suomesta ulkomaille, ja miksi hän tykkää kiusata suomalaisen tv-viihteen tekijöitä?
    Noin Noin viikon radio on Jukka Lindströmin syy päästä tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä. Ohjelma julkaistaan torstaisin.
    1 hr 15 min
  • Vieraana Joonas Nordman
    Piruilumielessä tehty video saattaa tuoda työtarjouksen, tietää näyttelijä Joonas Nordman, jonka tie television viihdeohjelmiin ei ole mennyt perinteisten käsikirjoitusten mukaan. Suuri yleisö muistaa nyt omaa Pelimies-satiiriohjelmaansa tekevän Nordmanin etenkin Putouksen voittajahahmoista, liitto-orava Salme Pasista ja Matti Pikkuvanhasesta. Harvempi tietää, että myös käsikirjoittajana ja ohjaajana työskentelevän Nordmanin uran varrelle mahtuu myös pari traumaattista syrjähyppyä mediamaailmaan. Noin viikon radiossa selviää, mistä roolistaan Nordman saa kuulla eniten kuittailua? Ja kuka hitto on Smolanderin Joonas?
    Noin viikon radio on Jukka Lindströmin syy päästä tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä. Ohjelma julkaistaan torstaisin.
    1 hr 19 min
  • Vieraana Anu Koivunen
    Mikä suomalaisessa poliittisessa keskustelussa on pielessä? Miksi Suomessa kriittisyys ja erimielisyys nähdään usein uhkana? Näihin kysymyksiin Jukka Lindström etsii vastausta mediatutkija Anu Koivuselta, joka kääntää keskustelun myös poliittiseen satiiriin ja kysyy, miksi poliitikoille pitää aina naljailla. Samalla selviää miten nuori lappilainen ylioppilas päätyi lopulta mediatutkimuksen professoriksi Tukholman yliopistoon.
    Noin viikon radio on Jukka Lindströmin syy päästä tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä. Ohjelma julkaistaan torstaisin.
    1 hr 8 min
  • Vieraana Jani Volanen
    Ilmassa on fanitapaamisen tuntua, kun Jukka Lindström pääsee juttelemaan komiikasta yhden esikuvansa eli näyttelijä ja ohjaaja Jani Volasen kanssa. Volanen tunnetaan mm. Putouksen kehittäjänä sekä 90-luvun kulttisarjan Studio Julmahuvin ohjaajana. Noin viikon radion tuoksinnassa selviää miten monta tappelua toimiva komediakäsikirjoitus vaatii ja mikä suomalaista televisiota nykyään vaivaa.
    1 hr 11 min

About Noin viikon radio

From the publisher's feed

Noin viikon radio on Jukka Lindströmin syy päästä tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä.