Ihmisellä on tapa kaivaten muistella “vanhaa minää” eli aikaa ennen uupumusta, eroa, kriisiä tai masennusta. Ajatellaan, että jos vain saisin vanhan itseni takaisin niin kaikki olisi hyvin. Nyt kerro sulle, rakas ystävä, asian niinku se on: Ei se olisi. Päinvastoin. Tämä vanha sinä on todennäköisemmin tullut täysin tiensä päähän.

Ongelma tästä muodostuu siinä kohti kun vanhan minän kaipuu tarkoittaa, että nykyinen minä tuntuu vähemmän oikealta, ikään kuin uupumus tai kärsimys ei yhtä lailla kuuluisi omaan tarinaan. Ja kuulkaa, elämä hankaa jatkuvasti vastaan kun kärsimykselle ei anna lupaa olla osa sitä.

Tässä jaksossa jaan kuitenkin myös ne hyvät kysymykset löytää sitä elämäniloa ilman haikailua menneeseen!